Hyvät: Netflixin uusi elokuva Neitsyt Mariasta ei ole täysin raamatunmukainen, mutta tavoittaa evankeliumien ytimen Yleinen: Muistokirjoitus: Antero Laukkanen tiesi, että rukouksen tililtä kate ei lopu

Seurakunnat tukevat maahanmuuttajien työnsaantia

 

Seurakunnissa ja kristillisissä järjestöissä tehdään aktiivisesti työtä maahanmuuttajien työnsaannin parantamiseksi, kertoo Kirkon tiedotuskeskus.

Kirkkopalvelujen Yhdessä työhön -paikallishankkeissa on syntynyt lähes 500 työ- tai harjoittelupaikkaa maahanmuuttajille. Kieli- ja työnhakukurssien, kulttuuritapahtumien ja muun toiminnan kautta on tavoitettu yli 12 000 ihmistä.

Keskeisimmät seurakunnissa syntyneet ideat maahanmuuttajien työelämätaitojen ja kielitaidon parantamiseksi sekä kulttuurien kohtaamisen edistämiseksi on koottu uuteen Matkalla työhön -materiaalipakettiin.

– Kannustamme seurakuntia ottamaan rohkeamman roolin maahanmuuttajien kotoutumisen ja työnsaannin edistämisessä. Useimpien suurin toive on oppia suomen kieltä ja löytää työpaikka. Erityisesti kristityille maahanmuuttajille seurakunta on luonnollinen paikka hakea apua myös näissä asioissa, sanoo projektipäällikkö Sanna-Maaria Tornivaara Kirkkopalveluista.

Kotimaa neliöb. 16.-22.12.

Aineisto tarjoaa ideoita toiminnan käynnistämiseen omalla paikkakunnalla.

– Yksinkertaisimmillaan kyse on suosituskirjeen kirjoittamisesta tai avusta hakemuksen oikolukemisessa. Seurakunnat voivat järjestää myös kielikoulutusta ja keskusteluryhmiä tai vaikkapa työnhakukursseja, Tornivaara visioi.

Yhdessä työhön -hanke rahoitetaan vuoden 2009 Yhteisvastuukeräyksen tuotolla. Se edistää maahanmuuttajien työllistymistä kirkon organisaatioihin.

Matkalla työhön -materiaalipaketti on vapaasti ladattavissa osoitteessa www.kirkkopalvelut.fi/yhdessa.

 
Artikkelibanneri perussanoma