Seurakunta voi olla yksi osa maahanmuuttajan kotouttamisessa. Asiaa pohdittiin Vapaakirkon Monikulttuurisen seurakuntatyön keskustelufoorumissa.
– Nyt on hyvä miettiä monikulttuurisen strategian luomista seurakuntiin. Siihen tarvitaan ehdottomasti maahanmuuttajien oma näkökulma, totesivat seminaarin ideoijat Pia Vappula ja Erika Jokinen.
Seminaarissa muistutettiin, että maahanmuuttajat eivät välttämättä ymmärrä käytöstapojamme siten kuin oletamme heidän ymmärtävän.
– Se voi merkitä sitä, että seurakunnan on arvioitava uudestaan kokouskäytäntönsä, mikä ei tarkoita arvoista tinkimistä vaan näkökulman muuttumista, Vappula ja Jokinen huomauttivat.
– Tarkoitus on vain auttaa meitä näkemään asioita uudesta näkökulmasta, jotta yhteiselomme tänne muuttaneiden ulkomaalaisten kanssa olisi saumattomampaa ja ennen kaikkea, että voisimme olla sillanrakentajia puolin ja toisin, jotta olisimme yhtä ja Kristuksen rakkaus tulisi näin todistetuksi maailmalle, he painottivat.
Seminaarissa esitettiin, että seurakunnat pohtisivat tahoillaan, miten maahanmuuttajia voitaisiin tavoittaa ja auttaa enemmän.
– Seurakunta voi viedä myös esitteitään ja antaa tietoja kuntien vastaanottopisteisiin. Tätä kautta maahanmuuttaja saa heti tietoa seurakunnan toiminnasta, Vappula ja Jokinen neuvoivat.
– Seurakunta voi olla aivan tasavertainen muiden maahanmuuttajille palveluita tarjoavien organisaatioiden kanssa. Valtio ei enää pysy kaikkea hoitaman, vaan kääntyy entistä enemmän järjestöjen puoleen.