Kirjoittanut
Tamperelainen Anttijuhani Rautavaara tahtoo kertoa, millainen on kiusaamisen uhrin kokemus.
Ensimmäisellä luokalla häntä tönittiin ja nimiteltiin.
– Myöhemmin kiusaajat pakottivat minut tekemään tyhmyyksiä. Jouduin teljetyksi lukittuun kaappiin. Päälleni syljettiin, hän luettelee.
Ystäviä ei ollut, eikä kiusaamistilanteessa kukaan uskaltanut asettua hänen puolelleen.
– En rohjennut, pystynyt, enkä varmaan edes halunnut puhua ongelmasta kenellekään. Ajattelin, että se kohtalo on osa, joka vain on kärsittävä.
Helppoa elämässä ei ollut muutoinkaan.
– Olin vanhempieni vaikeuksien johdosta päätynyt asumaan sijaisperheeseen siskoni kanssa. Onneksi niissä oloissa ei ollut valittamista.
Kun peruskoulu oli käyty, nuori mies tahtoi pääkaupunkiseudulta satojen kilometrien päähän ja elämäänsä uuden alun.
Hän lähti opiskelemaan maalaiskaupunkiin käsi- ja taideteollisuusalaa.
”Tahdoin samaa
itselleni”
– Hetimiten koulun alettua tapasin koulun käytävällä iloisen, lämminhenkisen oppilaan, joka jäi juttusilleni. Muutaman kerran tavattuamme hän kertoi olevansa uskossa.
Uusi tuttavuus teki vaikutuksen.
– Hänessä oli jotain sellaista, jota aivan ehdottomasti tahdoin itsellenikin. Asiat etenivät niin, että rohkaistuin lähtemään paikallisen evankelis-luterilaisen seurakunnan nuorteniltoihin. Varsinaisen uskon ratkaisuni tein evankelista Kalevi Lehtisen illassa tamperelaisessa kirkossa, jonne porukalla teimme retken.
– Vaikka usko oli tullut sydämeen, moraali ei ollut ehtinyt kehittyä Raamatun sanan pohjalta. Seurustelu kristityn nuoren naisen kanssa johti siihen, että tulin isäksi. Suhteemme kuitenkin kariutui pian lapsen syntymän jälkeen.
Anttijuhani pystyi silti viemään päätökseen opintonsa ja valmistui huonekaluentisöijäksi. Sen jälkeen hän muutti Tampereelle.
Aidosti välittävien
ihmisten ympäröimänä
Neljä vuotta kestäneestä työttömyydestä huolimatta mies kokee nyt rauhaa ja tasapainoa.
– Siitä annan suuren kiitoksen Tampereen helluntaiseurakunnalle. Koen, että siellä minut otettiin lämpimästi vastaan ihan sellaisena kuin olin. Taustojani ja kokemuksiani ei kauhisteltu.
– Minuun teki vaikutuksen, kun pastori kutsui minua etunimeltä jo toisella tapaamiskerralla. Miten hän saattoikaan sen muistaa, vaikka ”laumaan” kuuluu satoja ihmisiä? Anttijuhani ihmettelee.
Seurakuntaväki tuntuu siskoilta ja veljiltä.
– Vihdoin ympärillä on joukko, johon oikeasti kokee kuuluvansa. On mahtavaa saada tehdä yhdessä erilaisia asioita. On paikka, jossa tapaa samanhenkisiä, rakkaita tyyppejä melkein joka päivä.
Anttijuhani pitää aidosti välittävää seurakuntaa parhaimpana eheyttäjänään, vaikka onkin työstänyt menneitä myös terapiassa.
Lisäksi kiusaamisesta toipumiseen tarvitaan hänen mielestään Raamatun totuuksien ymmärtämistä, sisäistämistä ja opetusta – sitä, että on Jumalan silmissä ainutlaatuinen ja arvokas.
Anttijuhani on nykyisin solunjohtaja, joka vetää seurakuntansa tiloissa omaa, hengellistä piiriä.
Tampereen helluntaiseurakunnassa solunjohtaja on seurakunnan paimen, joka toimii solussaan myös seurakunnan opettajana. Diakonien tapaan henkilö saa valtuudet toimia solunjohtajana seurakuntaa johtavilta paimenilta.
– Vaikka elämäntilanne toimeentulon näkökulmasta on haastava, on palkitsevaa saada palvella kristittynä. Tahdon auttaa ja tukea kiusattuja. Mielelläni lähden puhumaan myös koululuokkiin.
