Hyvät: Netflixin uusi elokuva Neitsyt Mariasta ei ole täysin raamatunmukainen, mutta tavoittaa evankeliumien ytimen Yleinen: Muistokirjoitus: Antero Laukkanen tiesi, että rukouksen tililtä kate ei lopu

Seurakuntien lukumäärä väheni Japanissa

 

Jorma Pihkala aloitti seurakuntaa muodostavan työn HAT-Kobessa vuonna 2008. Kuva Seppo Vänskä

Japanissa protestanttisten seurakuntien määrä väheni kolmellakymmenellä kolmella viime vuonna. Maassa on kaikkiaan 7948 protestanttista kirkkoa tai kristillistä kokouspaikkaa, joissa jäseniä on keskimäärin 63,5 henkilöä. Jumalanpalveluksiin osallistuu noin 40 henkilöä pyhää kohden. Tämä käy ilmi kristillisen sanomalehden, Kurisuchan Shinbunin, syyskuussa julkaisemasta tilastollisesta vuosikirjasta.

Lähetystyöntekijä Jorma Pihkala arvioi, että pappispula ja taloudelliset vaikeudet ovat suurin syy seurakuntien lakkauttamiseen.

Japanin 127 miljoonaisesta kansasta kristittyjä on 0,7 prosenttia. Protestanttisia kristittyjä on 0,4 prosenttia koko väestöstä.

Viime vuonna uusia seurakuntia rekisteröitiin 48 kappaletta, mutta vastaavasti 81 seurakuntaa lopetti toimintansa. Eniten seurakuntia syntyi Kinkin eli suurkaupunki Osakan alueella ja pohjoisessa Hokkaidon saarella. Sen sijaan Tokion alueella seurakuntia sammui eniten siitä huolimatta, että väestönkasvu on Tokiossa ja sen lähilääneissä ollut voimakkainta.

Jorma Pihkala on ollut Kansanlähetyksen lähettämänä lähetystyössä Japanissa vuodesta 1972 lähtien. Vuosien aikana hän on perustanut monia seurakuntia Länsi-Japaniin. Tilastojen mukaan Japanissa sammui kaikkiaan 81 seurakuntaa. Mitä ovat ne syyt, miksi seurakunta lakkaa olemasta?

Kotimaa neliöb. 16.-22.12.

– Syitä on monia. Eräs suurimmista tällä hetkellä näyttäisi olevan pappispula ja seurakuntalaisten ikääntyminen ja siitä johtuvat taloudelliset vaikeudet. Suurkaupunkialueella, missä on melko paljon kirkkoja, on suhteellisen helppo löytää lähietäisyydeltä toinen kirkko, johon vaikeuksiin joutunut seurakunta voi sulautua. Siksi lopettaneita seurakuntia näyttää olevan eniten Tokion alueella. Siellä myös erittäin korkean hintatason vuoksi toimintatilojen vuokraus tai ylläpito voi pienille seurakunnille koitua ylivoimaiseksi, Jorma Pihkala toteaa.

Laskusuunnassa olevasta väestöstä lähes neljännes on 65-vuotiaita tai vanhempia. Maan hallitus on ennustanut, että määrä nousee 40 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä. Japanilaisten määrä on vähentynyt viitenä vuonna peräkkäin. Ennusteiden mukaan väkiluku laskee 87 miljoonaan vuoteen 2060 mennessä.

Lue asiasta lisää tämän viikon Uusi Tie -lehdestä.