Hyvät: Netflixin uusi elokuva Neitsyt Mariasta ei ole täysin raamatunmukainen, mutta tavoittaa evankeliumien ytimen Yleinen: Muistokirjoitus: Antero Laukkanen tiesi, että rukouksen tililtä kate ei lopu

Sielunhoitoterapiassa korostetaan asiakasturvallisuutta

 

Kansan Raamattuseura vastaa Helsingin Sanomien 12.4. julkaisemaan toimittaja Anna Vannisen tekemään juttuun sielunhoitoterapeuttien koulutuksesta todeten, että jutussa annettiin virheellinen kuva koulutuksen sisällöstä ja siihen liitettiin ajatus eheyttämishoidoista.

– RE-sielunhoitoterapeuttien koulutusta ja toimintaa ohjaavat tiukat eettiset ohjeet, joissa korostetaan asiakasturvallisuutta, toteaa Kalevi Rautjoki, yksi koulutuksen suunnittelijoista. Hän johtaa Vivamon toimintakeskusta, missä koulutuksia on toteutettu.

– Kaikki työskentely tapahtuu asiakkaan näkökulmasta ja ehdoilla. Työssä kunnioitetaan asiakkaan arvoa ja koskemattomuutta, asiakkaan valintoja ja itsemääräämisoikeutta sekä uskonnollisia ja eettisiä näkemyksiä.

– Koulutuksessa painotetaan myös sitä, että työskentelyssä ei ylitetä ammatillisen osaamisen rajoja ja että sielunhoitoterapeutti osaa ohjata asiakkaan tarvittaessa eteenpäin psykoterapiaan tai muun terveydenhuollon piiriin. Koulutus ei sisällä minkäänlaista eheytyshoito-opetusta, Rautjoki korostaa.

Fida neliöb. 19.-31.12.

– On valitettavaa, jos joku koulutuksen käynyt henkilö toimii vastoin näitä eettisiä ohjeita. Jos näin on tapahtunut, kouluttava taho ei voi ottaa siitä vastuuta. Käytävä keskustelu osoittaa, että koulutuksessa tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota eettisten ohjeiden esillä pitämiseen, Rautjoki sanoo.

Koulutukseen tulevilta edellytetään sosiaali- ja terveydenhuoltoalan, seurakuntatyön tai vastaavaa koulutusta tai pitkäaikaista työkokemusta. Kaksivuotinen RE-koulutus vastaa 60 opintopistettä.

– Helsingin Sanomien jutussa mainittiin virheellisesti, että koulutusta järjestää Vivamo-opisto. Tämä ei pidä paikkaansa. Vivamo-opisto on erikoistunut seniorien kurssitoimintaan, eikä liity RE-koulutukseen, Kansan Raamattuseuran toiminnanjohtaja, pastori Ulla Saunaluoma oikaisee.

– Myöskään jutussa todettu Kansan Raamattuseuran saama Kirkkohallituksen avustus ei liity tähän koulutukseen millään tavalla.

– Kansan Raamattuseuran toiminnassa lähdetään siitä, että evankeliumin ydinsanoma Jumalan armosta kuuluu kaikille ja jokainen on Jumalan rakkauden kohde, Ulla Saunaluoma sanoo.