Kirjoittanut
Kolumbiassa alkuperäiskansojen reservaatissa asuu kahdeksan eri ryhmää, mutta tilaa on vain yhdelle uskonnolle, luontoäidin palvonnalle. Alueella on silti kristittyjen yhteisö, joka on vuosien saatossa kasvanut uskovien neuvokkuuden myötä.
Kolumbian Sierra Nevada de Santa Martassa asuvalle Arhuaco-kansalle kristittynä oleminen on kuin sairaus, eräänlainen hulluus, joka yhteisön hengellisten johtajien tulee perinteisten seremonioiden avulla parantaa.
”He suorittavat seremoniat ihmisten puhdistamiseksi. Sillä tavalla he ajavat ’pahat’ ajatukset pois”, sanoo Viviana, joka asuu kyseisellä alueella salaten kristillisen uskonsa.
Sierran alkuperäiskansojen reservaatti on laaja, yli 600 000 hehtaarin kokoinen. Alueella asuu kahdeksan eri ryhmää, mutta siellä on tilaa kuitenkin vain yhdelle uskonnolle: luontoäidin palvonnalle, hengellisten johtajien opettamien perinteiden ja seremonioiden mukaisesti.
Seudun ainoa paikka, jossa kristityt voivat vapaasti harjoittaa uskontoaan, on Palestinan alue. Suurin osa kristityistä asuu kuitenkin päivien matkan päässä Palestinasta. Heillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin kätkeä uskonsa, koska muualla Sierrassa evankeliumi on täysin kielletty.
Kaikkein vanhoillisimmissa yhteisöissä evankeliumin sanoma on aivan vieras. Jos kristittyjen usko paljastuu, heitä uhkaa muun muassa fyysinen kuritus, vankeus tai karkottaminen yhteisöstä.
Pakopaikka, jonne valvova silmä ei näe
Viviana on yksi uskonsa salaavista Sierran kristityistä.
”Meillä on täällä näkymätön kirkko, koska meillä ei ole temppeliä tai mahdollisuutta kokoontua vapaasti, tapaamme salaisissa paikoissa”, hän kertoo.
”Joskus katoamme omista perheistämmekin päiväkausiksi, koska vain osa perheenjäsenistämme on kristittyjä. Me lähdemme pois, eivätkä he tiedä minne menemme, mitä menemme tekemään tai kuinka kauan viivymme.”
Vivianan perhe asuu yhdellä Sierran vanhoillisimmista alueista. Hänen isänsä kuului alueen paikallisjohtajiin, joten Viviana sai kuulla evankeliumin vasta lähdettyään yhteisöstä jatkamaan opintojaan.
Jos Vivianan perhe saisi tietää hänen olevan kristitty, he saattaisivat hylätä hänet, pakottaa hänet luopumaan uskostaan – tai mikä vielä pahempaa, jopa erottaa hänet hänen 13-vuotiaasta tyttärestään, joka asuu parhaillaan Open Doorsin Lasten keskuksessa.
Useimmat alueen kristityt tuntevat elävänsä jatkuvan tarkkailun alaisina. Tämän vuoksi he eivät voi muuta kuin teeskennellä seuraavansa perinteitä, kuten Viviana selittää.
”Joskus meidän pitää auttaa, kun yhteisössä suoritetaan perinteinen seremonia, kuten rituaali sateiden aikaansaamiseksi. Olemme oppineet rukoilemaan sen ajan, kun joudumme olemaan seremoniassa mukana.”
”Olemme oppineet rukoilemaan sen ajan, kun joudumme olemaan seremoniassa mukana.”
VIVIANA
Viviana ja muut alkuperäiskansojen reservaatin kristityt ovat jo vuosien ajan tavanneet La Huidassa (= pako), kuten he sitä kutsuvat. Ikään kuin Jumala olisi luonut tämän paikan nimenomaan siksi, että kristityt voivat siellä kohdata toisensa salassa.
Keskellä viidakkoa, noin 10–15 minuutin kävelymatkan päässä lähimmistä taloista, kivet ja puunrungot on järjestetty istuinten piiriksi, johon he voivat asettua kuuntelemaan ilosanomaa ja vahvistumaan uskossaan.
Paikalle saapuu ihmisiä myös toisista yhteisöistä. Jopa ulkomailta on tullut kristittyjä vierailemaan paikassa, josta on muodostunut kirkollisten kokoontumisten keskus.
”Nimi syntyi, kun eräs perulainen kristitty kävi täällä ja paikan nähdessään kutsui sitä nimellä ”pako”, koska kristittyinä me olemme jatkuvasti pakomatkalla”, kertoo yhteisössä asuva Josué, joka johtaa kokoontumisia.
Nimi tekee oikeutta Sierran kristilliselle historialle. Paikalliset kristityt ovat paenneet vainoja pitkään.
”Noin 15 vuotta sitten helluntailaiset rakensivat tänne kirkon”, Josué sanoo. ”Yhteisö poltti sen ja karkotti kristityt. Silloin päätimme, että meidän on kätkeydyttävä. Kuten Raamatussa sanotaan, ’meidän pitää olla viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset’.”
Ikävä kyllä moni kristitty on myös hylännyt evankeliumin, koska on pelännyt yhteisönsä tai perheensä reaktiota. Yksi alueen kristittyjen tavoitteista onkin saada heidät palaamaan takaisin uskovien yhteyteen.
Päämääränä saarnata salassa
Veljet ja sisaret eivät käy La Huidassa pelkästään vahvistumassa. He ovat alkaneet valmistautua viemään ilosanomaa toisiin yhteisöihin, saarnaamaan salassa ja vahvistamaan kristittyjä, jotka asuvat kaukana eivätkä siksi voi useinkaan vierailla La Huidassa.
Josué ja muutama muu yhteisön jäsen ovat ryhtyneet La Huidan lähetystyöntekijöiksi. He valmistavat raamatullista opetusta yhteisöjen tarpeisiin, opiskelevat sen ja lähtevät sitten opettamaan Raamatun sanomaa kaukana, korkealla vuoristossa asuville kristityille.
”Opiskelemme aiheet huolellisesti etukäteen, jotta meidän ei tarvitse kantaa Raamattua, muita kirjoja tai äänitteitä mukanamme. Pitäydymme pelkän puheen varassa, jolloin emme jää niin helposti kiinni”, Josué toteaa.
Lähetystyöntekijät kutsuvat itseään nimellä La Red (verkko), koska kaikki sai alkunsa ketjusta: aluksi he etsivät muilta alueilta kristittyjä, jotka olivat etääntyneet evankeliumista tai jotka harjoittivat uskoaan salassa. He viettivät aikaa heidän seurassaan ja vahvistivat heitä.
Vähitellen uskossaan vahvistuneet kristityt menivät yhä kaukaisemmille alueille ja tapasivat siellä muita kristittyjä, ja näin ennen pitkää veljet ja sisaret yhdistyivät toisiinsa koko Sierran alueella.
”Meidän pitää muistaa, mitä Raamatussa sanotaan viisaudesta, sillä Jumala on lähettänyt meidät lampaina susien keskelle”, Josué selittää.
”Meidän on oltava viisaita ja mentävä vainottujen kristittyjen luokse, koska sen seurauksena moni palaa takaisin uskovien yhteyteen. Jos emme menisi heidän luokseen, he eivät palaisi. Tämä ajatus motivoi meitä.”
Verkoston lähetystyöntekijät kävelevät jopa 12 tunnin matkoja saavuttaakseen kaukaisimmat yhteisöt ja niiden kristityt asukkaat. Aina kun se on mahdollista, he kutsuvat tapaamansa kristityt vierailulle salapaikkaansa, jossa nämä voivat tutustua muuhun seurakuntaan ja jossa heidät koulutetaan viemään ilosanomaa eteenpäin.
He ovat tehneet tätä työtä jo seitsemän vuotta, ja vaikkei työ koskaan ole ollut helppoa, sillä on saavutettu upeita tuloksia. Hyvinä esimerkkeinä toimivat Nauciman kaltaisten hyvin syrjäisten yhteisöjen tavoittaminen sekä parinkymmenen ihmisen kouluttaminen ilosanoman jakamiseen.
Ilosanomaa jaetaan työnteon ohessa
Kristittyjen yhteisten tapaamisten järjestäminen on kuitenkin vaikeutunut huomattavasti sen jälkeen, kun muutama nuori pidätettiin pari vuotta sitten, kun he olivat olleet matkalla La Huidaan ilman “pätevää” syytä.
Tämän tapahtuman jälkeen Josué ja muut jäsenet ovat kehittäneet parempia tapoja auttaa kristittyjä saapumaan yhteisiin tapaamisiin niin, etteivät he herätä huomiota.
”Ymmärsimme, että lähetystyön tekeminen pitäisi tuoda ihmisten oman elämän keskelle, sinne missä he tekevät työtään ja mistä he saavat elantonsa, eikä sitä pitäisi tehdä pelkästään piilopaikassa”, Josué kertoo.
Niinpä he päättivät perustaa viljelmän, jonne he voivat kutsua ihmisiä työhön ja samalla kokemaan yhteyttä toistensa kanssa. Josuén mukaan jotkut ihmiset tulevat hyvinkin kaukaa työskentelemään hankkeessa ja viipyvät pidempään. Näin kristityt voivat yhdessä kasvaa ja vahvistua uskossaan.
”Ymmärsimme, että lähetystyön tekeminen pitäisi tuoda ihmisten oman elämän keskelle, sinne missä he tekevät työtään ja mistä he saavat elantonsa.”
JOSUÉ
Vuoden 2022 lopusta lähtien Open Doors on tukenut tätä hanketta. Sen ansiosta Sierran yhteisöt ovat paljon sallivampia kuin aiemmin ja antavat asukkaidensa tulla ja mennä mielensä mukaan. Kehityksen on mahdollistanut hankkeen saavuttama suosio suuressa osassa reservaattia.
Myös Verkon lähetystyöntekijät voivat suhteellisen vapaasti vierailla toisissa yhteisöissä hankkeen mainostamisen tai vaikkapa työntekijän kotiin saattamisen varjolla.
Naiset ovat lisäksi keksineet keinon tavata keskenään ja viedä ilosanomaa eteenpäin: reppujen kudontahanke. Sen avulla he pyrkivät paitsi järjestämään keskinäisiä kokoontumisia myös hankkimaan tuloja kirkon lähetystyön rahoittamiseksi.
Reppujen kudonta on yksi arhuaca-naisten perinteisimmistä käsitöistä, joten hanke on houkutellut mukaan myös ei-kristittyjä naisia ja täten mahdollistanut oivallisesti ilosanoman jakamisen.
Toisinaan naiset tapaavat Josuén ja hänen vaimonsa kotona, toisinaan taas toistensa kodeissa. Kokoontumisissa he jakavat kokemuksiaan, elämäntarinoitaan, ajatuksiaan elämästä ja todistuksiaan uskosta.
”Vähitellen jotkut naisista ovat oppineet tuntemaan evankeliumin”, sanoo Maria José, yksi hankkeen johtajista.
