Mitä hittimenestykseksi noussut fantasiseikkailu voi opettaa meille Jumalasta? Ohjaaja Peter Jackson palaa Keski-maahan uudessa Hobitti-trilogiassaan, jossa maanpaossa elävä vuorenalainen kuningas Thorin Tammikilpi ryhtyy epätoivoiseen yritykseen vallata Ereborin kääpiövaltakunta takaisin Smaug-nimiseltä lohikäärmeeltä.
Kolmetoista kääpiötä, yksi velho ja yksi hobitti lähteekin pitkälle matkalle kohti Yksinäistä vuorta ja sitä pesänään pitävää lohikäärmettä.
Matka on pitkä, tie kivinen
Ereborin kääpiöillä ja kristityillä on yksi yhteinen piirre: kummatkin ovat muukalaisia ja kodittomia tässä maassa. Tie kotiin on pitkä ja vaikea, ja monet vaarat väijyvät matkan varrella. Kiusaukset eivät jätä meitä rauhaan vaan jahtaavat meitä hellittämättä örkkien ja susien tapaan. Eksymme kukin omassa Synkmetsäsämme selvästi merkityltä polulta ja takerrumme synnin seitteihin, emmekä voi vapauttaa itseämme. Loukattu ylpeytemme pyrkii tekemään ystävistämme ja liittolaisistamme vihollisiamme.
Aivan kuten Thorin kumppaneineen, olisimme hukassa ilman viisasta ja mahtavaa opasta, Jumalan Sanaa ja Hänen Pyhää Henkeään.
Elävälle lohikäärmeelle ei parane nauraa
Kun viimein pääsemme perille, meillä on lohikäärme vastassa. Tuo lohikäärme on meissä jokaisessa asuva perisynti. Aivan kuten Smaug, perisynti näyttää nukkuvan hiljaa piilossa, vaanien ja odottaen tilaisuutta polttaa meidät tulella, joka kykenee sulattamaan mahtisormuksenkin.
Voimme paeta lohikäärmettä, voimme yrittää taistella sitä vastaan, mutta ilman apua olemme tuomittuja häviämään. Vaikka yrittäisimme hukuttaa perisyntimme sulaan kultaan ja unohtaa sitten sen olemassaolon, se lopulta nostaa ruman päänsä ja jatkaa riehumistaan. Emme kykene surmaamaan lohikäärmettä ilman apua.
Se yksi heitä hallitsee
Hobitissa Bilbo Reppuli löytää Sumuvuorten uumenista mahtisormuksen, joka oli lojunut siellä yli kolmetuhatta vuotta. Sormuksella on kyky muuttaa käyttäjänsä näkymättömäksi, mutta kuten myöhemmin Tarussa Sormusten Herrasta selviää, se kuuluu Mustalle ruhtinaalle Sauronille.
Sormusten sormusta voi hyvin pitää synnin vertauskuvana: se näyttää vähäpätöiseltä ja on kaunis katsella, mutta se riuduttaa kantajansa. Kaikki, mitä sen voimalla tekee, kääntyy pahaksi. Sen himoitseminen mädättää sydämen. Eikä sen tuhoamiseksi ole mitään keinoa, joka olisi meidän hallussamme.
Onneksemme toisin kuin Sormusten sormuksen kantaja, emme ole yksin. Jumala itse tuli ihmiseksi ja otti taakkamme kannetavakseen. Hän tuhosi Sormuksen, tappoi lohikäärmeen ja valmisti meille tien kotiin.
Teksti Nuotta.com/Lassi Pohjannoro
