Kirjoittanut
Sofia Ziessler-Korppi vaihtoi joogan Raamattuun ja rukoukseen. Hän oivalsi, ettei totuus löydy joogaharjoitteista.
Musiikki, kuvataidekoulu, sanataidekoulu, taitoluistelu, tanssi… Sofia Ziessler-Korpilla oli lapsena paljon harrastuksia. Lukiolaisena jooga tuli mukaan yhtenä muiden joukossa. Ensin hathajooga ja sen jälkeen fyysisempi astangajooga.
– Minulla oli kompleksinen suhde omaan kroppaani. Liikunta oli minulle ilo mutta myös pakkomielle, ja sairastin jonkinasteista syömishäiriötä. Joogan fyysisyys oli koukku. Se oli omanlaista lihaskunnon ja venyvyyden harjoittamista, mitä ei tule oikein mistään muualta.
Fyysisten harjoitusten lisäksi Sofia haki lääkettä ahdistuneisuuteen ja tunne-elämänsä ongelmiin.
– Joogassa minuun vetosi ajatus ykseydestä. Kaikki on yhtä ja minä olen yhtä kaiken kanssa. Minun ei tarvitse olla ahdistuneena omassa kuoressani, vaan minussa on sisäinen jumaluus. Kaikki on vuorovaikutuksessa keskenään. Se on kuin levollinen tyhjyys, mihin nojaa.
Pian joogasta tuli enemmän kuin pelkkä harrastus. Se alkoi muistuttaa Sofian elämässä uskontoa.
Jooga vie ihmisen tosi syvälle illuusioon siitä, miten asiat ovat.
– Jooga vie ihmisen tosi syvälle illuusioon siitä, miten asiat ovat. Mutta vain totuus tekee ihmisen vapaaksi. Totuus ei löydy joogaharjoitteista, hän ajattelee näin jälkeenpäin.
Jooga vei synkretismiin
Sofia syntyi kaksikieliseen perheeseen Vantaalla. Hänen isänsä oli saksalainen ja äiti suomalainen. Molemmille ja etenkin isälle kristillinen identiteetti oli tärkeä. Kotona luettiin ilta- ja ruokarukoukset. Kirkossa perhe kävi useammin kuin keskiverto suomalainen perhe. Usein suuntana oli Helsingin saksalainen seurakunta, josta isä tunsi paljon ihmisiä.
Kristillisestä identiteetistä huolimatta Sofia ei saanut valmiuksia kohdata maailmaa ja sen haasteita. Jeesuksen merkitys oli hänelle epäselvä.
– Uskoin Jumalaan, mutta en ikinä tajunnut Jeesusta kunnolla, vaikka olin riparinkin käynyt.
Jooga vei hänet yhä syvemmälle synkretismiin, uskontojen sekoittumiseen. Hänen maailmankuvastaan tuli pluralistinen.
– Ajattelin, että erilaiset filosofiat ja uskonnot ovat samasta Jumalasta. En ymmärtänyt, että ristiriidassa olevat katsomukset eivät voi olla samaan aikaan totta.
Sofia kuvaa itseään elämänseikkailijaksi, joka ahmi kaikkea ja muodosti kiinnostavista aineksista oman hengellisen cocktailinsa. Kristinuskostakin hän poimi sen, minkä parhaaksi katsoi. Äitinsä kanssa hän teki 19-vuotiaana pyhiinvaelluksen Santiago de Compostelaan, mikä oli vahva hengellinen kokemus.
– Sain sieltä mukaani ristin, josta tuli minulle kuin taikakalu.
Samoihin aikoihin Paulo Coelhon tuotanto ja erityisesti kirja Alkemisti teki Sofiaan suuren vaikutuksen. Kirjassa esiintyy uushenkisyydestä tuttu ajatus siitä, että voimme muokata todellisuuttamme uskollamme ja sanoillamme. Universumi toteuttaa meille sen, mitä unelmoimme.
Tapahtukoon Jumalan tahto vai minun tahtoni?
Lukion jälkeen Sofia Ziessler-Korppi lähti opiskelemaan Teknilliseen korkeakouluun Otaniemeen. Hän asui yhdessä poikaystävänsä kanssa, jonka isä oli kampuksella pappina. Asiat menivät mutkikkaiksi, kun Sofia tutustui ja ihastui toiseen poikaan, Miikaan. Sofia oli tuolloin 23-vuotias.
– Tajusin, että Miikassa on jotain erityistä. Hän ikään kuin säteili ja puhui aina ystävällisesti kaikista. Hän oli myös tosi suoraselkäinen.
Pian kävi ilmi, että Miika oli kristitty, joka luki Raamattua ja rukoili joka aamu.
– Isäni sairasti tuolloin syöpää, ja suhteeni poikaystävään oli umpikujassa. Koko elämäni oli umpikujassa, ja näin Miikassa uuden tien ulos siitä. Seurustelu ei kuitenkaan tullut kysymykseen, koska elin avoliitossa enkä ollut uskossa. Meistä tuli aluksi ystäviä.
Miika kertoi hänelle Jeesuksesta ja kehotti lukemaan Raamattua.
– Hän sanoi, että jos uskot Jeesukseen, haluat myös seurata häntä ja etsiä Jumalan tahtoa. Minä taas olin etsinyt vain omaa tahtoani.
***
Lue koko Sofia Ziessler-Korpin henkilöhaastattelu Uuden Tien verkkolehdessä.
