Kirjoittanut
Väitöskirjatutkija Soili Haverisen mukaan feminismissä esitetään oikeita kysymyksiä, mutta niihin annetaan vääriä vastauksia.
Lapsena Soili Haverinen oli kiivas feministi. Hän ajatteli, että tytöt ovat kaikessa parempia kuin pojat. Teini-iässä hänestä tuli ”kolmannen aallon feministi”: sukupuolta ei varsinaisesti ollut olemassa, ja jos olikin, sillä ei ollut merkitystä. Uskoontulon myötä Haverisen ajatukset muuttuivat. Muutokseen liittyi kipuilua.
– Se liittyi kutsumuskamppailuuni, jota kävin virkakysymyksen kanssa viime vuosituhannen lopulla, Haverinen kertoo.
Virkakysymyksellä hän tarkoittaa pastorin viran rajaamista vain miehille.
– Jaakobinpainissani kysyin, olenko naisena vähemmän arvokas Jumalalle. Kun Raamatussa on näitä rajoituksia, että missä nainen voi toimia.
– Välillä halusin heittää Raamatun seinään.
Haverinen kuvailee, että hänelle aukeni kuitenkin ajan saatossa ”laajempi kuva” sukupuolikysymykseen. Miehen ja naisen välinen ero liittyikin suurelta osin suhteisiin ja tehtäviin luomakunnassa. Se ei ollut arvoasetelma. Jumalan edessä nainen ja mies ovat yhtä arvokkaita, eli mittaamattoman arvokkaita. Naisteologille on paikkansa, mutta se ei ole alttarilla. Missä sitten, sitä tahtoi selvittää Priscilla ry – niin sanotulla perinteisellä virkakannalla olevien naisteologien yhdistys, jota Haverinen oli vuonna 2001 perustamassa, ja joka toimii edelleen.
– Se ei ollut mikään mielenosoitus tai kirkkopoliittinen nappula. Kyseessä on tukiverkosto, Haverinen kuvailee.
”Kannatan naisten palkkatasa-arvoa”
Soili Haverinen työskentelee nykyään Suomen luterilaisessa evankeliumiyhdistyksessä (Sley) Helsingin Luther-kirkon teologina ja Suur-Helsingin piirivastaavana. Hän vaikuttaa myös kirkkopolitiikassa: kirkolliskokouksessa ja Vantaan seurakuntien luottamuselimissä. Lisäksi hän viimeistelee feminismiin liittyvää väitöskirjaansa, jonka olisi tarkoitus valmistua kesään mennessä.
– Moni ajattelee, että feminismi on tasa-arvon kannattamista miesten ja naisten välillä. Vaikkapa palkkojen suhteen. Uskonnonfilosofina en tarkastele asioita tällaisten käytännön tavoitteiden kautta, vaan katson mistä juurista ajattelu on lähtöisin. Itsekin kannatan naisten palkkatasa-arvoa mutta se ei tee minusta ideologisesta feministiä, Haverinen määrittelee.
Feminismi jaetaan perinteisesti kolmeen tai neljään ”aaltoon”, vaikka Haverinen muistuttaa, ettei koko ideologiaa voi sillä tavalla niputtaa. Ensimmäisen aallon juuret ovat Ranskan vallankumouksessa, ja 1800-luvun lopulla siitä tuli poliittinen liike. Haluttiin taata miehille ja naisille samat oikeudet. Toinenkin aalto lähti Ranskasta ja voimistui 1960-luvulla Yhdysvalloissa. Silloin keskityttiin valtasuhteisiin naisten ja miesten välillä. Kolmatta vaihetta kutsutaan postmoderniksi feminismiksi, ja sen hedelmää on ajatus, jonka mukaan sukupuoli on ”sosiaalinen konstruktio”, eli että se ei ole sidoksissa biologiaan.
Nykyään Suomessa puhutaan eduskunnassakin intersektionaalisesta feminismistä, joka voidaan käsittää feminismin neljänneksi aalloksi. Haverisen mukaan siinä, mitä tänään näemme, vaikuttaa pohjimmiltaan marxilaisuus.
– Se on feminismin pääjuuri. Ranskan vallankumouksesta edettiin valistuksen ja Hegelin filosofian kautta marxilaisuuteen, josta feminismi kumpuaa.
Uhripääomaa kerätään
Haverinen esittää, että marxilaisuudesta tuttu kahtiajako sortavien kapitalistien ja sorretun proletariaatin välillä siirrettiin vanhassa feminismissä ”muuttujat muuttaen” miesten ja naisten välisiin suhteisiin, joissa miehet ovat sortajia ja naiset sorrettuja.
– Instituutiot, kuten avioliitto ja kirkko, pitivät yllä miesten ylivaltaa. Feminismi pyrki vallankumoukseen, jossa naiset vapautuisivat patriarkaatin vallasta.
– Kolmannen aallon feminismissä nostettiin esiin ne, jotka eivät koe sopivansa miehille ja naisille asetettuihin rooleihin. Heidät tulkittiin alistetuksi luokaksi, jota heteronormatiivisen järjestelmän etuoikeutetut alistavat.
Intersektionaalisessa feminismissä ”kuva pirstoutuu” Haverisen mukaan yhä enemmän.
– Sen myötä alettiin tarkastella myös muita identiteettiin liittyviä seikkoja – ei pelkästään sukupuolta. Esiin nousivat rotukysymykset ja yhteiskuntaluokat. Tarkasteluun otettiin eri tekijöiden yhteisvaikutus.
– Ei siis voida ajatella, että valkoihoinen homomies olisi samassa asemassa kuin tummaihoinen homoseksuaalinen nainen. Siitä kumpuaa ajattelu, että jokaisella täytyy olla omat etuliitteensä. Jokaisen pitää määritellä, missä määrin on etuoikeutettu.
Näistä laskutoimituksista syntyy uhripääomaa.
– Mitä useampaan alistettuun joukkoon pystyt identifioimaan itsesi, sitä enemmän sinulla on uhripääomaa. Saat myötätuntoa ja voit vaatia hyvitystä.
Tätä kutsutaan identiteettipolitiikaksi, ja siinä on Haverisen mielestä ”isoja ongelmia sekä poliittisesti että kristillisen uskon näkökulmasta”.
– Intersektionaalinen feminismi, johon tämä keskustelu liittyy, on tuotu Suomeen Yhdysvalloista. Se ei ole globaali ilmiö, vaan se vaikuttaa etenkin niissä maissa, joilla on kulttuurillinen sidos Yhdysvaltoihin. Esimerkiksi Venäjällä mikään feminismi ei oikein ole saanut jalansijaa.
– Suomessakin intersektionaalisuudelle on maaperää lähinnä pääkaupunkiseudulla. Joka tapauksessa amerikkalaisen identiteettipolitiikan harjoittaminen on Suomessa ongelmallista, koska meillä ei esimerkiksi ole orjuuteen liittyvää historiaa. Yhdysvalloissa on sen vuoksi rakenteellinen rasismin historia. Meilläkin on toki rasismia mutta se on enemmän tuntemattoman pelkoa kuin järjestelmällistä syrjintää.
Feminismi nousee kirkon laiminlyönneistä
Mutta naisia todellakin on historian saatossa alistettu. Kristillisellä kirkollakin on asiassa peiliin katsomisen paikka. Feminismin nousu johtuu Haverisen mukaan osin siitä, ettei kirkko ole johdonmukaisesti seurannut omaa ihmiskuvaansa.
– Kirkko on ajan hengestä omaksunut naisia halventavan asenteen. Feminismi on tavallaan vastareaktiota tälle. Mutta feminismi on heikompi ideologia kuin kristillinen usko, eikä kenenkään kristityn tarvitse lähteä etsimään feminismistä perusteita sille, että naiset ovat arvokkaita. Meillä on Raamattu, joka on paljon rikkaampi siinä asiassa. Kristillinen usko antaa ihmisille enemmän kuin tasa-arvon – se antaa ihmisille äärettömän arvon.
– Sen sijaan feminismi on sekulaari ideologia, jonka korkein mahdollinen hyvä on ihmisten välinen yhdenvertaisuus.
– Feminismissä on paine todeta kaikki ihmiset yhtä hyödyllisiksi. Jopa kaikki elämäntavat haluttaisiin katsoa keskenään samanarvoisiksi. Kehopositiivisuutta koskevassa puheessakin tämä näkyy. Esimerkiksi tiettyä painoindeksiä ei voida sanoa terveemmäksi kuin toista. Feminismin piirissä ei voida käsitellä sitä asiaa, että me ihmiset olemme oikeasti erilaisia ja myös meidän yhteisölle tuottamamme hyöty on erilainen.
Intersektionaalinen feminismi näkyy Haverisen mukaan Suomessa myös kirkollisessa päätöksenteossa. Yksi esimerkki siitä on pyrkimys luoda niin kutsuttuja turvallisia tiloja.
– Ajatellaan, että jos kuulut seksuaalivähemmistöön, tavallinen messu ei ole sinulle turvallinen vaan tarvitaan sateenkaarimessu. Itse pidän tärkeänä, että kaikki ihmiset ovat tervetulleita kirkkoon, eikä kukaan vaadi, että elämä pitää kirkkoon tullessa olla kunnossa ja kaikki synnit voitettu.
– Kirkossa ei mielestäni pidä hyväksyä muuta identiteettipolitiikkaa kuin se, että olemme kaikki Kristuksessa armahdettuja Jumalan lapsia. Muihin lokeroihin ei ihmisiä pidä laittaa, Haverinen sanoo.
Patriarkaalisuutta ei voi poistaa
Kirkolliskokouksessa puhuttiin viime marraskuussa siitä, pitäisikö kirkon patriarkaalisuus purkaa. Edustaja Pauliina Järveläinen katsoi, että patriarkaalinen arvomaailma on nuorille naisille luotaantyöntävä. Patriarkaalisuuden purkamista on mietitty Ruotsissakin. Vuonna 2017 päivitetyssä Ruotsin kirkkokäsikirjassa suositellaan, että Jumalaa ei enää puhuteltaisi sanalla Herra.
– Kirkko ei tule pääsemään irti patriarkaalisuudestaan, mikäli se tahtoo pysyä kirkkona. Patriarkaalisuus on niin keskeinen osa kristillistä uskoa. Ajattelen ettei sitä pidä poistaa. Kokeilepa vaihtaa messun kaavasta kaikki maskuliinisuuteen viittaavat sanat ja katso, tunnistatko sitä enää.
Patriarkaalisuus on julkisessa keskustelussa kauttaaltaan negatiivinen käsite, mikä on Haverisen mielestä harmillista, koska Raamatusta nouseva patriarkaalisuus on hänen mielestään hyvä asia.
– Koska Jumala on luonut miehen ja naisen kuvakseen, naiseudessa on yhtä lailla Jumalaa heijastavia ominaisuuksia. Ei kristillinen ihmiskuva ole sellainen, että Jumala ja naiseus olisivat jotenkin toisensa vastakohtia.
– Mutta Jumala ei ilmoita itseään feminiinisellä nimellä vaan maskuliinisella. Jeesus käyttää myös Pyhästä Hengestä maskuliinista pronominia.
Haverinen selittää, että miehellä ja naisella on keskenään samanlainen ”olemuksellinen yhteys” Jumalan kanssa. Sukupuoli sen sijaan on ”olemusta” suppeampi käsite, ja se liittyy rooleihin ja tehtäviin. Miehen ja naisen suhde on heijastusta kolmiyhteisen Jumalan persoonien välisestä suhteesta.
– Isällä, Pojalla ja Pyhällä Hengellä on omat tehtävänsä ja roolinsa, mutta persoonat ovat keskenään yhtä arvokkaita.
– Samoin mies ja nainen ovat yhtä arvokkaita. Se, että miehellä on tietynlainen auktoriteetti ja vastuu suhteessa naiseen, ei poista yhtäläistä arvoa. Pyhässä kolminaisuudessakin on hierarkia, joka ei ole arvohierarkia.
Jos Jumala olisi syntynyt naiseksi
Äitiys on feminismille erityisen vaikea pala, sanoo Haverinen.
– Kun feminismissä puhutaan Jumala-kuvasta, otetaan äitiys ihanteeksi, mutta inhimillisellä tasolla äitiys sivuutetaan. Feminismi onkin pitkälti lähtenyt liikkeelle naimattomien naisten ideologiana.
– Minulle oli äitinä järisyttävä kokemus tajuta, miten suuri ruumiillinen yhteys äidillä on lapseen. Äitiys on merkittävä tehtävä, ja siihen sisältyy suuri valta lapsen tulevaisuuden kannalta. Feminismissä on jämähdetty miehisen vallankäytön ihannoimiseen, koska ei ymmärretä äitiyden suuruutta.
Soili Haverinen lisää, että jos Jumalasta aletaan puhua Äitinä tai muuten vältetään maskuliinisuuteen viittaavia nimiä, kuten feministiteologisissa virtauksissa on tapana, ”joko käsitys Jumalan persoonallisuudesta tai Jumalan ja luomakunnan erosta katoaa”.
– Päädytään panenteismiin, jossa jumaluus on kaikessa.
– Feministiteologi Sallie McFaguella keskeinen ajatus on, että maailma on Jumalan ruumis. Silloin kadotetaan se, että Jumala on luomakunnasta erillinen persoona. Uskon olemus muuttuu olennaisesti. Se on tavoitteenakin. Halutaan maskuliinisuuden lisäksi päästä eroon Jumalan auktoriteetista.
Haverinen tekee ajatuskokeen. Mitä jos Jumala olisi syntynyt maailmaan naisena?
– Silloin miehillä olisi aihetta kysyä, onko usko heitä varten. Nyt kun Jumala on syntynyt naisen kautta mieheksi, Jumala on ollut läsnä sekä naisen että miehen kehossa. Sillä tavalla Jumala on pyhittänyt sekä miehen että naisen ruumiillisen olemuksen käyttöönsä ja pelastuksen välineiksi. Tämä malli sulkee molemmat sukupuolet saman pelastuksen piiriin.
Juttu on julkaistu Elämä-lehdessä 2/2021
