Ludovico Alves on taiteilija, jonka teokset kertovat isoa tarinaa, joka puhuu ihmissuhteen kivusta ja syvästä rakkaudesta, kritisoi erilaisia ilmiöitä ja herättää ajattelemaan sairauden rajoitteita, joita terve ei ei voi käsittää.
Ludovico Alvesin viimeisin Sugarryy Wonderryy -näyttely on ristiriitojen sävyttämä. Kokoelman teokset on tehty 3D-lasertulostustekniikalla sokerista — aineesta, joka on myrkkyä taiteilijan omalle keholle.
Vaikka diabeetikkona sokeri on myrkkyä hänen keholleen, se ei estä häntä kokemasta himoa sokeria kohtaan. Yksi teoksista kertookin siitä, miten lapsuudesta lähtien juhlien kiehtovin elementti oli herkkupöytä — se sokeria ja rasvaa tihkuva runsaus, johon hänellä ei ollut lupa koskea.
– Sitä himoa vastaan olen taistellut koko ikäni. Ja kun sorrun siihen, saan kärsiä, Alves kertoo.
Teemoja löytyy paljon diabeteksen ympäriltä
Sugar O’Clock -teos puhuu siitä, miten sairaus säätelee diabeetikon päivittäisiä rutiineja: nautittujen hiilihydraattien laskeminen, insuliinin piikitys, kotoa lähdettäessä välineiden mukaan huolehtiminen, ja kuumalla säällä oikeassa lämpötilassa säilyttäminen.
Toinen teos kertoo diabeteksen taloudellisesta vaikutuksesta, niin diabeetikon kukkarossa kuin jättimäisten lääkeyritysten paksuilla pankkitileillä ja näiden välisestä riippuvuussuhteesta. Yksi teoksista puhuu isoäidin rukouksista sairaalassa huonossa kunnossa olevan lapsenlapsensa puolesta. Ja yksi kaipuusta vapauteen niistä rajoitteista, jotka diabeetikon elämää rajoittavat. Miltä tuntuisi elää ilman jatkuvaa insuliinin määrän mietintää?
Näyttelyn suurin teos haluaa herättää terveet ihmiset ajattelemaan rajoitteita, joita ihmisten elämässä on. Yhdelle se rajoite on insuliini, toiselle liikuntaeste, kolmannelle mielenterveys — ihmisten elämässä on paljon rajoitteita, joita terveet eivät voi käsittää.
Sulin, the fuel for life -parfyymillä Alves haluaa herättää keskustelua insuliinin piikittämisestä julkisella paikalla. Hän saa usein paheksuvia katseita osakseen. Ystävät ovat huomanneet myös insuliinista erittyvän tuoksun. 99,5 % insuliinia sisältävä parfyymi luokin sillan kosmetiikan ja lääketieteen välille.
Erilaiset maailman ilmiöt saavat kritiikkiä
Mistä taiteilijan idea teokseen lähtee liikkeelle?
– On vaikea kertoa, koska kyse on tunteesta. Opintojen alkuvaiheessa olin kapinallinen ja halusin tehdä asioita eri tavalla. Nautin jännitteestä, jonka se loi.
Lapsena Alves viihtyi paljon isänsä ja isoisänsä kanssa vajassa, jossa he puuhastelivat eri askareiden parissa.
– Seurasin, miten he työstivät erilaisia materiaaleja. Isoisältäni kysyttiin, voisiko hän korjata jääkaapin. Ja hän korjasi, mutta jätti samalla siihen jonkin jäljen, joka teki siitä ainutlaatuisen.
– Teosteni taustalla on tarkoitus. Minun on kerrottava samalla tarina, kun teen taidetta.
Yksi Alvesin varhaisimmista teoksista on -2-tuoli, josta puuttuu 2 jalkaa, mutta se on silti tuoli, jossa voi istua. Upeasti tammesta veistetyn tuolin viimeistelee turkoosista langasta neulottu istuinosa. Esine on kaunis katsoa.
– Isoisäni kummasteli tuolia, joka oli hänen mielestään hyödytön. Tuoli kertoo suhteestani isoäitiini, jolla oli tiukat säännöt muun muassa ruokapöydässä käyttäytymisestä ja siitä, miten tuolissa pitää istua. Ne säännöt olivat minulle vaikeita ja halusin kritisoida niitä.
Niinpä Alves loi tuolin, joka rikkoi niitä sääntöjä. Ironista kyllä, sen viimeistelyyn tarvittiin isoäidin käsityötaitoja.
Alves ei halua kommentoida asioita, joista ei oikeasti tiedä paljoa.
– Joskus se on intuitiivista, miten ajatus syntyy. Minun on kerrottava jotain, jos tuon isoäitini mukaan kuvioon. Joskus ajatusta on työstettävä. Parfyymin tein, koska halusin puhua diabeteksestä. Joskus ajatus lähtee liikkeelle muodosta, joskus tarinasta.
Kauneuskirurgiakin saa osansa
Washurgery -teos antaa kritiikkiä kauneusihanteita kohtaan. Alvesin luokalla oli tyttö, joka muutti ulkonäköään jatkuvasti.
– Tapasin hänet neljä vuotta koulun päättymisen jälkeen, enkä ollut tunnistaa häntä. Hän oli käyttänyt paljon aikaa ja rahaa kauneuskirurgiaan, tavoitellakseen jotain tiettyä kauneus-ihannetta.
Alves pitää ulkonäköön kohdistuvaa ihannointia vääristyneenä.
– Teoksellani halusin herättää ihmiset tarkastelemaan asennettaan kauneuteen, pesemään kasvonsa ja näkemään asiat toisin. Ulkoinen olemus on vain pinta, ihminen on paljon enemmän.
– On väärin, että ulkonäöllä on merkitystä myös työn saannissa. Entinen pomoni sanoi, etten ole hyvä työntekijä, mutta että he pitävät minua tarjoilijana ulkonäköni vuoksi. Mielestäni kauneus on enemmän asennekysymys.
Sairaus on iso osa elämää
Alves huomaa usein turhautuvansa sosiaalisissa tilanteissa.
Hän haluaisi käydä syvällisiä keskusteluja, mutta turhan usein keskustelukumppani on kiinnostunut lähinnä siitä, mitä on pukenut päälleen.
– Minusta ei ole sellaiseen pintapuoliseen rupatteluun. Haluaisin keskustella ilmiöistä, jotka ympäröivät meitä.
Diabetes on vaikuttanut paljon Alvesiin ja siihen, mitä hän tekee taiteilijana.
– En voi erottaa itseäni siitä mitä teen. Olen ollut epävarma tulevaisuudestani. Asun kaukana kotimaastani ja perheestäni, mutta haluan pysyä Suomessa. En tiedä, miten sairauteni vaikuttaa minuun, kun olen 50 tai 60. Onko minulla perhettä tukenani silloin? Nämä surut ovat taustalla, kun mietin elämääni ja tulevaisuuttani.
Alves on tietoinen siitä, että Suomessa diabetestä esiintyy paljon. Hän on kiinnostunut tutkimaan tämän kansansairauden ilmiöitä laajemminkin. Jos kaikki maailman diabeetikot muodostaisivat oman valtion, se olisi väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin valtio.
– Haluan herättää keskustelua ja tuoda esiin kritiikkiäkin, mutta en moralisoida.
