”Herran on maa ja kaikki mitä siinä on, maanpiiri ja ne jotka siinä asuvat” (Ps. 24:1). Voiko sitä selvemmin sanoa? Me nykyajan ihmiset olemme unohtaneet tämän perustotuuden. Luomakunta ei ole meidän.
Ihmisen suhdetta luomakuntaan on perinteisesti tulkittu Raamatun kuvauksella ihmisen luomisesta. Kahdessa eri kohdassa puhutaan ihmisen tehtävästä. ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne” (1. Moos. 1:28). Hiukan myöhemmin sanotaan: ”Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä” (1. Moos. 2:15).
Painopiste on siirrettävä varjelemisesta suojelemiseen ja ennalleen palauttamiseen.
Erityisesti valistuksen perintönä ihmiskunta on tahtonut ottaa luonnon valtaansa ja käyttänyt sitä hyväkseen. Ihmisistä alettiin puhua luoma-kunnan omistajina ja herroina. Viime vuosikymmeninä on ymmärretty ihmisen vastuu laajemmin. Viljelemisen sijasta on alettu korostaa varjelemista ja hoitamista. Ihminen ei ole luomakunnan omistaja vaan tilanhoitaja.
Olemme ilmastonmuutoksen ja luontokadon edetessä jo siinä tilanteessa, että painopiste on siirrettävä varjelemisesta suojelemiseen ja ennalleen palauttamiseen. Meillä ei ole enää vaihtoehtoja.
On paikkoja, joissa meille sanotaan: ”Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhää maata.” Pyhää maata ei ollut ainoastaan Siinain maaperä vaan koko maa. ”Maa on minun ja te olette muukalaisia ja vieraita minun luonani” (3. Moos. 25:23).
Israelilainen talonpoika tiesi tämän. Siksi hänen oli aika ajoin jätettävä maa lepäämään, ikään kuin palautettava se takaisin alkuperäiselle omistajalleen (2. Moos. 23:10–11; 3. Moos. 25:1–7). Näin hän osoitti, ettei ihminen elä viime kädessä siitä, mitä hän omistaa tai mitä hän omalla uurastuksellaan saa aikaan.
Luomakunta kuuluu sen Luojalle
Vanhan testamentin määräyksissä kytkeytyivät yhteen ekologinen ja sosiaalinen vastuu. Molemmat nousevat luomisuskon ytimestä: maa ja kaikki mitä siinä on, on Herran. Ihmisen on nöyrryttävä tajuamaan oma paikkansa osana Jumalan luomaa maailmaa. Ihminen on täällä Luojan vieraana, ei maan eikä sen antimien omistajana. Luomakunta on ihmisellä lainassa.
Aikamme ympäristökriisi paljastaa taustalla olevan hengellisen kriisin. Pohjimmiltaan kysymys on Jumalasta.
Tarvitsemme parannusta ja sovitusta
Katekismuksen mukaan: ”Jokainen etsii jotakin, johon voi kiinnittää toivonsa. Luulemme, että raha, valta ja kunnia suojaavat meitä. Rakennamme elämämme itsemme ja omien tekojemme varaan. Se, mihin ennen muuta turvaudumme, on meidän jumalamme. Omat jumalamme ovat kuitenkin toiveidemme ja unelmiemme heijastuksia. Ne eivät voi antaa, mitä lupaavat.” (Katekismus, ensimmäisen käskyn selitys.)
Turvautuessaan Jumalan korvikkeisiin tai korottaessaan itsensä Jumalaksi ihmisen välttämättömät perussuhteet vääristyvät. Siitä kärsivät kaikki. Näemme ympärillämme sen, ettei kaikki ole luomakunnassa siten kuin Jumala haluaisi.
Tarvitsemme kipeästi parannusta ja sovitusta.
Syntiinlankeemuksen seuraukset näkyvät ihmisen suhteessa Jumalaan, lähimmäisiin ja luomakuntaan. Tarvitsemme kipeästi parannusta ja sovitusta.
”Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi” (Mark. 1:15, KR38). ”Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa” (2. Kor. 5:20).
Osallisuus pelastuksesta johtaa yhteyteen
Sovinto Jumalan kanssa heijastuu elämän kaikkiin suhteisiin. Syntien anteeksiantamuksen hedelmää on sovitus ihmissuhteissa, mutta myös suhteessa muuhun Jumalan luomaan todellisuuteen.
Osallisuus pelastuksesta johtaa yhteyteen sekä keskinäiseen jakamiseen ja huolenpitoon ihmisten kesken. Se johtaa huomaamaan, että tämän yhteyden ja huolenpidon piiriin kuuluu myös koko luomakunta.
”Hämmennys valtaa
usein tajuntamme,
niin nopeaa on
muutos maailmamme,
kun luonnon aarteet,
voimavarat sen
valtaansa ottanut
on ihminen.
Armahda, Herra,
kirkkoasi, meitä,
ettemme uuvu,
toivoamme heitä.
Suo voimaa kaikki
synti paljastaa
ja sovituksen sana
kirkastaa.”
Virsi 203:1,7
Johan Kahl 1745,
suom. Elias Lagus 1790, uud. Wilhelmi Malmivaara 1894
Artikkeli on julkaistu Parikanniemen Kontti -lehdessä elokuussa 2023.
