Kirjoittanut
Standup-koomikko Mikko Vaismaa on alansa mustalammas. Hän ei kiroile lavalla, eikä häneltä kuule alapäähuumoria. Silti tämä hauska ”pohojalaanen” on noussut maan terävimpään kärkeen lavahauskuttajana.
Kun Mikko Vaismaa puhuu, hänen puheessaan on pieni ripaus pohjalaista poljentoa. Muuten kurikkalaisuus on silinnyt melko hyvin.
– Mä onnun vähän toista jalkaa, sanoo Mikko ja päästää pienen naurahduksen.
Standupin perusasioita on se, että elää tilanteessa, oivaltaa ympäriltään jotain sellaista, josta yleisöllä ei ole vielä hajuakaan.
Mikko Vaismaa halusi olla lentopalloilija, ja olikin ihan mestaruussarjassa saakka. Hauskuuden taustalla on kaksikin oppikoulua. Toinen on ihan tavallinen peruskoulu, koska hän on opettaja. Toinen on Vaismaan veljestrion, Mikon, Jaakon ja Kallen, 1990-luvun sieluntuote Wisegyus.
– Sitä kyllä kysytään, mikä mun koulutus standup-komiikkaan on. Paras koulu oli se kun kierrettiin velipoikien kanssa Suomea. Tehtiin lauluja, joissa oli hauskat sanat ja sketsejä laulujen välissä.
Radio Dein studiossa pärähtää käyntiin yllättäen Wisegyusin musiikki.
Hevonen mulla on nopiampi muita ja kärryjen runko on rautaa…
Muut miehet vasta mettätöissä, niin mähän teen sahalla jo lautaa…
Kyläläiset sanoo, notta mussa on miestä, kolomen rykmentin verran…
Isosta reikäleivästä haukkaan, yhyren ainoan kerran…
Edellistalvena velipojan kanssa, mentiin uiden Ruottiin…
Mua ette saa edes isolla joukolla, pantua mihinkään muottiin…
Niin luulin ennen olevani vahva, en ota edes lakkia päästä…
Tämän kylän emäntien isoinkaan hella, ei sulata mun sydäntäni jäästä…
Uskokaa tai äläkää, mäkin oon itkeny kyynelsilimin kerran…
En mä itkenyt flikkojen tähden, vaan sillon kun kohtasin Herran…
Alakuun luulin jotta usko on häpiä, johon ei auta ku köysi…
Synneistä Jumalaa karkuhun juoksin, tottahan hän mut löysi…
Sellainen voima on Pyhällä Hengellä, mukkin se polovisti maahan…
Saahan se syntinen mieskin tulla, Jumalan etehan saahan…
Monen monta kertaa vieläkin, konttia selässä kantaa syntinen lasti…
Nyt mä tiedän, mistä Jeesus meidät pelasti
Mikko kuuntelee hymynkare suunpielissä kappaleen loppuun ja tuumaa, että Jaskahan se siinä viulunsa kanssa.
– Se on jopa harmittavan lähellä, tuumaa velipojan virettä.
Mikko on hieman hämillään aikamatkasta, mutta mitäpä sitä menneisyyttään kieltämään.
– Tämä oli hyvä näin. Nythän tiedätte mikä on Wiseguys.
Viimeisin esiintyminen on lähes parinkymmenen vuoden takaa. Wiseguys tuli aikaan, jolloin ei ollut Kummeleita, vaikka siltähän se kuulostaa.
– Jos jostain jotain mallia otettiin, se oli Lapinlahden Linnut.
Kahden kasetin ihme ei ehkä palaa koskaan lavoille, vai miten on?
– Ei varmaankaan ole paluuta. Toisaalta taas joo, mutta se vaatisi tietyt olosuhteet, ja se tulisi omalla painollaan.
Komiikan luokanopettajaksi kouluttautunut Mikko Vaismaa löysi vuonna 2005.
– Ymmärsin, että tämä se on, tätä minä haluan. Se oli eräänlainen uskonloikka komiikkaan. Ensin jättäydyin virkavapaalle. Vuoden kuluttua oli mahdollisuus palata. Otin vielä toisen vuoden, mutta sen jälkeen piti päättää. Se lopullinen päätös oli isoin loikka.
Peruskoulun opettajana saattoi siinäkin pitää päällä hauskuusmittaria, mutta arki oli arkea silti.
– Varmaan mun oppilaille jäi kuva hauskasta opettajasta. Mutta jokainen isä tietää, että ainahan lasten kanssa tulee pelleiltyä, mutta siihen kuuluu silti: nyt puet päälle, tai menetät ruututaikaa. Myös opettajan työssä on paljon sitä, että siinä ei huumori auta. Sitten mennään rangaistuksen uhalla.
Vuoden tulokas
Vaismaas nappasi Vuoden tulokas -tittelin vuonna 2007. Luokkahuoneeseen ei ollut paluuta. Ihmisten naurattaminen ollut päätyönä toistakymmentä vuotta. Se vaatii hoksottimia, velmua luonnetta, mutta myös kilpailuviettiä.
Hauskuuttaja ei pääse roolistaan kauas. Tarina syntyy kuin itsestään.
– Mutta se on työtä, totista työtä, sanoo Vaismaa.
Alalla on kova kilpailu, ja trendikkäälle alalle pyrkii koko ajan uusia tarinaniskijlitä. Se on näkynyt, myöntää Mikko myöntäen joskus siitä vähän kärsivänsäkin.
– Joskus vertailen turhankin paljon, mitä muut tekevät, kun pitäisi keskittyä vain omaan peliin. Välillä se on peikkona ja rassaa henkisesti, kun miettii, olinko hyvä. Mutta toisaalta se ajaa eteenpäin, ei jää paikalleen.
Kärki on kova, mutta se on myös leveä. Se on leveämpi kuin mediassa näkyvä ”kolmen kärki”. Kovasta tasosta osoituksena on Ismo Leikola, joka meni ja valloitti maailman. Mikko uskoo, että Leikola menee vieläkin pidemmälle ja rikkoo rajoja – rajoja, joita Mikko ei usko itse rikkovansa.
– En usko! Siinä tullaan jo siihen, että pitää ruveta luopumaan jostain. Pitää satsata ja muu elämä jää elämättä.
Samat jutut kirkossa ja klubilla
Standup-lavojen kiintotähdet elävät roisista huumorista, henkilökohtaisuuksista ja alapäähuumorista. Mikko Vaismaa myöntää, että alapää huumori on jotenkin väistämätöntä.
– Jos mietitään TV-komiikkaa, Putouksesta lähtien, tukkimiehen kirjanpidolla merkintöjä äläpääviittauksista tulisi paljon. Ihmiset nauravat, mutta onko se aina niin kauheata, kysyy koomikko.
Mikko ei kuitenkaan itse viljele kirosanoja, eikä alapäähuumoria lavalla. Tilausta puhtaalle komiikalle on.
– Jos joku tilaisi ronskimpaa settiä, en kyllä pystyisi. Ei lähde minulta.
Neil Hardwick, muunmuassa, opetti suomalaiset näkemään, mikä meissä on outoa ja hauskaa. Opetti nauramaan itsellemme.
– Komiikkaa auttaa näkemään asioita toisesta näkökulmasta. Pyöritetään se arpakuutio vähän eri asentoon kuin yleensä. Ja kun saadaan hauskasti näytettyä muille, muutkin älyää, että niinpäs on. Ja se naurattaa.
Siksi leipäänsä maallisilla estradeilla tienaava koomikko pärjää myös kristillisellä kentällä, seurakunnissa ja tapahtumissa.
– Komiikka on siellä samanlaista. Kysytään usein, että sinulla on varmaan eri setti tänne seurakuntaan. Ei ole eri settiä klubille ja seurakuntaan. Samat asiat naurattavat. Tietysti mietin, missä olen, ja että mitkä ovat täällä sellaisia asioita, mitä kannattaa pöyhiä tai mitkä toimivat.
– Jos seurakunnassa läväyttää ensimmäisen kirosanan, ihmiset astuvat taaksepäin, hämmentyvät ja jopa suuttuvat.
– Mitä en siis viljele muutenkaan, mutta jos jollekin neuvoisin, niin sanisin: älä ainakaan kiroile.
Mikko Vaismaa on standup-klubien kummajainen. Siitä saa pientä kuittia ja naljailua silloin tällöin, mutta se kuuluu asiaan muutenkin.
– Ei se ole jokapäiväisessä keskustelussa, nekin mitkä ovat, ymmärrän kuitenkin sellaisina olalle taputuksina.
Ei aina naurata
Koomikko ei koe rooliaan raskaana. Siviiliminä kestää hyvin hauskan kaverin odotukset. Kotona voi pitää vapaata naurattamisesta, mutta töissä ei.
– Työkseni tätä teen. En voi ajatella, että tänään en voi olla hauska. Se olis kiva myytti, Vaismaa naurahtaa.
– Joskus niin käy, ettei naurata niin paljon kuin haluan. Pitää kokeilla vedellä uusia naruja.
Aina löytyy keinot, kunhan ei itse naura omille jutuilleen.
– Se olis mun uran loppu! Ei se haittaa, jos vähän naurahtaa.
Mikko Vaismaa on vakava, mutta kun tarkkaan katsoo, niin silmät nauraa. Ne etsivät jotain, jonka kääntää nurinniskoin ja esitellä sitten ihan uutena juttuna eteenpäin. Hänelle on suotu sylillinen huumorinkukkasia. Eikä hän tunnu suhtautuvan vakavasti. Mitähän hänestä mahtaakaan tulla isona?
– Isoisä…
