Syksystä 2011 Suomen Raamattuopistolla on mahdollista opiskella myös teologiaa. Opintolinja toteutetaan yhdessä Itä-Suomen yliopiston kanssa avoimen yliopiston opintoina. – Tarkoitus on antaa sekä vahva teologinen sivistys että hengelliseen työhön tarvittava valmius. Jälkimmäistä ei yliopistoteologia pysty täysin tarjoamaan, kertoo kurssisihteeri Veli-Matti Kujala.

Kujala kertoo, että opinnoissa on tarkoitus syventyä eri ilmiöihin tenttikirjallisuutta laajemmin.

– Jonkun persoonan tietämisellä ja tuntemisella on suuri ero. Tämä pätee myös Jumalan kohdalla, kuvailee Suomen Raamattuopiston opettaja Kujala.

– Siksi opittua on tarkoitus soveltaa hengellisen elämän kontekstiin. Myös Raamatun opiskelulla on keskeinen sija.

Opintolinja sisältää mahdollisuuden opiskella teologian perusopinnot, aineopinnot sekä kieliopintoja.

Opintolinjan hakuaika päättyy 13.5.2011.

Teologian opinnot SRO:n sivuilla

Seuraavaksi:

Lapsen on vaikea kertoa yksinäisyydestä