Neea Perho on huolissaan suorituskeskeisestä kulttuurista, joka on hiipinyt myös seurakuntiin.
Maaliskuussa 2010 Neea Perho istui kanadalaisen kotinsa keittiössä ja pohti tulevaisuuttaan. Viitisen vuotta aiemmin sosiaali- ja terveysalan urasuunnitelmat olivat kariutuneet, kun Pekka-puoliso oli saanut kutsun Thunder Bayn Saalem-seurakunnan pastoriksi. Pariskunta teki yhdessä seurakuntatyötä, mutta Neea kipuili kutsumuksensa kanssa.
– Kirjoitin noissa tuntemuksissa rukouspäiväkirjaani seuraavat sanat: ”Koen, että tulen olemaan sielunhoidon terapeutti. Ainakin sen suuntainen suunnitelma näyttäisi olevan minua varten, mutta koska? Tietääkseni vain Suomessa on tuollainen koulu. Ainut, mitä koen, on ’10 vuotta’, mutta en tiedä, mitä se tarkoittaa. Ehkä 10 vuoden päästä pääsen opiskelemaan?”
Kuukaudelleen kymmenen vuoden kuluttua, maaliskuussa 2020, Neea aloitti terapeuttisen sielunhoidon TESIKO-opinnot IK-opistossa.
– Koulutuksessa yhdistyivät kristillinen ihmiskäsitys ja rakkauteni psykologiaan. Koin heti, että olen löytänyt vastauksen kysymykseeni.
Moni kysyy, kuka olen, kelpaanko ja riitänkö.
Nyt Neea Perho on työskennellyt vuoden verran sielunhoitoterapeuttina oman yrityksensä kautta. Hän pitää terapiaistuntoja pääosin etänä ja hoitaa ikäjakaumaltaan 20–50-vuotiaita, miehiä ja naisia, kristittyjä ja ei-kristittyjä.
Neea vertaa työskentelytapaansa eräoppaaseen.
– Sekä erä- että matkaopas tuntevat maaston, mutta eräopas ei pelkästään esittele paikkoja. Hän menee yhdessä asiakkaan kanssa kohteeseen, havainnoi siellä nähtyä ja pysähtyy sen äärelle.
Millaisiin maisemiin pääosin kristittyjä nuoria aikuisia hoitava terapeutti sitten pääsee?
– Kokemukseni mukaan yleisimmät terapiaan hakeutumisen syyt ovat ahdistus, itsensä kadottaminen ja elinvoimaisuuden häviäminen, Neea summaa.
– Elinvoimaisuuden puute on yksi masennuksen oire, mutta sitä kokeakseen ei tarvitse olla vielä masentunut. Myös tulevaisuuden kysymykset, työssä jaksaminen ja suorittaminen ovat asioita, joiden kanssa asiakkaani kamppailevat.
Monet näistä kamppailuista ovat tuttuja myös terapeutille itselleen. Teini-iässä pastorin tytölle asetetut odotukset ajoivat Neean etsimään itseään, nuorena aikuisena suorittamistaipumus vei uupumukseen.
– Kun aloitin opintoihini kuuluvan oman terapian, terapeuttini kysyi heti istunnon aluksi, että mihin olin menossa. Sitä ennen en ollut tunnistanut, että olin jatkuvassa valmiustilassa.
Juuret niin omaan kuin asiakkaidenkin suorittamiseen Neea Perho näkee yhteiskuntamme suorituskeskeisyydessä ja kohtaamattomuudessa.
– Suorittaminen on mekanismi, jonka takaa löytyy usein häpeää ja riittämättömyydentunteita. Moni kysyy, kuka olen, kelpaanko ja riitänkö. Eikä kukaan uskalla pysähtyä, koska kokee, ettei muutenkaan yllä yhteiskunnan tai sosiaalisen median asettamiin tavoitteisiin.
Juuri pysähtyminen ja luvan antaminen itselleen pelkästään olemiseen olisivat kuitenkin monessa tilanteessa avaimia toipumiseen.
– Käsittelen lupaa olla lähes jokaisen asiakkaani kanssa. Lupa tarkoittaa ”päättävässä asemassa olevan suostumusta jonkin tekemiseen”. Seurakunnassa tykätään sanoa, että luvan antaja on Jeesus, mutta käytännössä se olemme me itse.
Ihmisen suurin tarve on tulla ymmärretyksi ja nähdyksi sellaisenaan.
Neea Perhoa huolestuttaa se, että useimmat hänen kristityistä asiakkaistaan kokevat myös Jumalan vaativan heiltä parempia suorituksia. Moni kokee riittämättömyyttä puolisona, vanhempana ja työntekijänä – ja sen lisäksi myös uskovana.
– Olen pohtinut, mistä käsitys tulee, ja pysähtynyt kuuntelemaan esimerkiksi ylistyslaulujen sanoja. Usein niissä kehotetaan antamaan koko ajan vain lisää: ”Annan koko sydämeni”, ”Uhraan kaiken, mitä minulla on”, sielunhoitoterapeutti pohtii.
Hänen korvansa herkistyvät myös sanoille, joista välittyy vaatimus palvella seurakunnassa enemmän tai syyllistäminen vapaa-ajan käyttämisestä johonkin muuhun.
– Myös puheet siitä, kuinka vaikeita aikoja elämme, kuormittavat ihmisiä. Sen sijaan seurakunnan tulisi välittää Jumalan antamaa toivoa ja viestittää kuulijoille, että ”ihanaa, että olet täällä”.
Neea Perho peräänkuuluttaakin hoitavaa seurakuntaa, jossa käyminen antaa enemmän kuin ottaa.
– Ja josta saa lähteä kokien olevansa täynnä.
Tärkeä periaate niin seurakunnassa kuin terapiaistunnoissakin on kohtaaminen.
– Uskon, että ihmisen suurin tarve on tulla ymmärretyksi ja nähdyksi sellaisenaan. Kohtaamisessa katsotaan toista silmästä silmään ja sanotaan, että olet arvokas ja ihana. Se on erityisen tärkeää sosiaalisen median kyllästämässä ajassamme, jossa on paljon vertailua.
Kohtaamista tarvitaan erityisesti nuorisotyössä, jonka vaikutuspiirissä olevat nuoret etsivät itseään.
– On tärkeää, ettei tuoda ensimmäisenä sääntölistaa vaan kysytään, mitä sinulle kuuluu.
Nuorten vanhempia Neea Perho kehottaa aloittamaan omasta itsestään ja omista kuulumisistaan.
– Pysähdy ja anna itsellesi lupa levätä. Vanhemman elämästä kumpuaa hedelmä myös lasten elämään, ja siksi meidän täytyy pitää itsestämme huolta, hän painottaa.
– Kaikista tärkeintä on se, ettei menetä yhteyttä itseen, toisiin ihmisiin ja Jumalaan.
Kuuntele lisää Neea ja Pekka Perhon ajatuksia suorittamisesta jumalasuhteessa Kutsumushautomo-podcastista (Kausi 4, jakso 4).
Nouse ja loista: www.nousejaloista.fi
Mikä
TESIKO
- terapeuttisen sielunhoidon koulutus, jossa yhdistetään hengellistä (teologista) ja psykologista tietoa
- toteutetaan kaksivuotisena monimuoto-opiskeluna, jonka aikana suoritetaan 80 opintopistettä, käydään 40 tunnin ajan omaa terapiaa ja tehdään 150 tuntia asiakastyötä
- päämenetelmänä on Mikael Leimanin kehittämä dialoginen sekvenssianalyysi, jossa autetaan ihmistä havainnoimaan omaa itseään niin, että hän tulee tietoisemmaksi oman käyttäytymisensä perusteista
- ei vastaa psykoterapiakoulutusta eikä anna Valviran hyväksymää pätevyyttä mutta on Suomen ACC:n (Association of Christian Counsellors Finland) akkreditoima.
