Japanilainen nainen on kestävä, mutta paineistettu. Juuri heitä Kylväjän tuore Japanin-lähetti Mari-Kaisa Auvinen haluaa ruokkia evankeliumilla. Miten se onnistuu?
Gambare on japania, ja sen voisi kääntää tsemppaamiseksi, parhaansa tekemiseksi. Japanilaisessa kulttuurissa pelkkä yrittäminen ei kuitenkaan usein riitä. Kansallista mentaliteettia kiteyttävässä käsitteessä onkin ennemmin kyse läpi harmaan kiven menemisen ja itsensä ylittämisen ihanteesta.
– Ihmiset ovat asialleen omistautuneita. Täydellisyyden tavoittelu tarkoittaa, että virheitä ja mokia vältellään loppuun asti, Mari-Kaisa Auvinen selittää.
Oletus onnistumisesta koskee japanilaisessa kulttuurissa kaikkia. Auvisen sydämellä ovat kuitenkin erityisesti naiset, joita hän toivoo pääsevänsä rohkaisemaan ja vahvistamaan armon evankeliumilla.
Auvinen on kasvanut Japanissa ja tuntee maan kulttuurin hyvin. Vuodenvaihteessa Auvinen muutti perheineen rakkaaseen lapsuutensa ja nuoruutensa maahan lähetystyöhön, missä hänen suunnitelmanaan on päästä aviomiehensä Tuomaksen kanssa palvelemaan tavoittavassa musiikkityössä.
Japanilaisen naisen imperatiivit
Japanilainen nainen elää monen paineen ristitulessa työelämästä alkaen. Kilpailu on kovaa, sosiaaliturva heikko ja taloudellinen pärjääminen siksikin erityisen tärkeää.
– Yhteiskunta on hierarkkinen, ja työntekijät nähdään työnantajan omaisuutena. Jos työnantaja päättää, että nyt lähdetään juomaan tai syömään, niin siinä ei ole tilaa omalle elämälle, Mari-Kaisa Auvinen avaa.
Aviomiehen jatkuva venyminen työn vuoksi saa monet kotiäidit tuntemaan olonsa yksinhuoltajiksi. Toisaalta työelämä kuormittaa niitä naisia, jotka ovat itsekin töissä.
– Perinteinen kotiäitikulttuuri on vahva ja sitä on arvostettu, mutta nykyisin monet naiset käyvät töissä. Työ on haastavaa, ja työpäivä voi kestää 12–14 tuntia, mikä tuo tosi paljon haasteita, jos on vaikka oma perhe ja molemmat käyvät töissä, Auvinen toteaa.
Perinteisesti lasten kasvatus ja kotityöt nähdään ensisijaisesti naisen vastuina, jotka hänen pitäisi jäljellä olevalla ajallaan hoitaa mallikkaasti. Lapsen syntyessä miehen puolelta voidaan esimerkiksi vaatia, että lapsi pitää saada tiettyyn lukioon tai yliopistoon, jonka suvun muut jäsenet ovat käyneet. Epäonnistuminen tässä on naiselle voimakas kokemus.
Syväkohtaamista
Jo ennen muuttoaan takaisin Japaniin Mari-Kaisa Auvinen on käynyt keskusteluja WhatsApp-ääniviestien ja Skypen välityksellä japanilaisten kristittyjen naisten kanssa. Minkälaisiin asioihin he haluavat tukea keskusteluyhteyden kautta?
– Kristityt naiset miettivät, miten he voivat toimintaympäristössään olla Jeesuksen valona. Monet kokevat, että ihmiset elävät pinnallista elämää, mutta heillä on tarve keskustella syvällisistä asioista. Rohkaisen heitä kohtaamaan ihmisiä syvätasolla. Heillä on niin paljon annettavaa, jopa iankaikkisen elämän toivo, joka vapauttaa.
Monet raamatulliset teemat, kuten levosta käsin toimiminen eivät ole tuttuja japanilaisessa kulttuurissa. Japanilaiselle naiselle on kynnys nähdä itsensä tarvitsevana ihmisenä, eikä ulos päin haluta näyttää väsymystä tai sisäisiä kamppailuja. Siksi Auvinen haluaa keskusteluissa tarkoituksella avata omia vastoinkäymisiään ja sitä, mitä Jumala on opettanut hänelle niiden kautta. Näin käynnistyvät usein kaikkein syvällisimmät ja hedelmällisimmät keskustelut. Ne synnyttävät luottamusta.
– Ihminen huomaa, ettei tuo toinenkaan niin täydellinen ole, ehkä hän ymmärtää minua.
Auvinen aikoo perustaa Mari channel -nimisen vlogin eli videoblogin, jossa hän haluaa tulla lähelle ihmisiä ja maalata kuvaa Jeesuksesta. Ruohonjuuritason työssä Mari-Kaisa kertoo omasta elämästään ja Jumalan johdatuksesta, raamatunkohtia ja niiden henkilökohtaista merkitystä jakaen sekä hauskoja juttuja kertoen. Näin ihmiset saavat tutustua kristittyyn henkilöön. Ja sitten on tietysti Auvisen lahja, musiikki, joka hoitaa ja puhuttelee. Ylitsevuotavalla armolla on monta kanavaa.
Japanilainen maailmankatsomus
Individualistisesta kulttuurista käsin katsottuna vaikuttaa siltä, että Japanissa erilaiset rakenteet kuten perhe- ja sukulaissuhteet kaventavat yksilön ja ydinperheen mahdollisuuksia pitää kiinni omista rajoistaan. Aikuisenkin pojan odotetaan kuuntelevan vanhempiaan enemmän kuin vaimoaan. Samalla Japanissa pitää kunnioittaa ei vain eläviä vaan myös kuolleita sukulaisia. Esi-isien palvonta johti esimerkiksi pitkään siihen, että sukurajat ylittävää adoptiota vierastettiin.
Japanilainen maailmankatsomus kumpuaa shintolaisuudesta ja buddhalaisuudesta, ja vain alle yksi prosentti väestöstä uskoo Raamatun ilmoittamaan Jumalaan. Buddhalaisen filosofian mukaan elämän tavoitteena on saavuttaa nirvana eli vapautus jälleensyntymisestä. Tässä yhteydessä ”taivas” merkitsee vain välitilaa jälleensyntymisten välillä, eikä ole siten edes tavoiteltava tila. Kristinuskon sanoma Poikansa uhraavasta, rakastavasta Jumalasta, joka haluaa yksin armosta tuoda ihmisen persoonalliseen yhteyteensä iänkaikkiseen iloon, lepoon ja rauhaan, on vieras. Se on kuitenkin dynamiitti, joka kohdalleen osuessaan mullistaa myös japanilaisen naisen elämän.
Unessa ilmestynyt risti
Mari-Kaisa Auvinen kertoo japanilaisesta ystävästään Hirocosta, joka asuu Kobessa. Hicoco toimii viulunsoiton opettajana ja konsertoi kirkoissa ja erilaisissa tilaisuuksissa. Hän sai kohdata Jeesuksen 12 vuotta sitten.
Hiroco on soittanut viulua lapsesta saakka. Kun hän oli nuori, hänen viulunsoitonopettajansa oli hyvin ankara ja vaativa. Hiroco haaveili ammattiviulistin urasta, mutta hänen opettajansa ja lääkärit olivat sitä mieltä, että hänen poikkeuksellisen pienet kätensä olisivat esteenä ammattiuralle ja että hänellä olisi vain pienet mahdollisuudet onnistua. Tämä vaikutti voimakkaasti Hirocon itsetuntoon. Hän koki, ettei hänellä ollut samanlaisia lähtökohtia kuin muilla ja että muut ovat häntä parempia. Kaikesta huolimatta hän aloitti ammattiopintonsa viulistiksi.
Kilpailu, jännitys ja vertailu johtivat Hirocon yhä syvempään epätoivoon ja hänen itsetuntonsa heikkeni. Lopulta hän vaipui masennukseen ja lukittautui yksin kotiinsa. Hän oli maannut kuukauden sängyssään, kun yllättäen yöllä hän näki unen, jossa hän oli pukeutunut valkeaan vaatteeseen. Unessa Hiroco rukoili kirkossa katsoen edessä näkyvää ristiä. Sama uni toistui seuraavana yönä. Hiroco luuli menettäneensä järkensä, mutta hän päätti kuitenkin lähteä pitkästä aikaa ulos kävelylle. Hiroco kulki tuttua reittiä ja yhtäkkiä huomasi edessään kyltin, jossa luki ”Luterilainen kirkko”. Tätä kylttiä hän ei ollut koskaan aikaisemmin huomannut. Kyltin vierestä kulki polku, joka vei kirkon ovelle. Hiroco käveli polkua pitkin ja koki, kuinka joku talutti häntä selästä, vaikka ketään ei näkynyt. Ovea kolkuttaessaan kirkon työntekijä otti hänet vastaan ja kuunteli Hirocon elämäntarinan. Hiroco sai kutsun jumalanpalvelukseen, ja siitä alkoi hänen tutustumisensa kristinuskoon ja Raamattuun. Vuoden kuluttua hänet kastettiin.
