Kirjoittanut
Kymmenvuotiaan Michel-pojan maailmaan ovat Syyriassa mahtuneet vain sota ja levottomuudet. Hänen rakkain raamatunjakeensa on ”Hän parantaa ne, joiden sydän on särkynyt”.
Michel on yhtä vanha kuin sota.
Hän on kasvanut kuunnellen tarinoita Syyriasta, jota hän ei ole koskaan tuntenut, ja vanhasta talosta, joka heillä oli, ennen kuin hän vanhempiensa ja sisarensa kanssa joutui sieltä pakenemaan. Michel itkee kertoessaan harvoja yksityiskohtia, jotka hän entisestä elämästä muistaa.
Tapaamme myös hänen perheensä, joka on saanut apua Syyriassa toimivalta Open Doorsin yhteistyökumppanilta.
Michelin äiti Rasha Nemi on viehättävä, hillitty kolmekymppinen nainen, jolla on puolipitkät ruskeat hiukset kuten hänen 12-vuotiaalla tyttärellään Jessicalla. Perhe ottaa meidät vastaan hymyillen, Michel suurin avoimin silmin.
Perhearkea taistelukentällä
Rashan synnytys käynnistyi 8. maaliskuuta 2011, kaksi päivää sen jälkeen kun ryhmä teini-ikäisiä pidätettiin Daraassa heidän maalattuaan seinään hallituksenvastaisia iskulauseita. Hänen miehensä Elias Shahoud oli vielä armeijassa suorittamassa pakollista asepalvelustaan.
Onnekseen Elias sai kaksivuotisen asepalveluksensa päätökseen juuri ennen kuin Syyrian sisällissota varsinaisesti alkoi. Heillä oli silloin jo tytär Jessica, vain puolitoista vuotta vastasyntynyttä veljeään vanhempi.
He elivät rauhallista elämää Jisr Al-Shughurin kylässä Idlibin hallintoalueella Luoteis-Syyriassa, kunnes 18. maaliskuuta Daraassa alkoivat teinien pidätyksestä johtuneet protestit ja kolme ihmistä sai surmansa.
”Toisinaan aluetta hallitsivat hallituksen joukot, toisinaan terroristit.”
Seuraavien viikkojen aikana protestit jatkuivat ja muuttuivat väkivaltaisiksi. Hallitus lähetti armeijan palauttamaan järjestystä kaupunkiin, kymmeniä ihmisiä tapettiin, ja väkivalta saavutti valitettavasti myös Jisr Al-Shughurin kylän. Kuten tiedämme, Syyria ajautui täysimittaiseen sotaan.
”Jisr Al-Shughuriin hyökättiin vain kaksi viikkoa Michelin syntymän jälkeen”, Rasha kertoo.
”Keisarileikkauksessa saamani haava ei ollut vielä parantunut, kun meidän täytyi paeta kylästämme. Vietimme kymmenen päivää läheisessä Hallouzin kylässä, kunnes tilanne rauhoittui ja saatoimme palata omaan kyläämme.”
Palattuaan kyläänsä Michel ja hänen vanhempansa asuivat siellä kolme vuotta.
Erilainen lapsuus, erilaiset leikit
”Asuinalueemme oli taistelukenttä. Toisinaan aluetta hallitsivat hallituksen joukot, toisinaan terroristit.” Paikalliset kutsuvat kapinallisia yleensä terroristeiksi, kuten hallitus heitä nimittää.
Kun Micheliltä kysytään noista kolmesta vuodesta, hän vastaa: ”En pelännyt, minulla oli leikkikonepistooli terroristien ampumiseksi. Juoksin ulos, jotta näkisin kadulla pitkäpartaiset miehet ja hyökkäisin heidän kimppuunsa, mutta äiti pysäytti minut.”
Koska emme yleisesti ottaen muista paljoa elämämme kolmesta ensimmäisestä vuodesta, on mahdollista, että osa Michelin muistoista muodostuu tarinoista, joita hän on kuullut varhaisesta lapsuudestaan.
Toisaalta elämässä tapahtuneiden suurten ja traumaattisten asioiden ja muutosten vuoksi muistot voivat olla tavallista lennokkaampia.
”Rakastin taloamme Jisr Al-Shughurissa. Minulla oli parvekkeella polkupyörä, jolla ajelin päivittäin, ja paljon leluja ullakolle piilotettuina. Kesäisin meillä oli serkkujemme kanssa tapana täyttää talon katolla oleva uima-allas ja polskutella yhdessä.”
