Laulaja Laura Sippola etsi kauan Jumalaa. Koin vuosikausia olevani pakana, johon uskonto ei yllä. Minulla oli jano Jumalan puoleen, mutta en ymmärtänyt kristinuskon jujua, hän kertoo.
Laura Sippola tunsi kauan itsensä kelpaamattomaksi kristittyjen joukkoon.
– Mielikuvani oli, että he ovat puhtoisia ja ”normaaleja”, hyviä ihmisiä. En uskonut mahtuvani siihen joukkoon, kun olen tällainen poikkeava ja ailahtelevainen taiteilija.
– Ajattelin Jumalan tehneen pahan virheen juuri minun kohdallani. Pidin itseäni lajina, jonka luonnonvalinta darwinismin mukaisesti karsii pois vahvempien tieltä.
Muutama vuotta sitten muuan tuttava selitti Lauralle, mitä armo merkitsee kristityille. Yllättäen ja pyytämättä siinä tilanteessa tapahtunut vahva hengellinen kokemus herätti Jumalan todellisuuteen.
– Armon kokemus on suuri mysteeri alusta loppuun. Siitä on vaikea kertoa läheisillekään. Sykähdyksittäin tajusin, ettei minun tarvitse kantaa yksin tätä taakkaani. Sen myötä olen alkanut olla myös lempeämpi itseäni kohtaan.
Armon kokemusta seurasi oivallus, ettei armoa ansaita eikä se tule ihmisen omalla yrittämisellä. Armo otetaan vastaan lahjana.
– Minua on murrettu pala palalta. Vanhat palaset ovat yhä tallella. Mitään ei ole heitetty pois vaan samat palat on kasattu kokoon uuteen järjestykseen ja kaikki käytetään hyväksi.
– Kun tunnen, että minut on jälleen kerran lyöty lyttyyn, havaitsen usein olevani enemmän auki muille ihmisille. Tällöin joku saattaa yllättäen kertoa suurimmat tuskansa ja voin olla ensihoitajana.
– Ne ovat ihmeellisiä hetkiä. Heikoimmalla hetkellä eteeni tulee joku vielä heikompi ja heikkoutemme kääntyy yhdessä vahvuudeksi. Silloin tuntuu, että toteutan tarkoitustani ja elämäni sykkii kauneimmillaan.
Samanlaista jakamista tapahtuu keikoilla.
– Haluan olla avoin ja vastaanottavainen, ”tyhjä astia”, jotta Jumala saisi mahdollisimman paljon tilaa toimia kauttani. Rukoilen tätä ennen konsertteja.
