Kirjoittanut
Anna-Kaisa ja Ken Takaki tutustuivat Tokion Koishikawan seurakunnassa. Suomalainen lähetystyöntekijä ei olisi osannut arvata, että kastettava olisi hänen tuleva aviomiehensä.
Ikaalinen vuonna 1956. Anna-Kaisa Takaki (omaa sukua Laitinen) syntyy. Hänen isänsä on nuorisotyöntekijä ja äitinsä kodinhoitaja. Kaksi vuotta myöhemmin Anna-Kaisa saa pikkusiskon, ja nelihenkiseksi kasvanut perhe muuttaa isän työn perässä Tampereelle.
Siellä perhettä kohtaa tragedia, kun äiti kuolee Anna-Kaisan ollessa vain kaksi ja puolivuotias. Isä menee uudelleen naimisiin, ja perheeseen syntyy kaksi lasta lisää. Anna-Kaisa on kahdeksanvuotias perheen muuttaessa Helsinkiin asumaan.
Vuodet vierivät, ja Anna-Kaisa valmistuu lastentarhanopettajaksi. Hän saa ensimmäisen työpaikkansa Tammisaaresta, joka on vahvasti ruotsinkielistä aluetta. Suomenkielisen seurakunnan toiminnassa mukana ollessaan hänelle kirkastuu Jeesuksen merkitys.
– Olin pitkään miettinyt, että jos Jumala kerta rakastaa meitä, mihin Jeesusta tarvitaan. Vasta silloin tajusin, että olemme kaikki syntisiä ihmisiä ja vaikka Jumala rakastaa meitä, hänen luokseen ei voi mennä mikään epätäydellinen, koska hän on pyhä. Emme kestäisi sitä. Siksi ihmisen ja Jumalan välissä on Jeesus, joka on sovittanut syntimme.
Olin pitkään miettinyt, että jos Jumala kerta rakastaa meitä, mihin Jeesusta tarvitaan.
Evankeliumin kirkastumisen myötä myös lähetystyön merkitys avautui Anna-Kaisalle. Hän halusi antaa itsensä kokonaan Jumalan valtakunnan työhön.
– Ajattelen nykyään niin, että lastentarhanopettajanakin olisin yhtä lailla voinut olla Jumalan käytössä omalla paikallani. Ei se olisi vaatinut lähetystyöhön lähtemistä. Jumala ei kuitenkaan estänyt lähtöäni, vaikka olin rukoillut, että hän tekisi niin, jos se ei olisi hänen tahtonsa.
Samuraiden viimeinen alue
Aizu, Japani, vuonna 1968. Ken Takaki syntyy vanhempiensa esikoisena ja saa myöhemmin pikkuveljen. Isä työskentelee lukion englannin kielen opettajana ja on paljon pois kotoa. Äiti on lasten kanssa kotona, mutta myös hän tuntuu etäiseltä, sillä tärkeistä asioista ei juuri keskustella.
Kenin kotikaupunki Aizu on pieni, nykyisin noin 120 000 asukkaan kaupunki Fukushiman prefektuurissa. Kaupungin historia on mielenkiintoinen: Aizu oli samuraiden viimeinen linnake, ennen kuin Japanista tuli sisällissodan myötä keisarikunta ja maa alkoi modernisoitua. Samurai-sotilaat hallitsivat Japania keskiajalta 1800-luvun lopulle saakka. Aizun asukkaat olivat häviäjien puolella, minkä vuoksi heidän pakkosiirrettiin kotiseudultaan asumattomille seuduille.
– Aizun asukkaat tunnetaan edelleen itsepäisinä, Ken naurahtaa ja vakavoituu:
– Kun minusta tuli kristitty, pystyin samaistumaan Israelin kansaan, joka vietiin pakkosiirtolaisuuteen.
Vanhemmat eroavat Kenin ollessa 15-vuotias. Ero jättää poikaan jäljen: hän oppii, etteivät ihmissuhteet kestä eikä ihmisiin kannata luottaa, koska heihin joutuu kuitenkin pettymään. Ero on riitaisa.
– Jouduin olemaan vanhempieni välimiehenä ja kuuntelemaan, kuinka he molemmat haukkuivat toisiaan.
Pian isä muuttaa pois Aizusta, ja yhteys häneen katkeaa lähes kokonaan.
***
Haluatko lukea koko artikkelin? Lue se Uuden Tien verkkolehdessä.
