Suomen Kansallisteatteri yllättää. Kansallinen teatteri-instituutio nostaa suorasukaisesti estradille kirkon polttavimmat kiistakysymykset: naispappeuden, Luther-säätiön piispavihkimyksen ja samaa sukupuolta olevien parien siunaamisen.
Teatterin sivunäyttämöllä Omapohjassa saa tänään ensi-iltansa Heini Junkkaalan käsikirjoittama teos Kristuksen morsian. Siinä näytelmäkirjoittaja tarkastelee syvällisellä ja pysäyttävällä tavalla, kuinka tavalliset seurakuntalaiset ja kirkon työntekijät joutuvat ratkomaan kipeitä kysymyksiä omassa elämässään.
Leiriajattelu on kirkon sisällä lujassa, mutta henkilökohtaisella tasolla elämä ei osoittaudu yhtä mustavalkoiseksi – eikä selkeäksi – kuin saarnapapereissa.
– Ymmärrän kaikkia näytelmäni henkilöitä. Tässä ei ole hyviä ja pahoja, vaan erilaisia ihmisiä, jotka etsivät totuutta, sanoo Heini Junkkaala Seurakuntalainen.fi:lle näytelmän ennakkonäytöksen jälkeen.
Vahvassa nousussa olevalle näytelmäkirjailijalle tekstin työstäminen oli tällä kertaa tavallista vaikeampaa, koska aihe tuli henkilökohtaisella tasolla ”liiankin lähelle”. Heini Junkkaalalle Kristuksen morsian on tähänastisen uran merkittävin ja uskaliain ohjaustyö.
– Olen työstänyt tätä näytelmää henkilökohtaisella tasolla 13-vuotiaasta saakka. Varsinainen kirjoitustyö vei runsaat kolme vuotta, 34-vuotias teatterialan ammattilainen paljastaa.
Luther-säätiö esikuvana
Näytelmän päähenkilö Marion on menossa naimisiin naisystävänsä kanssa. Suunnitelmat muuttuvat, kun Jumala ottaa häneen yhteyttä. Uskoon tullut Marion kokee, että hän voi ja hänen pitää eheytyä homoseksuaalisuudesta. Tukea ajatuksilleen hän löytää kirkon fundamentalistien parista, Simeon-seurakunnasta.
Näytelmässä fiktiivisen Simeon-seurakunnan suhde luterilaiseen kirkkoon on samankaltainen kuin Luther-säätiön suhde kansankirkkoon, eli kyseessä on oma jumalanpalvelusyhteisönsä, jonka jäsenet kuitenkin kuuluvat kirkkoon.
Asetelma on lainattu ympäröivästä todellisuudesta. Heini Junkkaala myöntää, että Simeon-seurakunnan esikuvana on Luther-säätiö. Näytelmä ei kuitenkaan kerro suoraan mistään olemassa olevasta yhdestä uskonnollisesta yhteisöstä vaan kokonaisuus on Junkkaalan oma keitos.
– En vain kirjoittamista aloittaessani aavistanut, kuinka ajankohtaiseksi aihe tulisi – se on jopa vähän pelottavaa.
– Ajattelen itse niin, ettei kukaan synny fundamentalistiksi. Uskonnollinen fundamentalismi syntyy sosiaalisessa tilanteessa, jossa on läsnä uhan tuntu. Kun olemme sisäisesti epävarmoja, on vaikea kestää sitä, että toinen ihminen on erilainen kuin minä, ja ajattelee eri tavalla kuin minä, Heini Junkkaala pohtii.
– Fundamentalismi korostuu, kun kaoottisuus maailmassa kasvaa. Ihmisellä on sisällään järjestyksen kaipuu, johon huutoon ehdottoman totuuden kivijalka vastaa.
Liberaalit fundamentalistit suvaitsemattomina
Heini Junkkaala ei pidä fundamentalismia omasta periaatteesta kiinni pitämisenä, vaan vääristyneenä pelkona ja vihamielisenä käyttäytymisenä eri tavoin ajattelevia ihmisiä kohtaan.
Teatterintekijän mielestä kirkossa fundamentalisteja ei suinkaan löydy ainoastaan konservatiivipiireistä, vaan heitä mahtuu runsaasti esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen asiaa ajavien pappien ja kirkollisten vaikuttajien riveihin.
Osansa Kristuksen morsiammessa saavatkin myös kirkon liberaalit piirit. Näytelmä nostaa esiin kysymyksen, miksi suvaitsevainen kirkko näyttää hyväksyvän siipiensä suojaan kaiken muun paitsi sen uskollisimmat jäsenet, Raamattunsa todesta ottavat konservatiivit.
– On ihmeellistä, että kirkkoa vaativat usein uudistumaan äänekkäimmin ne, jotka eivät itse millään tavalla ole mukana kirkon toiminnassa tai ylipäänsä suhtaudu Raamattuun vakavasti.
Valmiisiin muotteihin vaikea mahtua
Heini Junkkaala sanoo löytäneensä itsestään niin homoaktivistin kuin fundamentalistikristitynkin piirteitä.
– Jotkut sanovat, että homoseksuaalisuus on triviaali kysymys. Miksi vuodesta toiseen luterilaisessa kirkossa keskustellaan siitä. Itse kuitenkin ajattelen, että siinä kiteytyy polttava kysymys kristinuskon suhteesta sukupuoleen ylipäänsä.
– Haluan olla näytelmälläni rakentamassa maailmaa, jossa ristiriidat saavat olla olemassa ilman, että niiden tarvitsee olla eristämässä ihmisiä toisistaan ja rakentamassa erottavia raja-aitoja. Ihmiseen mahtuu aina niin paljon enemmän kuin mitä ensisilmäyksen perustella voisi saattaa ajatella.
Kristuksen morsimmen ensi-ilta perjantaina 26. maaliskuuta Kansallisteatterin Omapohjassa on loppuunmyyty. Näytelmän ohjaa Saana Lavaste, päädramatturgina toimii Kansallisteatterin pääjohtaja Maria-Liisa Nevala.
Käsikirjoittaja Heini Junkkaala on ehdolla vuoden 2010 Pohjoismaisen näytelmäkirjailijapalkinnon saajaksi.
