Kirjoittanut
– Yhden yhtenäisen viestin aika kirkossa on auttamattomasti ohi. Kirkon tulisikin tulla julkisuuteen rohkeasti useilla erilailla kasvoilla ja näkemyksillä ja auttaa ihmisiä näin kiinnostumaan kirkosta, sanoo kirkon viestijöille kriisiviestintäkoulutusta Kirkkonummella torstaina tarjoillut Teemu Laajasalo.
Helsingin Kallion seurakunnan kirkkoherra ja mediapersoona Teemu Laajasalo rohkaisee evankelis-luterilaista kirkkoa rohkeaan ja moniarvoiseen keskusteluun. Laajasalon mukaan kirkon tulisi tarjota julkisuuden areenalle rohkeasti erilaisia ääniä ja näkökulmia, joihin ihmiset voivat joko samaistua tai silkkaa uteliaisuuttaan seurata kirkon keskustelunavauksia, jotka parhaimmillaan herättävät ihmisissä kiinnostusta myös tunnetasolla.
– Erilaiset [kirkon] kasvot antavat ihmisille mahdollisuuden tunteiden ja tarinoiden kautta tunnetasolla kiinnostua kirkosta ja sen sisällä olevista ajatuksista.
Laajasalo esitteli näkemyksiään Kirkkonummella parhaillaan järjestettävillä Kirkon viestintäpäivillä, jonne on kokoontunut yli kaksisataa kirkollista tiedottajaa ja viestinnän ammattilaista. Päivien teemana on kriisiviestintä otsikolla ”Suljetuin ikkunoin?”.
Kuka antaa kirkolle kasvot?
Laajasalo palasi kirkon viestijöille puhuessaan kesän Räsäskohuun.
– Räsäsgatesssa ei ole kyse Lutherin regimenttiopin tulkintaerimielisyyksistä tai lain oikeasta tulkinnasta. Taitava, vahvasti asiansa osaava ottava poliitikko otti yksinkertaisesti taitavasi tilan haltuunsa. Älkää nyt Päiviä siitä syyttäkö – ja tämä ihan riippumatta siitä, oletteko hänen kanssaan samaa vai eri mieltä. Hän tekee vain omaa hommaansa niin kuin kuuluu.
Helsingin Kalliossa seitsemän kuukautta kirkkoherrana työskennellyt Teemu Laajasalo väittää, että kirkko ja piispat tarvitsevat kipeästi Päivi Räsäsen ja Seppo Simolan kaltaisia, omia näkemyksiään suorin sanankääntein esitteleviä mielipidevaikuttajia. Laajasalon mukaan kirkko tarvitsee kasvoja, joiden sanomiset herättävät mielenkiintoa ja auttavat yleisöä muodostamaan kirkkoa koskevista asioista oman kantansa, joka voi ja saa poiketa otsikoihin nousevista ajatuksista.
Laajasalo listasi muitakin tämänhetkiselle kirkolliselle keskustelulle askelmerkkejä asettavia kasvoja mainiten muun muassa kaksi seurakuntien tiedotustehtävissä työskentelevää kolumnistia, Rebekka Naatuksen ja Heli Karhumäen.
– Seppo Simola sammutti Räsäsgaten Helsingissä tarjoamalla kirkolle kasvot ja ankkurin. Kun Simola oli suorasukaisin ja jopa Räsästä loukkaavin sanankääntein rauhoitellut Räsäselle kiukustuneita liberaaleja helsinkiläisiä, [Mikkelin] piispa Seppo Häkkinen tuli hillitysti sanomaan, että Seppo on vain yksi ääni muiden joukossa.
Häkkisen lausunto sai konservatiivien piirissä aikaan saman kuin Simolan sanat liberaalileirissä. Julkinen ulostulo piispan kasvojen muodossa rauhoitti mieliä.
– Kun mediaviidakossa on satoja viestijöitä, on pakko hakea pisteitä, jotka rajaavat ja asemoivat keskustelun johonkin. Räsänen ja Simola ovat tällaisia. Tällaiset asemoijat tarjoavat piispalle rakentavan tilaisuuden sanoa asiasta jotain julkisuudessa, Laajasalo selittää ja kehaisee Häkkistä oivasta tilaisuuteen tarttumisesta.
Laajasalon mukaan kirkon keskustelukulttuurin hankaluus on kirkollisten toimijoiden – välillä myös toimittajien – innokkuudessa lokeroida kirkon kasvot stereotyyppisiin kuppikuntiin.
– Elämme kauheassa ajassa, jossa ihmiset janoavat lajityyppejä. Kirkon tärkeimmät kasvot on kehystetty tarinalla, joka edustaa henkilöä suurempia asioita. Heihin tiivistyy elämää suurempia merkityksiä.
Laajasalon mukaan kirkko toimisi viisaasti, jos se marssittaisi viestinnässään esiin eri näkemyksiä edustavia kirkon kasvoja rinnatusten.
– Ajatelkaapa, jos piispat Irja Askola ja Seppo Häkkinen olisivat tulleet aiemman Räsäskohun – Ajankohtaisen kakkosen homoillan – jälkeen yhdessä esiin ja sanoneet, että olemme todella monista asioista eri mieltä, mutta tänään olemme yhdestä asiasta samaa mieltä: ”Älä eroa kirkosta”. Tämä olisi olut vahva viesti, joka olisi osoittanut kunnioitusta erilaisia mielipiteitä kohtaan, ja ilman että omasta näkemyksestä pitäisi tinkiä.
Kirkon viestijä pukeutuu haarniskaan
Teemu Laajasalon kriisiviestintävinkkejä kuunnellut Tampereen seurakuntayhtymän tiedotussihteeri Eva Wäljas uskoo kirkon ja seurakuntien tiedottajilla olevan hyvä kriisiviestintävalmius, jos kyse on kirkon ulkopuolelta tulevasta, kansakunnan tuntoja ravistelevasta kriisistä. Kirkon sisältä nousevien kuohuntojen kanssa on hankalampaa.
– Tsunamin ja kouluampumisten tapaisissa kriiseissä olemme olleet taitavia auttajia, osaamme järjestäytyä hyvin ja meillä on toimintavalmius olemassa. Mutta kun kriisit tulevat sisältäpäin, siinä meillä on petrattavaa, Wäljas arvioi.
Kirkon tiedotuskeskuksessa verkkoviestinnän parissa työskentelevä pappi Minna Jaakkola sanoo kirkon ja seurakuntien viestintätehtävien vaativan nykyään ”melkoista iskunkestävyyttä”. Etenkin sosiaalisessa mediassa puhetapa on koventunut ja sanankäyttö jyrkentynyt.
– Kyllä tässä saa pukea melkoisen henkisen haarniskan joka aamu päälle. Sanoo kirkosta mitä tahansa hyvää, niin aina on se mahdollisuus, että lyödään. Samoin Raamattuun viittaaminen on loputon suo. Kun poimit esiin jonkin Raamatun sitaatin, aina tulee joku, joka poimii viereen jotain ihan muuta. On vain pidettävä leuka pystyssä ja muistettava, että evankeliumin asialla tässä ollaan.
Radio Dei seuraa Kirkon viestintäpäiviä Kirkkonummella. Kirkkoherra Teemu Laajasalo, pappi Minna Jaakkola ja tiedotussihteeri Eva Wäljas keskustelevat kirkon kriiseistä Toivon tuomiokapituli -ohjelmassa perjantaina 6.9. klo 16-17. Uusinta tiistaina 10.9. klo 19-20.
