Kirjoittanut
Vanhempiensa jalanjäljissä Mikael Tunér jatkaa afganistanilaisten evankeliointia. Uuden Tien haastattelussa hän kertoo sen olevan tehokasta TV:n välityksellä. Hän puhuu myös 25.3. vainottujen kristittyjen viikonlopussa Raamattuopistolla.
Jotkut vaihtavat työpaikkaa, toiset maata. Osa jopa kumppania. ”Matkalaukkulapsena” kasvaneet hakevat elämäänsä välillä muutoksia.
Mikael Tunér on yksi heistä. Isän puolelta ruotsalainen, äidin puolelta suomenruotsalainen mies vietti lapsuutensa Afganistanissa. Vanhemmat työskentelivät kristillisen järjestön palveluksessa. Missä tahansa Mikael asuu, hänen sydämensä on yhä afganistanilainen.
– On ollut surullista nähdä, kuinka sota on vaikuttanut Afganistaniin ja ihmisiin siellä. Mutta samalla on ollut mahtavaa huomata, ettei afganistanilainen kulttuuri ole muuttunut, hän kertoo Uuden Tien haastattelussa.
Mikael uskoo, että maa olisi ollut yksi suosituimpia turistikohteita, jos siitä ei olisi muodostunut suurvaltojen pelinappula. Kauniit maisemat ja paikallisten vieraanvaraisuus vetoavat. Ääri-islamkin on tarttunut Afganistaniin muista maista eikä ole lähtöisin sieltä.
”Näemme kuitenkin taivaassa”
Mikael Tunérin lapsuudessa Neuvostoliitto miehitti Afganistania, mutta ulkomaalaiset olivat melko turvassa. Arjessa ei pelännyt – sotilaisiin kaduilla ja joskus kuuluviin räjähdysten ääniin tottui. Mikael kävi kansainvälistä koulua ja eli kuten muutkin lapset. Kerran Heratissa sissisotilaat mujahedinit luulivat hänen perhettään venäläiseksi ja kidnappasivat heidät. Pikku-Mikael tiesi sen olevan vakava paikka. Mutta puhumalla tukalasta tilanteesta selvittiin.
– Vanhemmat olivat aina rauhallisia. Heillä oli luottamus siihen, että jos kuolemme, näemme kuitenkin taivaassa.
Myöhemmin Mikael on yhä uudelleen palannut Afganistaniin, koska ei halua katkaista sidettä maahan. Siellä on myös hänen vanhoja ystäviään, vaikka osa heistä onkin menehtynyt sodan vuoksi.
Vuosi Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Mikael joutui Afganistanissa keskelle kaupunkisotaa. Hän piileksi luotisadetta päiviä portaiden alla.
Koska sodan on nähnyt läheltä, armeijan käyminen ei ole kiinnostanut.
– En ole halunnut oppia käyttämään aseita.
Hyviä uutisia
Persian kieli tuli tutuksi Afganistanissa, ja aikuisena Mikael Tunér lähti opiskelemaan sitä Uppsalaan. Sen jälkeen tie vei mediakouluun ja Ylen ruotsinkielisten tv-uutisten ohjaajaksi.
– Usein tavalliset uutiset ovat aika huonoja uutisia. Heti kun kuulin Sat-7:stä, tajusin, että voisin levittää hyviä uutisia.
He etsivät totuutta ja miettivät, seuraavatko Muhammedia vai ketä. Kun he rukoilevat Jumalaa näyttämään, onko hän olemassa, Jeesus tulee ja näyttää, että täällä minä olen.
Työn vaihdos mahdollistui Medialähetys Sanansaattajien kautta. Sen järjestymisessä oli johdatuksen makua, sillä Sanansaattajat etsi juuri uusia lähetystyöntekijöitä. Mikael alkoi ohjata ja tuottaa ohjelmia kristillisen Sat-7:n persiankielisellä kanavalla.
Perhe ei pannut pahakseen muuttoa Kyprokselle. Tunérien kahdeksanvuotiaat kaksostytöt sopeutuivat ja oppivat englannin nopeasti kansainvälisessä koulussa. Kolmen vuoden jälkeen he päättivät kuitenkin palata Pohjolaan. Tärkein tehtävä oli toteutunut: studio oli pystytetty, ja sieltä pystyttiin lähettämään suoria ohjelmia. Tytöt olivat myös yhä riittävän nuoria varjeltuakseen pahimmalta kulttuurishokilta. Mikael itse oli nuorena joutunut kokemaan sen eikä halunnut samaa kohtaloa lapsilleen.
Identiteettikriisi
1980-luvun lopulla siirtyminen Afganistanista ruotsinkieliselle yläasteelle oli kuin kylmä suihku. Persiaa puhuva poika, joka ei osannut sanaakaan suomea, oli outolintu.
– Yläaste on lapsille tosi rankka paikka. Lapset ovat silloin julmia. Olin kiusattu, Mikael Tunér avautuu.
Kristittyjen kuplassa elänyt Mikael ei tajunnut, ettei sekulaarissa yhteiskunnassa saanut hyväksyntää puhumalla uskostaan. Sen tekemällä vain ampui omaan jalkaansa. Lukiossa hän laittoikin suun suppuun.
– Se oli minulle selviytymiskeino, etten kertonut uskostani ja taustastani. Ero yläasteen ja lukion välillä olikin kuin yöllä ja päivällä. Pääsin sisäpiiriin heti lukion ensimmäisellä. Vaikeneminen oli hinta, minkä siitä maksoin.
Bailaaminen ohitti seurakunnassa käymisen. Uskovien valtataistelut ja kaksinaamaisuus risoivat Mikaelia. Monet olivat pyhiä sunnuntaisin, mutta perjantaisin humalassa. Mikael haki omaa uskovan identiteettiään. Jumalan olemassaoloa hän ei kuitenkaan epäillyt.
Samaan aikaan hän poti juurettomuutta. Mihin hän oikein kuului? Lähetyslapsena Mikael ei koskaan tuntunut sopivan täysin joukkoon. Vasta kun hän meni naimisiin ja sai lapsia, rauhattomuus alkoi vähitellen väistyä.
Näkyjä Jeesuksesta
Nykyään Mikael Tunér työskentelee Sat-7:lle Suomesta käsin. Välillä työ kuljettaa hänet Kyprokselle tai muualle Eurooppaan. Se riittää elämässä vaihteluksi, jota hän kipeästi tarvitsee.
Sat-7 Parsilla on viikoittain noin viisi miljoonaa katsojaa, muun muassa Iranissa ja Afganistanissa.
– Satelliittitelevisio on hirveän tehokas. Sitä valtiot eivät pysty blokkaamaan, vaikka internetin pystyvät. On niin monta maata, jossa ei ole kirkkoja tai sallittua olla kristitty. Televisio on näiden kristittyjen kirkko.
Joka viikko persiankielisessä maailmassa tulee väkeä uskoon. Katselijat kertovat näyistä, joissa Jeesus on ilmestynyt heille.
– He etsivät totuutta ja miettivät, seuraavatko Muhammedia vai ketä. Kun he rukoilevat Jumalaa näyttämään, onko hän olemassa, Jeesus tulee ja näyttää, että täällä minä olen.
Työstään Mikael Tuner kertoo lisää 25.3. vainottujen kristittyjen viikonlopussa. ”Minun nimeni tähden” -niminen viikonloppu järjestetään Suomen Raamattuopistolla. Mukana ovat hänen lisäkseen muun muassa Jukka Norvanto, Pekka Mäkipää, Miika Auvinen, Kylväjän Kaukasian-lähetti ja vainottuja kristittyjä. Musiikkivieraana on Ida Bois. Viikonlopun järjestävät Open Doors, Lähetysyhdistys Kylväjä ja Suomen Raamattuopisto. Mukana yhteistyössä ovat myös Medialähetys Sanansaattajat ja Minimissio-koulutus.
