Helsingin yliopiston Urapalveluiden seurantaraportin mukaan valmistumisen jälkeinen työttömyys vaivaa Helsingin yliopiston tiedekunnista eniten teologista tiedekuntaa.
Teologisen tiedekunnan edustajien mukaan yliopiston nettisivuilla julkaistu tutkimustuloksia koskeva uutinen (9.2.) ei kuitenkaan anna teologien työllistymisestä ”asianmukaista kuvaa.
Tutkimuksessa seurattiin, kuinka suuri osa vuonna 2005 valmistuneista maistereista oli töissä vuonna 2010. Raportin mukaan Helsingin yliopistosta vuonna 2005 valmistuneista maistereista, farmaseuteista ja lastentarhanopettajista oli syksyllä 2010 töissä 79,3 prosenttia.
”Raporttia tarkastellessa tutkimuksesta löytyy kuitenkin kiintoisia yksityiskohtia. Valmistumisen jälkeinen työttömyys vaivaa eniten teologeja (noin 35 prosenttia) ja humanisteja (noin 33 prosenttia)”, Helsingin yliopiston pääsivulla uutisoidaan.
Helsingin yliopiston Teologisen tiedekunnan työelämäyhteyksien suunnittelija Joona Salmisen ja tiedottaja Pekka Raution mukaan 35 prosentin työttömyys selittyy muun muassa sillä, että kirkollisiin työtehtäviin hakeutuneet joutuvat usein odottamaan pappisvihkimystään jonkin aikaa, vaikka heille olisikin työpaikka tiedossa. Lyhyitä odotusaikoja liittyy heidän mukaansa myös opettajaksi työllistymiseen.
”Keskimäärin teologian maisteriksi valmistuneilla on ollut viiden viime vuoden aikana neljä työsuhdetta ja vastanneista noin 35 % ilmoittaa olleensa työttömänä jossain vaiheessa valmistumisensa jälkeen”
”Kokonaisuudessaan teologien voidaan todeta työllistyneen selvityksen perusteella hyvin. Suoraan valmistumisen jälkeen vuonna 2005 valmistuneista oli työttöminä työnhakijoina 14,5 %”, Salminen ja Rautio tiedottavat.
Raportin mukaan teologian maistereiksi vuonna 2005 valmistuneista oli seurantahetkellä 2010 vakituisessa kokopäivätyössä 56,6 %, määräaikaisessa kokopäivätyössä 14,5 % ja osa-aikatyössä 7,2 %. Kirkollisten työtehtävien piirissä valmistuneista työskenteli seurantahetkellä 49,4 % ja opetuksessa ja kasvatuksessa 20,3 %. Seuraavaksi suurimmat työllistäjät olivat media- ja viestintätyö (7,6 %) sekä asiakas- ja potilastyö (6,3 %).
Lue:
Helsingin yliopiston uutinen tutkimuksen tuloksista
Teologisen tiedekunnan vastaus
Urapalveluiden selvitys kokonaisuudessaan