Kirjoittanut
Outi Puukari on yksi tuhansista suomalaisista, jotka ovat altistuneet rakennusten huonolle sisäilmalle ja sairastuneet vakavasti sen vuoksi. Hän kertoo Elämään-lehden (8/2014) haastattelussa, että terveys ei enää ole itsestäänselvyys mutta kiitollisuus pienistä asioista on.
– Välillä ajattelen, että miksi en aiemmin elänyt niin kuin olisin halunnut, kun kaikki oli mahdollista. Sai mennä, tulla ja harrastaa kuten itse halusi. Nykyään rakennukset, muut ihmiset ja oma tila määrittävät tekemisiäni.
Outille terveys ei ole enää itsestäänselvyys. Oikeastaan monikaan normaaliin elämään kuuluva asia ei ole.
Outi altistui homeiselle sisäilmalle useaan otteeseen vuosien saatossa, jo ala-asteen ensimmäisistä luokista lähtien. Huonossa kunnossa olivat niin koulurakennukset, asuntolat kuin monet muutkin yleiset tilat. Väsymys ja muut fyysiset oireet alkoivat muodostua niin kiinteäksi osaksi elämää, että huonovointisuus alkoi tuntua normaalilta. Vähitellen Outilla ilmeni myös astman oireita. Syksyllä 2012 tilanne muuttui radikaalisti huonommaksi, ja hänelle puhkesi lopulta hajuste-ja kemikaaliyliherkkyys.
-En enää sietänyt tupakansavua, pakokaasuja, pyykinpesuaineita, hajuvesiä, hiuslakkoja tai haisevia meikkejä. Kaupassakäynti alkoi vaikeutua. Haistoin jo ihmisten vaatteista, ovatko he viettäneet paljon aikaa homeisissa tiloissa, muistelee Outi.
Hän alkoi miehensä kanssa systemaattisesti hävittää vanhoja tavaroita, levykokoelmista elektroniikkaan. Operaatio tuli kalliiksi, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Sen ansiosta kotona pystyi jälleen hengittämään vapaammin.
Seurakunnan nuorisotyöntekijänä työskennellyt Outi oireili myös työpaikallaan niin paljon, että lopulta töissä jatkaminen ei tullut enää kyseeseen. Jotkut tilanteet näyttivät ulkopuolisen silmin laiskuudelta, vaikka siitä ei ollut kyse. Se oli henkisesti raskasta. Lopulta Outi tajusi, että oma terveys on laitettava etusijalle. Sairaus herätti ristiriitaisia tunteita ja paljon kysymyksiä siitä, eikö Jumala tahdo hänen työskentelevän seurakunnassaan.
Vaikeuksien keskellä Outi ei kuitenkaan vaikuta toivottomalta.
-Tunnen, että olen oikealla paikalla. Olen äärimmäisen kiitollinen, että olen saanut nähdä sairaan maailmankuvan. En ainakaan jatkossa tule sivuuttamaan sairaita ihmisiä ja heidän tuntojaan. Pidän siitä, että saan ymmärrystä asioista. Tämä oli todella rankka hinta ymmärryksestä, mutta joskus asiat vain menevät rankimman kautta, Outi toteaa.
Lue haastattelu kokonaan Elämään-lehden numerosta 8/2014
