Kirjoittanut
Teuvo V. Riikonen kritisoi ulkoapäin tulevaa isien paapomista ja muistuttaa, että kyllä isällä itselläänkin on terve järki ja sisäinen tieto mitä kulloinkin tarvitaan. Jos isyys hiertää, hänellä on idea valmiina: Isyyskin pitäisi katsastaa kuin auto, kerran vuodessa!
Harva tietää mitä odottaa tullessaan isäksi. Monelle vastuu jysähtää harteille, kun saa vastasyntyneen tuhisijan syliinsä ensi kertaa.
Teuvo V. Riikonen on neljän aikuisen lapsen isä, kristillinen vaikuttaja ja mies, joka 15 vuotta sitten kävi avoimesti läpi tuskaansa itsemurhan tehneen isän poikana kirjassaan Isäni, miksi. Nyt mies on toiminnanjohtajana Parikanniemisäätiössä, joka muun muassa ylläpitää lastenkotia. Hän on siis saanut tarkastella isyyttä eri näkökulmista.
Uunituoreita isiä hän muistuttaa, että alussa on 18 vuoden mittainen projekti, joka jatkuu vielä senkin jälkeen.
Lapsi on vain lainassa. Hän ei ole lelu tai omaisuutta. Hän ei aina hymyile, vaan huutaa. Alkuvuosien ratkaisut kantavat pitkälle niin lasta kuin vanhempaa.
Isän tehtävä
Isyyden haasteeksi Riikonen nostaa ajan. Vaikka lapsi ei hänen mukaansa mittaakaan rakkautta kello kädessä, yhteistä aikaa pitää olla. Poissaoleva isyys johtaa Riikosen mukaan sisäänpäin kääntyneeseen nuorisoon, joka hakee vertaistukensa netistä tai omasta yksiöstään. Silloin myös auktoriteettien kunnioitus on vaikeaa.
Riikosen mielestä isän on kyettävä antamaan lapselle kokemus, että rakastaa ja laittaa rajat.
– Tätä pitäisi vahvistaa tässä löllöyhteiskunnassa.
– Jos kasvattaja on aikuinen, hän kykenee ottamaan vastaan lapsen tuskan. Hukassa olevan lapsen on saatava aina kokea, että vanhemmat ovat hänen takanaan.
