Hyvät: Netflixin uusi elokuva Neitsyt Mariasta ei ole täysin raamatunmukainen, mutta tavoittaa evankeliumien ytimen Yleinen: Muistokirjoitus: Antero Laukkanen tiesi, että rukouksen tililtä kate ei lopu

Timo Junkkaala: ”Kirkolliskokousvaalissa ratkaistaan herätysliikkeiden tulevaisuus kirkossa”

 

Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja Timo Junkkaalan mukaan 13.2. valittavan kirkolliskokouksen tärkein kysymys on ”jatkuuko siellä sama lähetystyön alasajo ja herätysliikkeiden vastustus, jota Tulkaa kaikki -liike on ajanut pääkaupunkiseudun seurakuntayhtymissä”.

Junkkaala on huolissaan erityisesti siitä, että ”niin sanotut liberaalit ja suvaitsevaiset pyrkivät nyt siihen, että kirkossa olisi vain yksi virallinen lähetysjärjestö”

– Joku voisi pitää tällaista pyrkimystä suvaitsemattomuutena, Junkkaala sanoo.

Hän kehottaa uutta kirkolliskokousta ”tutustumaan huolellisesti Hanna Salomäen ja Kati Niemelän uusimpiin tutkimuksiin”.

Kotimaa neliöb. 16.-22.12.

– Kirkossa on tapahtumassa suuri muutos, mutta vielä herätysliikeväki on aktiivisinta joukkoa paikallisseurakunnissa. Ei ole kysymys vähemmästä kuin siitä, pyrkiikö kirkkomme säilymään herätysliikkeiden kirkkona vai ei.

Kirkon lähetystyötä hoitavat tällä hetkellä kirkon seitsemän lähetysjärjestöä, jotka ovat herätysliikkeitä tai herätysliiketaustaisia järjestöjä.

Muun muassa Helsingin hiippakunnassa kirkolliskokousvaaliin organisoitunut Tulkaa kaikki -liike on Junkaalan mukaan vaikuttanut pääkaupunkiseudun seurakuntayhtymissä ”lähetystyön alasajoa” ja ”herätysliikkeiden vastustusta”.

– Jos tämä liberaaliksi ja suvaitsevaiseksi kutsuttu liike, joka suvaitsee vain niitä, jotka ajattelevat samalla tavalla kuin he, saa tahtonsa läpi kirkolliskokouksessa, se vaikeuttaa lähetystyötä, mutta tuottaa vielä paljon enemmän vahinkoa kirkolle itselleen.

– Lähetystyötä ymmärtämättömät voimat ovat saaneet jo paljon tuhoa aikaan. Kuvaavaa tälle toiminnalle on, että Espoon seurakuntayhtymän kyselyssä kirkon lähetysjärjestöille ei kysytty lähetystyöstä mitään. Lähetystyö mainitaan kahdessa kohdassa, mutta niissäkin kysytään vain samaa kuin kaikissa muissakin eli suhdetta naispappeuteen ja sukupuolivähemmistöihin.

Junkkaala toteaa, että kristillisen uskon mukainen lähimmäisenrakkaus on ”paljon enemmän kuin suvaitsevaisuus”.

– Kristitty ei vain suvaitse vaan rakastaa, jopa vihollisiaan. Jos kirkkomme torjuu suvaitsevaisuuden nimissä yhteydestään Raamattuun ja kirkkomme tunnustukseen sitoutuvat herätysliikkeet ja lähetysjärjestöt, se tekee itselleen korvaamattoman vahingon.

Kirkolliskokousvaalissa 13.2. valitaan yhteensä 64 maallikkoedustajaa ja 32 pappisedustajaa kirkolliskokouksen nelivuotiskaudelle.

Maallikkoedustajien vaalissa äänioikeutettuja ovat seurakuntien luottamushenkilöt. Papit valitsevat uuden kirkolliskokouksen pappisedustajat lääninrovastin johtamassa kokouksessa.

Lue myös: Herätyskristityt haluavat jatkaa vaikuttajina kirkossa 

 
Artikkelibanneri perussanoma