Kirjoittanut
– Valtakirkon flirttailu hengellisen monimuotoisuuden kanssa on kamalaa katsottavaa, sanoo Timo Soini.
Espoolaismies Timo Soini haluaa tavata kauppakeskus Isossa Omenassa. Joku alkaa heti huudella kahvilan pöydästä, että ”Timo sun pitää tulla takaisin politiikkaan, tää maa on ihan sekaisin”.
Kansanmies on liikkeellä.
Soini on elellyt viime aikoina vapaaherrana ja viimeistellyt Populismi-nimistä kirjaansa. Haastattelun hetkellä hän on viettänyt täydellistä mediahiljaisuutta puolen vuoden ajan. Tammikuun puolenvälin paikkeilla hän tulisi palaamaan julkisuuteen kirja kainalossa.
Timo Soini toimi Juha Sipilän hallituksen ulkoministerinä vuosina 2015-2019. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa hän johti Perussuomalaiset ”jytkyksi” kutsuttuun vaalivoittoon. Kun Jussi Halla-aho valittiin vuonna 2017 Perussuomalaisten puheenjohtajaksi, Timo Soini perusti muiden Perussuomalaisista eronneiden kanssa Sininen tulevaisuus -puolueen, joka ei saavuttanut vuoden 2019 eduskuntavaaleissa yhtäkään kansanedustajan paikkaa. Soini ei itse ollut ehdolla.
Nyt Soini on jättänyt politiikan kokonaan, mutta hän antaa ymmärtää, ettei päätös välttämättä ole lopullinen. Tähänastiseen poliittiseen uraansa hän on melko tyytyväinen.
– Antaisin itselleni arvosanan 8+. Pitkään uraan mahtuu myös pettymyksiä, puolueen hajoamista. Politiikka näyttää helpolta, mutta se on vaikeaa. Pitää hommata kannatus. Kannatusta joutuu myös ylläpitämään. Julkisuuden ja median paineet ovat raaka juttu.
Nyt ei kuitenkaan ole tarkoitus puhua politiikasta vaan kirkosta ja kristinuskosta.
Soini vaihtoi luterilaisesta kirkosta roomalaiskatoliseen vuonna 1988. Naispappeus oli hyväksytty Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa 1986.
– En tänä päivänäkään hyväksy sitä päätöstä. Meillähän voi olla nyt pappina, jos ei usko Jumalaan ja ylösnousemukseen, mutta ei voi olla pappina, jos ei hyväksy naispappeutta. Tähän on tultu.
Vuonna 1988 Soini oli 26-vuotias, vapaa ja perheetön mies. Hän halusi tehdä elämällään jotain suurta ja merkityksellistä. Soini matkusteli ja harkitsi vakavasti katolisen kirkon pappisseminaaria Dublinissa, vaikka hänen olikin vielä tuolloin vaikea ymmärtää pappien selibaattia, jota roomalaiskatolinen kirkko edellyttää.
Soini teki päätöksen. Hän hakisi ”keskustapopulistisen” SMP:n varapuheenjohtajaksi, ja jos häntä ei valittaisi, hän lähtisi pappisseminaariin.
Soini valittiin. Hän lähti politiikkaan ja sinetöi myöhemmin kohtalonsa menemällä naimisiin.
– Enää en pappisseminaariin edes pääsisi. Pahus.
– Nyt hyväksyn kuitenkin kirkon kannan. Oppia ikä kaikki.
Ripillä
Ripittäytyminen on käytäntö, josta katolinen kirkko – paavin jälkeen – ehkä parhaiten tunnetaan.
– Ripillä käyminen ei ole helppoa. Pitää tunnustaa ajatukset, sanat, teot ja laiminlyönnit. Onhan Kristus vetänyt esimerkiksi aviorikoksen rajan tosi tiukalle. Siinä ei taida puhtaita papereita jäädä kenellekään.
Soinin ensimmäinen ripittäytyminen päättyi erikoisesti.
– Piti kertoa siihenastisen elämän syntihistoria.
– Pääpiirteittäin, Soini tarkentaa nauraen.
– Pappi antoi absoluution (synninpäästön) ja katumusharjoituksia. Sitten hän pani tupakaksi. Mulla loksahti suu auki, ja huomasin sanovani, että anna mullekin yksi.
Rippi on Soinin mielestä hyvä juttu, vaikka ihmisen ei olekaan helppo unohtaa edes anteeksiannettuja syntejään.
– Palaamme kuin koira oksennukselle.
– Ihme ei olekaan se, että me rakastamme Jumalaa, vaan se että hän rakastaa meitä. Mehän olemme vain kasa hiiltä ja vetyä.
Siihen, miksi Soini valitsi juuri roomalaiskatolisen kirkon, vaikutti paavi Johannes Paavali II, joka valittiin paaviksi 1978.
– Hän oli antikommunisti ja kieltäytyi pahan valtakunnan palvelemisesta Puolassa, jossa oli kommunistinen diktatuuri. Jos joku olisi sanonut joskus, että paavi voi tulla Puolasta, kukaan ei olisi uskonut.
– Johannes Paavalilla oli selvä linja kaikissa kysymyksissä, Soini arvioi.
”Päivi kestää prässin”
Sosiaalinen media mahdollistaa Soinin mielestä nykyään sen, että ”hulluimmatkin mielipiteet pääsevät esille”. Entisaikoina tavallisen ihmisen ainoa julkinen foorumi oli lehden yleisönosasto.
– Nyt ihmiset radikalisoituvat ja heimoutuvat.
– Samaan aikaan on lisääntynyt poliittisen korrektiuden vaatimus. Enkä mä nyt kuitenkaan kaipaa sellaisia aikoja takaisin, että mustaa miestä voisi sanoa neekeriksi. Ihan hyvä, että niin ei saa sanoa, koska se koetaan loukkaavana, Soini toteaa.
– Mutta ennen kristillinen kulttuuri oli vallitseva. Hannu Salamaa syytettiin jumalanpilkasta. Nyt tilanne on päälaellaan. Minulla oli ministerinäkin kokemusta siitä, että kristillinen vakaumus saa olla, mutta siitä ei saa puhua mitään.
– No eihän sellainen vakaumus mikään vakaumus ole.
Soini ei ole yllättynyt siitä, että Päivi Räsäsen ”raamattutwiittiä” ja hänen vanhaa kirjoitustaan homoseksuaalisuudesta tutkitaan.
– Jos katsomme, mitä Yhdysvalloissa ja Länsi-Euroopassa tapahtuu, tämä on suunta, johon kuljetaan.
– Hyvä, että se jota tutkitaan on juuri Päivi Räsänen. Hän kestää. Tavallinen ihminen murtuisi, jos hakattaisiin julkisuudessa tuolla tavalla.
– Kyllä ne, jotka agendaansa ajavat, tietävät ettei Päivi Räsänen ole peloteltavissa hiljaiseksi. Mutta he tietävät myös sen, että kirkonmiehet pysyvät hiljaa. On surkeaa, etteivät piispat astu asiassa julkisuuteen.
”Agendalla” Soini tarkoittaa niin sanottua viher-vasemmistolaista politiikkaa ja sen mukaisia arvoja. Toisin sanoen pride-kulkueita ja sitä, että ”kaikki mielipiteet eivät ole sallittuja”. Ei-sallittuihin näkemyksiin kuuluu esimerkiksi Päivi Räsäsen kanta homoseksuaalisuuteen.
– Olen suorastaan profeetallisen varma tästä asiasta: Jos tälle agendan tielle lähdetään, se jakaa tämän maan syvemmin kuin osataan arvata. Päivi Räsäsellä ei ole paljon julkisia puolustajia, mutta hiljainen enemmistö on suuri. He toivovat, että tämä hulluus loppuisi.
”Kristityt eivät saa vaieta”
Myös koulujen joulujuhliin ja Suvivirteen liittyvät keskustelut ovat mediassa säännöllisesti esillä. Kritiikin kohteena ovat perinteiset kristilliset arvot.
– Kristityt eivät tässäkään asiassa saa vaieta. Taistelu voitetaan, jos se uskalletaan käydä. Nyt poliittinen korrektius painaa niin voimallisesti, että joku ajattelee, että meidän pitää häveliäisyyssyistä olla hiljaa omasta kristillisestä perinteestämme. Vastapuoli on hyvin militantti. On sitten kysymys antikirkollisuudesta tai Setasta, mikään ei riitä.
Soinin mukaan on virhe ajatella, että jos kristityt tekevät kompromisseja, he saavat rauhassa olla kristittyjä.
– Luullaan, että jos annetaan siimaa, sitten helpottaa. Ei tule helpottamaan koskaan! Vaatimustaso päinvastoin kasvaa.
– Kristittyjen pitää herätä vaatimaan uskonnonvapautta ja sananvapauden säilyttämistä. Pitää olla aktiivinen ja tukea niitä ihmisiä, jotka joutuvat myllyyn, Soini sanoo.
Hän jatkaa, ettei kristinusko ole ”mikään demokratia”.
– En minä sitä ole keksinyt. Siinä on muutama vaikea asia, mutta enhän minä voi päättää, mitä siitä hyväksyn. Nykyihminen haluaa olla hengellinen: pikkuisen kabbalaa, vähän buddhaa ja jotain armoa. Sellaisella ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Valtakirkon flirttailu hengellisen monimuotoisuuden kanssa on kamalaa katsottavaa, Soini sanoo.
– Jos kristinusko haluaa elää, sen täytyy pitää opista kiinni. Kun puhutaan, että mennään jälkikristilliseen aikaan, mennään samalla esikristilliseen aikaan, jossa alkukirkko eli. Jos hyvin käy, kirkko voi tulevaisuudessa humahtamalla nousta sieltä. Tyhjiö täyttyy ja ihminen uskoo aina johonkin.
Nyt suunta on Soinin mukaan se, että uuspakanuus lisääntyy.
– Hesarissa oli hiljattain artikkeli feministinoidista. Ja horoskooppeihin uskotaan sitkeästi.
Uskosta seuraa tasa-arvo
Soinin mielestä suomalaisten keskuudessa on edelleen ”laaja kaikupohja” kristinuskoon liittyvissä asioissa.
– Varsinkin silloin, kun puhutaan selkeää evankeliumia, uskon perusasiaa. Ihmisen täytyy miettiä, onko tässä maallisessa vaelluksessa jotakin järkeä. Se on iso kysymys. Nuorena ajattelin, että aivo kasvaa, kun sitä harjoitetaan. Mutta kristinusko ei ole aivoasia vaan on uskonasia. Siitä myös seuraa tasa-arvo. Voit olla maan matonen tai rikas – tai lapsi. Jokainen voi uskoa, jos usko annetaan.
– Moni kavereistani sanoo, ettei rukoile. Olen sanonut heille, että jos lapsesi tekee kuolemaa, niin kyllä rukoilet sinäkin. Rukouselämä on rikas asia. Mutta se on vaikea tuosta noin vain aloittaa, jos ei ole lukenut Raamattua.
Soini rukoilee itse päivittäin.
– Joskus jos olen laiska, se jää iltaan. Juuri nyt en lue päivittäin Raamattua, mutta viime vuonna luin. Pitäisi käydä joka sunnuntai kirkossa, mutta ihan aina en mene, Soini kertoo.
Suomalaisia kristittyjä hän kehottaa verkostoitumaan keskenään, tunnustuskunnasta riippumatta.
– Pitäisi uskaltaa toimia myös kirkon sisällä. Oikea tapa on pitää omat porukat, olla uskollinen puljulleen. Mutta evankelis-luterilaista kirkkoa ei pidä kokonaan hylätä. Luterilainen kirkko on tehnyt paljon hyvää, ja se on tärkeä osa suomalaista yhteiskuntaa. Kunnioitan sitä, vaikka en kuulu siihen.
– Pidän tärkeänä, että meillä on voimakkaat kristilliset traditiot. Mutta niiden suhteen ihmisten tieto on nykyään Suomessa liian ohutta. Tässä tarvitaan korjausliike, Soini toteaa.
