Kertomuksen vaaroja tutkiva kirjallisuustieteen dosentti Maria Mäkelä ja totuuden käsitteen kyseenalaistava elokuvatutkimuksen prof. Henry Bacon haastavat C.S. Lewis-fanina tunnetun kirjallisuuden emeritusprofessorin ensi viikon forumeissa.
Yhdysvaltalainen C.S. Lewis -friikki ja raamattu-uskovainen kirjallisuuden emeritusprofessori Gene Veith saa ensi viikon Veritas Forumeissa vastaansa kaksi suomalaista tarinantutkimuksen mestaria.
Tampereen yliopiston kirjallisuustieteen dosentti ja Narrare-tutkimuskeskuksen johtaja Maria Mäkelä tutkii työkseen tarinoiden varjoja. Häntä huolestuttaa se, että kokemus ja tunne ovat nousseet mediassa keskipisteeseen samalla kun faktat työnnetään kainalojuttuihin ‒ jos ne ylipäätään mahtuvat mukaan.
‒ Faktojen edelle rynnivät tunteisiin vetoavat tarinat, joissa totuus on toissijaista, Mäkelä toteaa.
Maria Mäkelä ja Gene Veith keskustelevat Tampereen yliopistossa keskiviikkona tarinoiden voimasta ja vaaroista.
Koneen Säätiö myönsi Mäkelän johtamalle ryhmälle joulukuussa 261 000 euron apurahan tarinoiden vaarojen tutkimiseen.
Riippuu kulttuurisista lukutavoista, olemmeko valmiita antamaan kertomukselle vallan määrittää jonkin yleisen totuuden, Mäkelä huomauttaa.
‒ Saduista olemme tottuneet lukemaan opetuksia, mutta mitä tapahtuu, jos sovellamme samaa lukutapaa esimerkiksi netissä leviäviin, tunteita herättäviin ”tositarinoihin”?
Hän muistuttaa, että kertomusmuoto kontrolloi monin tavoin lukijan suhdetta kerronnan kohteeseen. Tärkeimpiä keinoja on kolme: miten kerrotaan, mitä kerrotaan ja missä järjestyksessä.
Totuuden käsite tyhjenee
Elokuva- ja televisiotutkimuksen professori Henry Bacon aikoo haastaa koko totuuden käsitteen Helsingin Veritas Forumissa tiistaina. Silloin keskustelun teemana on uskon ja epäilyksen tarinat.
‒ Meillä on suuri tarve uskoa, että on olemassa totuuksia ja että ne ovat meidän tavoitettavissamme. Jos joku toinen ei usko samoin ja epäilee vaikkapa asiaa selvittäneiden motiiveja, oletettu totuus vähintäänkin kyseenalaistuu.
Monet vastaavat totuutensa kyseenalaistamiseen sanomalla, että kaikilla on oma totuutensa, Bacon toteaa. Lausahdus kuitenkin tyhjentää koko totuuden käsitteen, ja sana alkaa tarkoittaa lähinnä mielipidettä tai vakaumusta.
‒ Viimeistään tällöin olisi syytä luopua koko käsitteestä ja puhua ainoastaan siitä, millaiset mallit ja käsitykset asioista parhaiten palvelevat tiedollisia, käytännöllisiä, psykologisia ja henkisiä tarpeitamme.
Uskonnoissa sana totuus ei Baconin mielestä tarkoita samaa kuin muilla inhimillisen toiminnan alueilla.
‒ Joissakin uskonnollisissa yhteisöissä tunnetaan todistamisen käytäntö. Selvää on, että kyse ei ole todistamisesta lainkaan samassa merkityksessä kuin tieteessä tai oikeuskäytännössä. Kyse on tyystin erilaisista asioista, joita ei ole lainkaan mielekästä asettaa vastakkain, ei ehkä edes vertailla keskenään. Baconin mukaan todistaminen on uskonnollisessa yhteydessä vakuuttelua totena pidetystä, ei keino yrittää päästä selvyyteen totuudesta samalla tavalla kuin tieteessä tai oikeuskäytännöissä.
‒ Tässä ja vain tässä on uskonnollisen ”totuuden” voima. Uskonnon totuus on kirjaimellisesti uskon asia. Sen luontevia kumppaneita ovat toisaalta fundamentalistinen yksikantaisuus, toisaalta terve epäusko.
Kaikki tarvitsevat kertomuksia
Kaikki ihmiset tarvitsevat kertomuksia selittääkseen ja ymmärtääkseen elämän ja maailman kulkua. Mielikuvituksen luomien tarinoiden avulla voimme kuvitella, miten asiat olisivat voineet mennä tai millaista elämä voisi olla, Bacon sanoo.
‒ Kertomusten avulla yritämme vakuuttaa itsemme ja toisemme siitä, että maailma todella on sellainen kuin haluaisimme sen olevan.
Bacon painottaa, että kertomukset välittävät pikemminkin käsityksiä kuin totuuksia, vaikka joitakin käsityksiä pidetään niin itsestään selvinä, että ne mielletään totuuksiksi.
Kertomukset vetoavat aina vastaanottajien ennakkokäsityksiin. Parhaassa tapauksessa ne kyseenalaistavat ennakkokäsityksiä, mutta yleensä ne vahvistavat niitä.
‒ Molemmissa tapauksissa vastaanottajaa yritetään saada uskomaan myös paljon muuhun ja omaksumaan asenteita. Ikivanha keino on tehdä ”oikean” kannan omaavista sympaattisia ja ”väärän” kannan omaavista epäsympaattisia.
Lisätiedot: www.veritasforum.fi.
Kuvat: Maria Mäkelä: Tampereen yliopisto/Jonne Renvall
Henry Bacon: Henry Baconin arkisto
