Tuleeko Suomeen vielä herätys?

 

Mika Jantunen on rukoillut ja tehnyt työtä Suomen hengellisen heräämisen puolesta nuoresta asti.
Kuva: Mika Jantusen albumi

Hengellistä herätystä Suomeen on rukoiltu, odotettu ja profetoitu. Miksi se viipyy?

– Yksiselitteistä vastausta minulla ei ole. Ei ole ainakaan viisasta syyllistää yhtäkään ihmistä, ei itseäänkään, toteaa Vapaakirkon evankelista Maija Haikonen.

– Jumalan ajat ovat hänen aikojaan. Kaikkina aikoina tärkeintä ei ole tietää kaikkea, vaan pyrkiä olemaan Jeesuksen todistaja omalla paikallaan, Haikonen sanoo ja viittaa Apostolien tekojen jakeeseen 1:8.

Fida neliöb. 4.-10.11. + 25.11.-1.12. (ilm.1-2/2)

– Erinomainen ja vaikea kysymys, jota olen matkan varrella pohtinut monesti, sanoo Helsingissä toimivan Family-seurakunnan pastori Mika Jantunen.

– Olen Jumalan armosta rukoillut ja tehnyt työtä Suomen hengellisen heräämisen puolesta nuoresta asti. Tänä aikana on nähty virvoituksen aikoja ja paikallisia herätyksiä, mutta ei kansallista ilmapiirin muutosta ja laajaa pelastumisten aaltoa.

Miksi Herra ei ilmesty voimallisemmin? Raamatun mukaan on selvää, että Jumala haluaa pelastaa jokaisen ja vuodattaa Henkensä.

– Olen tullut siihen johtopäätökseen, että Jumala odottaa ennen kaikkea meitä — ihmisiä, jotka haluavat tehdä yhteistyötä hänen kanssaan, Jantunen sanoo.

Maija Haikonen muistuttaa, että kaikki herätykset ovat alkaneet pienestä. Kuva: Pia Korhonen

Uskotko, että Jumala vielä antaa erityisen hengellisen heräämisen ajan Suomeen? 

– Uskon ja toivon, että tällainen aika tulee. Kaiken epävarmuuden keskellä ihmiset alkaisivat etsiä todellista turvaa, joka on vain Jumalan tuntemisessa.

– Toki sielunvihollisella on sammumaton into pitää ihmisiä otteessaan, mutta niin suuria kahleita ei ole, etteikö rukouksen voima niitä murtaisi, Haikonen toteaa.

– Tällä hetkellä eri puolilla maailmaa on menossa isoja herätyksiä. Jopa 85 prosenttia Ugandan väestöstä on kristittyjä. Nigeriassa olen itse todistanut laajaa hengellistä heräämistä, ja Kiinassa on suuri maanalainen seurakunta, Jantunen avaa herätyksen isoa kuvaa.

– Sen sijaan että vain odottaisimme herätystä, on tärkeää pyrkiä Jumalan läheisyyteen löytääksemme oman elämämme tarkoituksen. Muutos tapahtuu pala kerrallaan, ja jokainen kutsumustaan toteuttava on siinä tärkeässä osassa, Jantunen ajattelee.

Mitä meidän tulee tehdä nyt? 

Haikosesta suuret hengelliset totuudet ovat aina yksinkertaisia. Tulee rukoilla entistä määrätietoisemmin ihmisten pelastumisen puolesta ja välittää uskosta osattomista ihmisistä osallistumalla heidän elämäänsä ja solmimalla ystävyyssuhteita.

– Niiden kautta avautuu luonnollisesti tilanteita kertoa uskosta Jeesukseen.

– Aika muuttuu, mutta ihmisten tarpeet pysyvät samoina. On tarve olla rakastettu ja hyväksytty, tulla nähdyksi ja kuulluksi. Tämä on kaiken evankelioimistyön perusta, Haikonen tiivistää.

Hän muistuttaa, että kaikki herätykset ovat alkaneet pienestä.

– Tehtävämme on selkeä: pitää evankeliumin sanomaa esillä, kuin tarjottimella. Emme saa unohtaa, että Jumalamme on yllätysten Jumala! Hänen kanssaan kaikki on mahdollista.

Jantunen muistuttaa herätyksen historiasta opitusta: Jumalan liikehdintää edeltävät aina hyvin samanlaiset asiat. On palattava muinaisille poluille.

– Herra kutsuu meitä etsimään valtakuntaansa, rukoukseen ja myös paastoon. Armo valtuuttaa meidät rukoilemaan seurakuntamme, kaupunkimme ja kansamme puolesta.

– Rukousalttarien tulisi nousta joka puolelle maata. Rukouksen avulla voimme kääntää maamme kohtaloa.

 
Päivä artikkelibanneri 13.11.- 2024

Aiheet