Kirjoittanut
Tuore väitöskirja tuo ilmi, että nuoret kokevat taidetoiminnan luontevaksi ja sopivaksi seurakuntatyön muodoksi. Sen avulla voi saada uudenlaisen kosketuksen omaan hengellisyyteen.
Taidelähtöisten menetelmien käyttö on lisääntynyt viime vuosikymmeninä nopeasti useilla yhteiskunnan osa-alueilla.
– Näin on tapahtunut, koska taiteen, terveyden ja hyvinvoinnin välisistä yhteyksistä on saatu ymmärrystä sekä käytännön työssä että tutkimuksissa, summaa Johanna Vilja-Mantere.
Taidelähtöisiä menetelmiä hyödynnetään myös Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa, mutta siitä ei juuri ole tehty teologista tutkimusta.
Vilja-Mantereen väitös avaa taiteen merkitystä ihmisen auttamisessa ja kohtaamisessa sielunhoidon näkökulmasta.
Hän toteutti tutkimuksensa yhteistyössä kolmen nuorisotyönohjaajan ja yhden oppilaitospastorin kanssa.
Aineisto kerättiin neljän nuortenillan ja kahden taideryhmän yhteydessä havainnoiden, videoiden, valokuvaten ja haastatellen.
Nuoria ja nuoria aikuisia oli taidetoiminnassa 63, joista 28 osallistui myös keskusteluihin, haastatteluihin tai molempiin.
– Nuorten kuvaamien kokemusten perusteella taidetoiminnassa oli mahdollista rauhoittua, heittäytyä ja kokeilla jotain erilaista – ja paikoin saada kosketus myös omaan hengellisyyteen.
– Näin taidetoiminta seurakunnassa mahdollisti kokonaisvaltaisia, vuorovaikutukseltaan rikkaita ja nuorilähtöisiä kohtaamisia, joissa nuoret ja nuoret aikuiset saivat tutkia ja ilmentää elämänsä ajankohtaisia teemoja, lisätä itseymmärrystä, kokea vertaistukea ja löytää merkitystä myös vaikeista kokemuksista.
Vilja-Mantereen tutkimuksen mukaan taidetoiminta luo tilan, jossa ihmisen spirituaalinen ulottuvuus voi luontevasti tulla esiin.
Tosin tämä hyvä vaikutus ja aidosti sielunhoidollinen tapahtuma syntyvät vain silloin, kun taiteen tekijän omaa tulkintaa ja tilaa kunnioitetaan.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toimintasuunnitelma näkee kirkon paikkana, joka kutsuu ihmisiä kohtaamaan Jumalan, lähimmäisen ja oman elämän todellisuuden.
– Taidetoiminta mahdollistaa juuri tällaisia kohtaamisia, jotka ovat sielunhoidossa auttamisen kulmakivi, Vilja-Mantere muistuttaa.
