Kirjoittanut
Jouni Lehikoinen on Turun Mikaelinseurakunnan kirkkoherra. Turkulaisuus näyttäytyy hänen työ- ja elämänurallaan monessa taitteessa. Minkälaisin askelmerkein Lehikoinen kävelisi Portsan kulmilta piispanvirastoon Hämeenkadulle?
Turun arkkihiippakunnan piispaehdokkaista Jouni Lehikoinen on työuraltaan turkulaisin. Vuonna 1961 työläisperheeseen Turussa syntynyt Lehikoinen koki kutsumusta kirkon palvelukseen rippikouluvuosien jälkeen hengellisen murroksen myötä. Niinpä hän päätyi opiskelemaan teologiaa Turkuun Åbo Akademiin vuonna 1980. Muutama vuosi myöhemmin Lehikoinen vihittiin papiksi minut vihittiin Turun Tuomiokirkossa. Tuota ennen hän oli kartuttanut opintojensa keskellä kokemusta työkentältä oltuaan kesäteologina Turun Maariassa sekä Nakkilan seurakunnassa sekä vs nuorisodiakonina Maariassa. Tiivis suhde Turkuun värittyy myös armeijan vihreissä, kun hän toimi loppuajan varusmiespalveluksestaan Turun rannikkotykistössä kenttärovastin apulaisena.
Tuoreet tunnelmat
Jouni Lehikoinen kertoi heti tulosten tultua julki Radio Dein Toivon päivässä olevansa ”kiitollinen ja yllättynyt äänimäärästä”. Mikä sitten Lehikoisen työhistoriasta nousee oleellisena asiana esille, jollaisesta olisi hyötyä piispanvirassa?
– Kyllä piispan tehtävässä tarvitaan hengellistä johtamista, että piispalla on hengellinen visio ja näky mihin tätä kirkkoa ja hiippakuntaa viedään eteenpäin. Luottamus siihen, että Kristus kantaa ja Hänen sanansa kestää tämän myllerrysten keskellä.
Lehikoinen kuvaa olevansa helposti lähestyttävä johtaja, joka ei pelkää heittäytyä tehtäväänsä. Hän pitäisi piispana esillä toivon ja evankeliumin sanomaa. Miten sitten Lehikoinen on viime aikoina tavoittanut seurakuntalaisia viime aikoina kirkkoherran roolista?
– Me ollaan harjoiteltu jo pidemmän aikaa täällä paikallisseurakunnassa ihmisten tavoittamista uudenlaisten avausten ja työmuotojen kautta. Sosiaalinen media on yksi uusi kanava, jonka kautta tavoitetaan ihmisiä. Ennen kaikkea jalkautumalla ihmisten keskuuteen. Kohtaamalla heitä mitä erilaisimmilla pelikentillä oman mukavuusalueen ulkopuolella. Sinne täytyy kirkon uskaltaa lähteä.
Lisää Lehikoisen kommentteja voit kuunnella artikkelin lopussa olevasta radiohaastattelusta…
Nuorisopapista kirkkoherraksi – nuoret jäivät sydämeen
Jouni Lehikoinen on toiminut vuodesta 2003 alkaen kirkkoherrana Turun Mikaelinseurakunnassa, jossa hän toimi pappisuransa ensimmäiset seitsemän vuotta nuorisopappina. Tämän jälkeen hän siirtyi 1991 Karinaisten (nykyinen Pöytyä) seurakuntaan kirkkoherran tehtäviin. Pienen yksipappisen seurakunnan paimenena seurakuntaelämän koko kirjo tuli tutuksi. Karinaisissa hän toimi myös työn ohella yläasteen uskonnon tuntiopettajana. Vuonna 1998 hänet valittiin Paimion seurakunnan kirkkoherran virkaan, jossa hän toteutti nuorisotyötä niin mopokerhon kuin nuorten piirien kautta. Lehikoisen perheessäkin on ollut vilskettä viiden jo aikuistuneen lapsen sekä kahden lastenlapsen myötä.
Piispan tehtävänä on vaalia ykseyttä – entäs kun osa kannattaa ja osa vastustaa homoparien vihkimistä?
Jouni Lehikoinen oli muiden arkkihiippakunnan piispaehdokkaiden tapaan Radio Deissä pohtimassa myös homoparien vihkimiseen liittyvää dilemmaa kirkon sisällä. Piispainkokous toi elokuussa kuusi erilaista dilemmaan liittyvää ratkaisumallia, joiden jakaantumisen selvitti tämän jälkeen Kotimaa-lehti. Esimerkiksi arkkipiispa Tapio Luoma kannattaa mallia, jossa kirkko pitää avioliittoa miehen ja naisen välisenä ja vihkii tämän mukaisesti. Samaa sukupuolta oleville pareille annetaan mahdollisuus kirkolliseen vihkimiseen sallimalla papeille näiden parien vihkiminen avioliittoon. Arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala totesi Radio Dein Piispan kyselytunnilla, että ”pysyvää ratkaisua ei voida saada millään muulla tavalla kuin että hyväksytään kaksi käytäntöä.” Tämä olisi Kallialan mukaan realistinen mutta ei halpa vaan hyvä kompromissi. Kalliala kokee, että keskustelu ei tule edistämään sen kaltaista yhteyttä, että löydettäisiin yksi yhteinen kanta. Miten Lehikoinen asemoituisi piispojen joukkoon?
– Kristillinen avioliittokäsitys on hyvin selkeä. Se on pari vuosituhatta kestänyt ajan paineet. Siinä jos kirkko lähtee liian paljon peesaamaan näissä kysymyksissä sitä painetta mitä yhteiskunnasta tulee, niin kirkko menettää uskottavuutensa pikku hiljaa tämän ajan keskellä. Siitä ei enää etsitä hengellisiin kysymyksiin vastauksia, vaan se saa sivuroolin tämän yhteiskunnan keskellä, toteaa Lehikoinen. Hän kannattaa piispainkokouksen mallia numero 2. Samalla linjoilla kirkon piispoista on Kotimaan-lehden selvityksen mukaan Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen, Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura ja Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo. Mallin mukaan ”kirkko pitää avioliittoa miehen ja naisen välisenä ja vihkii tämän mukaisesti. Samaa sukupuolta oleville pareille on tarjolla rukoushetki, josta piispat antoivat ohjeen vuonna 2011.”
Kirkon nelivuotiskertomus: Kirkon jäsenmäärän ja Jumala-uskon kiinnostus vähenee. Kummasta Jouni Lehikoinen on enemmän huolissaan?
Kirkkoon kuului vielä joitakin vuosia sitten 85 % suomalaisista, kun nyt osuus on noin 68 %. joissakin seurakunnissa noin puolet tai jopa alle puolet kuuluu kirkkoon. Lokakuun lopussa julkaistussa Kirkon nelivuotiskertomuksessa katsotaan kirkkoon kuulumisen syihin. Sen perusteella yhä harvempi uskoo Jumalaan, saati ylösnousseeseen Jeesukseen. Pitäisikö tässä uskoa Jeesukseen vai parempiin kirkon prosenttilukuihin?
– Kyllä Jeesuksen täytyy olla keskiossä. Kun Jeesus jää sivurooliin, silloin myös seurakunnan kaikki prosentit laskee alaspäin. Totta kai verotulot on tärkeä lähde kirkolle, mutta se ei saa kirkon toimintaa suunnata siihen, että me häpeilllään sitä mitä me ollaan. Pidetään rohkeasti ja ymmärrettävästi sanomaa esillä.
KUUNTELEe Jouni Lehikoisen kommentit juuri tulosten tultua julki:
