Kuuden vuoden kamppailu turvapaikan saamiseksi on uuvuttanut sekä hakijat että heidän tukijansa. Uusi yhteiskristillinen verkosto haluaa tarjota auttavan käden.
Ali, Mohammad, Ibrahim, Ali, Hosam, Ahmed, Hassan, Hassan…
Suomessa on yhä satoja kristityksi kääntyneitä turvapaikanhakijoita, joiden turvapaikkaprosessi on kesken.
Maahanmuuttoviraston (Migri) mukaan virastossa on edelleen vireillä noin 300 hakemusta, joissa henkilö vetoaa uskonnollisiin syihin turvapaikkaperusteena. Valtaosa hakemuksista liittyy tapauksiin, joissa henkilö kertoo kääntyneensä islamista kristinuskoon.
Lisäksi näitä ihmisiä on hallinto-oikeuksien jonoissa odottamassa valituksensa käsittelyä, ja jotkut odottavat pakkopalautusta jaksamatta laatia enää ainuttakaan uutta hakemusta tai valituskirjelmää.
Heitä yhdistää se, että he ovat saapuneet Suomeen vuosina 2015–16 ja ovat kotoisin Lähi-idän ja Keski-Aasian muslimienemmistöisistä maista. Käytännössä kaikki heistä ovat myös saaneet kuulla suomalaisviranomaisilta, että heidän kristillisyytensä ei ole aitoa tai ainakaan se ei aiheuta heille vaaraa heidän kotimaassaan.
– Monet näistä henkilöistä ovat henkisesti ihan hajalla ja kärsivät masennuksesta. Ihmiset, jotka voisivat tehdä työtä ja rakentaa yhteiskuntaa, ovat joutuneet kokemaan kuuden vuoden henkisen kidutuksen, Helsingin Saalem-seurakuntaan kuuluva maahanmuuttajatyön aktiivi Ari Kuittinen luonnehtii. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Suomen Evankelinen Allianssi julkaisi tammikuussa kannanoton, jossa kiinnitettiin huomiota Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuksien toiminnassa ilmeneviin puutteisiin. Niitä ovat muun muassa päätösten epäloogisuudet ja ristiriitaisuudet sekä henkilön vakaumusta puoltavien asiantuntijalausuntojen ohittaminen.
Seurauksena on pahoja virheratkaisuja, kuten kaksi vuotta sitten mediahuomiota saanut iranilaisen Sardarin pakkopalautus kotimaahansa. Hänet pidätettiin heti Teheranin lentokentällä ja vietiin kidutettavaksi.
Vetoomuksista huolimatta ongelmat vakaumuksen toteamisessa näyttävät jatkuvan, Ari Kuittinen kertoo. Monissa tapauksissa Maahanmuuttovirasto vaikuttaa joko kyvyttömältä tai haluttomalta tunnistamaan turvapaikanhakijan uskonvakaumuksen aitoutta, vaikka asia seurakunnan ja kristittyjen ystävien näkökulmasta näyttää päivänselvältä.
– Myös hakijoiden suomalaiset tukijat ja ystävät ovat turhautuneita. Toki iloisiakin asioita on tapahtunut, kun moni on saanut myönteisen päätöksen. Toivoa herättävät myös nykyhallituksen suunnitelmat työlupakäytäntöjen helpottamiseksi. Toteutuessaan ne todennäköisesti parantaisivat myös näiden ihmisten ja paperittomiksi joutuneiden kristittyjen tilannetta, Ari Kuittinen sanoo.
– Toisaalta tilanne on kriittinen niin kauan, kunnes Migrin linja on selvästi muuttunut.
Muutoksen vauhdittamiseksi joukko eri kirkkojen maahanmuuttajatyön asiantuntijoita ja aktiiveja on aloittanut yhteiskristillisen ”Operaatio Oikeutta kristityille turvapaikanhakijoille” -hankkeen. Ari Kuittinen on yksi hankkeen puuhamiehistä. Mukana on muun muassa Helluntaikirkon, lähetysjärjestöjen ja luterilaisten seurakuntien edustajia.
Operaation tavoitteena on levittää tietoa turvapaikkaprosesseista ja kristinuskoon kääntyneiden turvapaikanhakijoiden kokemuksista, koota yhteen hajallaan olevaa asiantuntemusta sekä auttaa uskonnollisten syiden vuoksi Suomesta turvapaikkaa hakevia.
– Viranomaisprosessien ongelmien lisäksi moni heistä on kärsinyt asiantuntemattomasta oikeusavustajasta, joka ei ole tuntenut kristinuskon ja islamin erityispiirteitä. Samaan aikaan seurakuntiin ja juristien keskuuteen on kertynyt paljon tähän asiaan liittyvää osaamista, mutta se on hajallaan.
– Tavoitteenamme on luoda osaamiskeskittymä, jota kuka tahansa näissä asioissa tukea tarvitseva voi lähestyä ja saada apua, Kuittinen kertoo.
Hankkeen ja sen varainkeruun juridisena taustayhteisönä toimii alkuvaiheessa kristillinen Toivon Saattue ry.
Kuittisen mukaan operaatio pyrkii täyttämään aukon, joka kentällä aiemmin on ollut, ja saamaan myös aiemmin piiloon jääneet kristittyjen kokemukset julkisuuteen.
– Samalla pyrimme yhteistyöhön muiden toimijoiden, kuten Suomen Ekumeenisen Neuvoston turvapaikkatyöryhmän sekä ihmisoikeus- ja pakolaisjärjestöjen kanssa.
”Jos jonkun arkea näkee läheltä neljä vuotta, varmasti huomaa, mihin hän uskoo.”
Kirkkojen piirissä on arvioitu, että suomalaisseurakunnissa on kastettu yhteensä 1 500–2 000 kristityksi kääntynyttä vuosien 2015–16 turvapaikanhakijaa. Kaikki heistä eivät ole hakeneet turvapaikkaa uskonnollisiin syihin vedoten.
Migrin ohessa myös media on nostanut esille kääntymysväitteisiin liittyviä epäilyksiä ja syyttänyt seurakuntia valekääntyneiden kastamisesta. Uuden hankkeen aktiivit myöntävät valekääntymysten mahdollisuuden etenkin liikehdinnän alkuvaiheissa, mutta se ei tarkoita, että seurakuntien pitäisi luopua aidosti kääntyneiden puolustamisesta.
Ari Kuittinen perheineen on toiminut yksityismajoittajana ja tukihenkilöinä useille kääntyneille turvapaikanhakijoille. Vuosien aikana koko perhe ja lähisuku on elänyt yhdessä sitä kipua, jota toistuvat kielteiset päätökset ovat näille ihmisille tuottaneet.
Vastoinkäymisistä huolimatta hakijat ovat urheasti opetelleet suomen kielen, opiskelleet perus- ja ammattikouluissa, käyneet töissä ja osoittaneet halua integroitua yhteiskuntaan.
– Näissä prosesseissa syntyvä voimaton ahdistus koskettaa tuhansia ihmisiä tässä maassa, Kuittinen toteaa.
– Joskus jotkut kristitytkin ovat kyselleet sosiaalisessa mediassa, mistä voin varmuudella tietää, ovatko nämä henkilöt aidosti uskossa. Olen kokenut kysymykset hieman loukkaavina. Jos jonkun arkea näkee läheltä neljä vuotta, varmasti huomaa hänen elämänsä hedelmästä, mihin hän uskoo.
