Kirjoittanut
Toiset kokevat uskon mielenterveyttä edistäväksi tekijäksi. Toisten mielestä uskonto on eräänlaista mielen sairautta. Aiheesta väitöskirjaa valmisteleva tutkija Mari Stenlund ei allekirjoita Richard Dawkinsin väitettä, jonka mukaan uskonnossa on kyse joukkoharhasta.
– Silloin koko maailma on suuri mielisairaala, jossa on huutava pula psykiatreista. Dawkinsin heitto ei ota kovin vakavasti sitä, mitä maailmassa hyvinvoivat ihmiset uskovat ja mitä ihmisenä olemiseen laajasti ottaen kuuluu.
Mari Stenlundin mukaan on hyvä erottaa se, mikä on uusateistien retoriikkaa ja se, miten varsinaisen psykiatrian sisällä asioista ajatellaan.
– Psykiatriassa korostetaan, ettei uskonnollista vakaumusta tule määritellä mielenterveyden häiriöksi.
– Psykiatriassa esiintyy kuitenkin myös sellaisia näkemyksiä, joiden mukaan jotkin uskonnolliset uskomukset ja kokemukset voivat olla niin sanottuja ”ei-psykoottisia” harhaluuloja tai aistiharhoja. Psykoottisista harhoista ei-psykoottiset uskonnolliset harhat eroavat näiden näkemysten mukaan siinä, ettei niistä ole ihmiselle haittaa eikä hoidon tarvetta siksi ole, Stenlund määrittelee.
Stenlund ei usko, että leima uskonnollisuudesta terveyshaittana uhkaisi uskonnonvapautta.
– Ei ainakaan perinteisen uskonnonvapauden määritelmästä käsin, jos henkilö on riittävän terve. Jos uskonnollisuuteen suhtaudutaan yleisesti epäluuloisesti, se toki voi tuntua kristitystä ikävältä, mutta juridisen aseman muuttuminen lienee varsin kaukana.
Entä jos henkilö onkin sairas? Voiko mielisairaan ihmisen uskonnonvapaus olla joskus vaarassa?
– Mieleltään sairaan henkilön käytännön tilanne on herkemmin toinen. Hoitolaitoksessa voi tulkinnanvaraisissa hoidon yksityiskohdissa esiintyä ennakkoluuloja esimerkiksi potilaan seurakuntaa kohtaan ja pääsy jumalanpalvelukseen voisi joskus siksi estyä.
Kokemukset uskonnosta muuttuvat
Onko ihmisten kyky tulla toimeen uskonnon kanssa muuttunut aikojen saatossa?
– Entisaikojen yhteisöllisemmässä kulttuurissa ei ehkä ahdistuttu ainakaan yhteisön paineista samalla tavalla kuin nyt. Uskontojen uhrien kokemuksia ei toki saa mitätöidä, mutta ehkä ihmisillä oli ennen paksumpi nahka uskonasioiden suhteen, Mari Stenlund arvelee.
– Herätysliikkeiden olisi hyvä tiedostaa, että vanhojen aikojen julistus saattaa kuulostaa ummikon korviin ahdistavalta, vaikka se olisikin teologisesti oikein. Pitäisi miettiä, onko tällainen ahdistuminen Jumalan tarkoittamaa vai kertooko se julistajien taitamattomuudesta. Miten kristillinen usko saataisiin sisältöä muuttamatta sanoitettua nykyaikana niin, että sen kaikki puolet tulisivat esille, eivätkä vain ne, joihin suututaan helposti?
TEKSTI: MIIKKA NIIRANEN
