Kirjoittanut
Uskovat nuoret yhdistävät puheessaan puhekieltä ja 1930-luvun raamatunkäännöksissä käytettyä sanastoa ja tyyliä, selviää kielenhuoltaja Laura Niemen pro gradu -työstä. Eniten vanhaa ainesta puheeseensa yhdistelevät ne, joilla on vähiten uskonnollista taustaa. Uskovien kotien lapset taas pohtivat uskonasioita enemmän psykologisen sanaston avulla.
Myös hengellinen kieli arkipäiväistyy, ilmenee Vaasan yliopiston tutkijatohtorin Riikka Nissin ja Jyväskylän yliopiston emeritaprofessorin Aila Mielikäisen tuoreesta artikkelikokoelmasta. Uskonnollista kieltä ja sen käyttötilanteita tarkasteleva teos Sanaa tutkimassa (Suomalaisen kirjallisuuden seura 2014) on ensimmäinen suomalainen uskonnollisen kielen eri muotoja esittelevä perusopus, joka ilmestyi 18. elokuuta.
– Nuorilla on usein erityinen tarve päivittää tekstejä, Nissi kommentoi Ylelle julkaisupäivänä.
– Eikä tämä ole mitään uutta. Näin on ollut aina. Jokainen uusi raamatunkäännöskin on aikanaan herättänyt keskustelua, hän lisää.
Perinteinen ja uusi sekaisin
Erityisesti vapaissa suunnissa on jo kauan sitten totuttu siihen, että osa toiminnasta nimetään englanniksi – ei maahanmuuttajien vuoksi vaan tyylisyistä. Tämä näkyy etenkin musiikissa ja nuortentoiminnassa, joissa käytetään esimerkiksi sellaisia nimiä kuin Alive, Glow, Fuel, Lift, Move ja We.
Kielen muutoksessa ei ole kuitenkaan kyse vain vieraslainoista vaan yleensä uskonnollisen sanaston muokkautumisesta. Niinpä esimerkiksi Jumala, synti ja taivas voivat nykykielessä olla vaikkapa Iso Pomo, töppäily ja ykkösluokan bileet, ainakin nuorten ja nuorten aikuisten suussa.
Kielenhuoltaja Laura Niemi tarttuu ilmiöön Kielikellossa (2/2014). Hänen mukaansa uskonnollinen sanasto ja slangi ovat tyylillisesti erilaisia, mutta ne saattavat yhdistyä nuorten aikuisten puheessa. Tämä käy ilmi Niemen (o.s. Paananen) Helsingin yliopistoon 2012 tekemästä pro gradu -tutkielmasta.
Niin sanottu kaanaankieli perustuu pitkälti vuoden 1938 kirkkoraamattukäännöksen sanastoon ja sisältää esimerkiksi menkäämme-tyyppisiä kollektiivisia kehotuksia sekä sanojen yhteisesiintymiä eli kollokaatioita, kuten seurata Jeesusta tai elää lähellä Jumalaa.
Tähtäin katu-uskottavuus
Niemen gradu perustuu epämuodollisiin uskovien helsinkiläisten nuorten aikuisten keskusteluihin. Siitä selviää, että nuorempi polvi sekoittaa uskonnollisen kielen ja arkisen slangimaisen puheenparren tarkoituksella.
– Slangia käyttämällä nuoret aikuiset rikkovat yhteisönsä kielellisiä normeja ja irtisanoutuvat kuluneina pitämistään perinteistä, Niemi toteaa Kielikellossa.
– Slangi ikään kuin raikastaa arkaaista uskonnollista kieltä, ja kristinuskosta välittyy katu-uskottavampi ja nuorekkaampi kuva.
Niemen pro gradu vahvistaa aiemman havainnon, että selkeimmin uskonnollista kieltä käyttää henkilö, jolla on dramaattinen uskoontulo ja vähiten uskonnollista taustaa. Sen sijaan uskovan kodin lapsi, jolle usko on itsestään selvä osa maailmankuvaa, ei välttämättä tehosta puhettaan hengellisin termein vaan pohtii uskoa ja elämää enemmänkin psykologisen sanaston kautta.
Niemen mukaan uskonnollisen kielen käyttö vaihtelee eri tilanteissa. Gradussa todetaankin, ettei uskonnollinen kieli enää rajoitu kirkkoihin ja saarnoihin – muun muassa siksi, että uskosta todistaminen tai saarnaaminen ovat siirtyneet arkikeskusteluihin.
