Noin joka kahdeksas alle 15-vuotias käyttää erikoissairaanhoidon palveluja psykiatristen ongelmien tai oppimisvaikeuksien vuoksi, kertoo Turun yliopiston tutkimus.
Apu tulee tutkimuksen mukaan usein myöhässä. Esimerkiksi erilaisista autismia lähellä olevista häiriöistä puolet diagnosoitiin lapsen ollessa 9-14-vuotias, vaikka oireet olivat nähtävissä jo päiväkoti-iässä.
Tutkijat suosittelevatkin, että psykiatrisia oireita seulottaisiin neuvoloissa ja kouluterveydenhoidossa samaan tapaan kuin esimerkiksi kasvuhäiriöitä.
Tutkimusaineistona oli kaikkien vuonna 1996 syntyneiden suomalaislasten erikoissairaanhoidon diagnoosit. Mukaan päätyi lähes 60 000 lasta.
Tulokset on julkaistu Psychiatric Services -psykiatriajulkaisun sähköisessä versiossa.