Tuoreen tutkimuksen mukaan kristillisyyden heikentyminen yhteiskunnassa voi merkitä sille uudenlaista mahdollisuutta.
Kristinuskon elinvoiman hiipuminen ei johdukaan koulutuksesta, vainosta, moniarvoisuudesta tai vauraudesta – vaan poliittisesta etuoikeudesta. Näin väittää Sociology of Religion -lehden julkaisema uusi tutkimus.
Nilay Saiyan ja Stuti Manchandan selvitys perustuu 166 maasta saatuihin tuloksiin vuosien 2010–2020 ajalta. Tilastollinen analyysi osoittaa, että ”tärkein kristinuskon elinvoimaa määräävä tekijä on se laajuus, jolla hallitukset antavat virallista tukea kristinuskolle lakiensa ja politiikan kautta”, Saiya toteaa Christianitytoday.comissa.
”Moniarvoinen ympäristö pakottaa esittämään parhaat mahdolliset väitteet. ”
Länsimaiden yhteiskunnissa tuki kristinuskolle näyttää kaikkoavan, tällä hetkellä etenkin sananvapauden osalta. Kristillisyyttä tuntuvat haastavan niin materialismi, ateismi kuin muut uskonto- ja aatevirtaukset.
Tuoretta tutkimusta vasten kristinuskon heikentyvä yhteiskunnallinen asema ei ole välttämättä huono asia, vaan se voi merkitä myös uudenlaista mahdollisuutta.
– Monet kristityt uskovat, että paras tapa saada kristillisyys menestymään on hiljentää kaikki muut uskonnot. Ironista kyllä kristinusko on usein vahvimmillaan maissa, joissa sen on kilpailtava muiden uskontoperinteiden kanssa, Saiya toteaa.
Hän vertaa ilmiötä yritysten kilpailutilanteeseen, joka synnyttää eteenpäin menevää liikettä, innovaatioita ja kilvoittelua oman asiansa puolesta.
– Moniarvoinen ympäristö pakottaa kristittyjä esittämään parhaat mahdolliset väitteet uskomustensa puolesta.
Kristittyjen määrä kasvaa nykyään nopeimmin Aasian ja Afrikan moniarvoisissa yhteiskunnissa. Kymmenestä kasvun kärkimaasta seitsemässä – kuten Malawissa, Ugandassa tai Kongon demokraattisessa tasavallassa – kristinusko saa vain vähän tai ei lainkaan virallista tukea valtiolta. Sayan mukaan ilmiö todistaa kristinuskon olevan elinvoimainen altavastaajana.
Australialaisprofessori Patrick Parkinson sanoo Eternitynews.comissa, ettei tuloksia ole helppo soveltaa länsimaihin, joista puuttuu valtionkirkko. Silti niissäkin hän tunnistaa kristinuskon ”kulttuurisesti etuoikeutetun aseman”, joka postmodernin yksilöllisyyden ja seksuaalivallankumouksen kanssa laiskistaa kristillisyyttä.
