Kirjoittanut
Pappiskandidaatteihin kohdistuvissa odotuksissa näkyy aiempaa vahvemmin armollisuus: tavallinen pappi on hyvä pappi. Valtaosa papeista kokee työssään vahvaa merkityksellisyyttä.
Papin työtä harkitsevan teologian opiskelijan myönteiset kokemukset seurakuntaharjoittelusta ja ensimmäisestä työpaikasta seurakunnassa ovat tärkeitä pappeuteen suuntautumisessa ja siihen kasvussa.
Toisaalta pettymykset kirkon työelämässä saavat niin opiskelijoita kuin valmiita pappeja suuntautumaan muualle. Pettymykset liittyvät erityisesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon johtajuuteen ja työn kuormittavuuteen.
Tulokset käyvät ilmi Kati Tervo-Niemelän, Veli-Matti Salmisen ja Noora Palmin toimittamasta tutkimusjulkaisusta Opinnoista pappisuralle – Pappeuteen kasvu, haasteet ja muutokset, joka julkaistaan 31.1.2024.
Tutkimus käsittelee opiskelijasta papiksi siirtymisen vaihetta ja työuran alkuvaiheeseen liittyviä kysymyksiä. Tutkimusjulkaisu koostuu useiden alan asiantuntijoiden kirjoittamista tieteellisistä artikkeleista. Julkaisu on teologeja kouluttavien yliopistojen ja kirkkohallituksen yhteisen Maisterista papiksi -tutkimushankkeen loppuraportti.
Papin työssä on tilaa kasvulle: tavallisuus on riittävää
Tutkimus osoittaa, että teologian opiskelijoiden ammatillinen suuntautuminen muuttuu usein opintojen aikana. Askel teologian maisterista papiksi on monelle pitkän pohdinnan tulos ja enemmän kuin vain siirtymä opinnoista työelämään. Papin työhön vetää ennen kaikkea kokemus kutsumuksesta, riittävä yhdenmukaisuus kirkon opetuksen ja kannanottojen kanssa sekä myönteiset kokemukset seurakuntaharjoittelusta.
Piispojen odotuksissa pappiskandidaateille korostuu armollisuus ja pappien rekrytointitilanteissa inhimillisyys: papin ei tarvitse olla kaikkien alojen asiantuntija, ja hänellä on tilaa ammatilliselle kasvulle. Kirkon pappisvirkaa käsittelevissä dokumenteissa korostetaan, että tavallisuus ja kristittynä eläminen on riittävää. Myös papit itse korostavat tavallisuutta vahvuutenaan.
Tutkimus osoittaa, että työvuodet vahvistavat papin kokemusta osaamisestaan. Työuran alkuvaiheessa olevat papit kokevat vahvuudekseen ennen kaikkea ihmisten kohtaamisen. Sen sijaan sielunhoito saattaa olla käsitteenä ja käytänteenä vieraampi. Papit kokevat osaamisen puutteita muun muassa hallinnollisissa tehtävissä, raamatuntuntemuksessa, nuorisotyössä ja johtamisessa.
Kokemus työn merkityksellisyydestä vahvaa, mutta kasvava kuormitus uhkaa työhyvinvointia
Tutkimuksen mukaan vanhimmat papit kokevat vahvinta työn merkityksellisyyttä. Miehille papin työ on vahvempi merkityksellisyyden lähde kuin naisille. Nuoret miehet voivat työssään naisia paremmin, ja heillä esiintyy vähemmän työuupumusta kuin nuorilla naisilla. Tutkimusten tulokset osoittavat kuitenkin, ettei uupumisessa ole kyseessä ensi sijassa tietyn ikäryhmän tai tiettyyn elämävaiheeseen liittyvä kokemus, vaan pappien kokemus työn kuormittavuudesta on lisääntynyt ja työhyvinvointi heikentynyt 2000-luvulla.
Erityisesti kirkon johtajuuteen ja työn kuormittavuuteen liittyvät haasteet ovat tekijöitä, jotka vaikuttavat papin työstä pois siirtymiseen tai sen pohdintaan. Myös työyhteisöjen sisäiset ongelmat, epätasa-arvoinen kohtelu ja jopa työsyrjintä ajavat pois papin tehtävistä. Papin työstä pois siirtymisen taustalla onkin tutkimuksen mukaan ensi sijassa kokemus instituution ongelmista, harvemmin oma aktiivinen kiinnostus muihin tehtäviin.
Tarve hengellisen ohjauksen rakenteille
Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että kirkolta odotetaan aikaisempaa vahvempaa läsnäoloa teologian opiskelijoiden elämässä. Koska yhä harvempi on valmiiksi kiinnittynyt kirkon ja paikallisseurakunnan toimintaan, opintojen aikaiset kontaktit kirkkoon tulevat entistä merkityksellisemmiksi. Tutkimus nostaa esiin kysymyksen, riittääkö kirkon tuki nykyisellään papiksi suuntautuville opiskelijoille vai tarvitaanko aikaisempaa vahvempaa yhteydenpitoa kirkon virkaan opiskeleviin. Tutkimus haastaa pohtimaan, tulisiko kirkon virkaan opiskeleville luoda hengellisen tai teologisen ohjauksen rakenteita, jotka tukevat ammatillista ja hengellistä kehitystä kohti kirkon virkaa ja kasvua kirkon työssä.
