Kirjoittanut
Tuula Karjalainen työskenteli 35 vuotta vankiladiakonina Pelson vankilassa ja näki, miten lukemattomat vangit tulivat uskoon. Hän puhuu jopa vankilaherätyksestä.
Valaisematon, jäinen tie kuljettaa minut Pelsolle, jossa tapaan eläkkeellä olevan vankiladiakoni Tuula Karjalaisen.
Koti on täynnä muistoja: viiden lapsen ja kahden lapsenlapsen kuvia, sanomalehtileikkeitä ja voittopokaaleja notkuvia hyllyjä. Täällä on ollut hyvä elää, tehdä töitä ja kasvattaa lapsia, Tuula vakuuttaa, vaikka matkaa Pelson vankilaan ei ole kuin puolitoista kilometriä.
Pelso on pieni kylä peltojen keskellä Vaalassa Pohjois-Pohjanmaalla. Vaala on vajaan kolmen tuhannen asukkaan kunta, joka tunnetaan kahden siskon Maustetytöt-yhtyeestä ja Pelson vankilasta.
Tuula Karjalainen työskenteli vankiladiakonina Pelson vankilassa 35 vuotta tämän vuoden maaliskuuhun saakka. Välillä häntä jopa harmittaa, että tuli jäätyä eläkkeelle.
– Ajatukseni käyvät usein vankilassa varsinkin näin jouluna. Ehkä sitten, kun vankila siirtyy Vaalan keskustaan, en enää kulje ajatuksissani vankilan käytäviä.
Tuleva joulu on ensimmäinen joulu pitkään aikaan, kun Tuula ei ole töissä. Jotakuta muuta työvuoro jouluaattona voisi harmittaa, mutta hänelle joulut vankilassa ovat olleet työn parhaita puolia.
– Joka vuosi olen pyytänyt kristillisiä joululehtiä lahjoituksina. Sitten olen tehnyt niistä valmiit niput, jakanut jokaiselle vangille selliin ja toivottanut hyvää joulua.
Vankilan tunnelma on jouluna haikea. Perheestä erossa oleminen on monelle vangille kova paikka, mikä saa heidät miettimään omaa elämäänsä.
Joulun ajan hengelliset tilaisuudet vetävät. Toisinaan tunkua on ollut niin paljon, etteivät kaikki ole mahtuneet sisään vankilan kappeliin.
Puolipakolla Pelson vankilaan
Tuula Karjalaisen ensikosketus hengelliseen vankilatyöhön tapahtui 1970-luvulla, kun hän kävi Vaalan seurakunnan nuorisotyön kautta laulamassa Pelson vankilassa yhdessä muiden nuorten kanssa. Vaalassa oli siihen aikaan nuorisoherätystä, mikä näkyi nuorten innokkuutena todistaa uskosta.
Tuula päätyi Vaalan seurakunnan nuorisotyönohjaajaksi ylioppilaskeväänä 1976. Hän toimi tehtävässä kaksi vuotta, ja sinä aikana hän jalkautui yhdessä nuorten kanssa kaduille kohtaamaan ja etsimään nuoria, joilla olivat asiat huonosti. Välillä nuoria poimittiin kirjaimellisesti ojan pohjalta.
Kun Tuula oli kerran viemässä yhtä nuorta miestä kotiin, hän hämmästyi vanhempien reaktiota. He olivat käärmeissään siitä, että poika oli tuotu kotiin. Ojan pohjalleko hänet olisi pitänyt jättää? Tuula hämmästelee edelleen.
Ojan pohjalleko hänet olisi pitänyt jättää?
Nainen työskenteli nuoriso-ohjaajana ilman pätevyyttä, joten hän päätti hakea opiskelemaan diakoniksi. Ajatuksena oli myöhemmin siirtyä nuorisotyöstä diakoniatyöhön, kun hän ei enää jaksaisi valvoa öitä nuorten kanssa.
Osana opiskelua piti tehdä harjoittelujakso. Vastaava opettaja etsi vankilaharjoitteluun kahta opiskelijaa, mutta kukaan ei ilmoittautunut vapaaehtoiseksi. Silloin opettaja sanoi, että jos kukaan ei joululoman jälkeen ilmoittaudu, hän määrää, kuka lähtee vankilaan.
– Joululomalla saunan lauteilla sain sitten väläyksen, että Vaalassahan on Pelson vankila. Voisin mennä sinne kesäksi ja asua kotona.
***
Miten tarina jatkuu? Lue Tuula Karjalaisen koko haastattelu Uuden Tien verkkolehdestä.
