Kirjoittanut
Dosentti Esko M. Laine pohti työn ja armon suhdetta Suomen Lähetysseuran järjestämässä teologisessa symposiumissa viime viikolla.
– Uskon alueella Lutherin oppi oli armollinen. Kristitty oli uskossa vapaa, mutta rakkaudessa hän oli kaikkien palvelija, teologian tohtori, kirkkohistorioitsija Esko M. Laine kertoo.
Lutherin mukaan kristittyä ohjaa uskon alueella vain Raamattu ja hänen omatuntonsa, eivät muiden mielipiteet.
Luther näki ihmisen perusolemukseltaan syntisenä, laiskana ja itsekkäänä. Ihminen kietoutuu luontaisesti itsensä ympärille.
Hyvät teot ovat seurausta uskosta, eivät uskon perusta. Jumalan armoa ei voi ansaita teoilla. Sen sijaan rakkauden Luther määritteli kaikkien palvelemiseksi.
– Se on lähtökohtaisesti myönteinen asia, Laine toteaa, – Lähimmäisen rakkaus johti yhteisöllisyyteen ja inkluusioon eli yhteisön jäsenyyteen sulkemiseen.
Yhteisöllisyyden sisältö oli myönteinen; mikä tarkoitti sitä, että ketään ei saanut jättää hädässä yksi, vaan apua tarvitsevista on huolehdittava. Laine muistuttaa, että inkluusioon liittyi myös käänteinen puoli. Se saattoi tarkoittaa yhteisön jäsenten kontrollia. Ja jos ihminen ei täyttänyt yhteisön sisäisiä normeja, häntä hyljeksittiin tai hän ei saanut apua.
– Talvisodasta tunnettu iskulause “Kaveria ei jätetä” ilmentää inkluusion positiivista tulkintaa, Laine sanoo.
Lähimmäisen rakkaus ja köyhäinhoito
Lutherin näkemys kristitystä kaikkien palvelijana johti aikoinaan köyhäinhoidon vallankumoukseen. Laine kertoo, kuinka almujen ja lahjoitusten varassa toimivasta köyhäinhoidosta siirryttiin yhteisöä velvoittavaan “sosiaalipolitiikkaan”, jonka tarkoituksena oli integroida köyhät seurakuntaan.
Kaarlo Arffmanin mukaan inkluusio oli syy sille, että reformaatio jäi ylipäätään henkiin Saksassa.
Inkluusion tehokas toiminta edellyttää veronkantoa.
– Jotta yhteisö olisi voinut hoitaa tehtävänsä, se tarvitsi siihen varoja.
Varojen hankkimiseksi taas piti tehdä työtä. Ajallisen elämän ytimeksi muodostuikin luterilaisuudessa työ.
Työstä tuli kirkkohistorioitsija Laineen mukaan luterilaisuudessa aitoa oikeaa jumalanpalvelusta. Suomalaisessa luterilaisuudessa työn arvostus on edelleen ylikorostunutta.
Mitä tarkoittaa työ luterilaisuudessa?
Työ on luterilaisuuden ytimessä, mutta työ-jumalanpalvelus voi muuttua lohduttomaksi raadannaksi.
“On täällä elämä raskasta Ja siinä harvemmin on onni myötä, sen ymmärtää voi yksin suomalainen” Laineen lainaus Olen suomalainen -laulusta kuvaa hyvin luterilaista suhtautumista työhön.
Työn kohtuuton arvostus taakkana
– Korostaessaan työtä luterilaisuudesta kehittyi jokseenkin armoton niille, jotka olivat työkyvyttömiä tai varsinkin työhaluttomia, kirkkohistorioitsija Esko Laine toteaa.
Yhteisön apuun saattoi turvautua vain se, joka pystyi osoittamaan olevansa työkyvytön. Pappien tehtävänä oli arvioida, oliko köyhä aidosti köyhä ja siten avuntarpeessa. Köyhät piti erottaa laiskoista. Laiskoille oli varattuna yhteisön silmissä häpeällinen rangaistus – jalkapuu. Yleisesti ajateltiin, että sokeus, vakavat ruumiin vammat, sotavammat, alaikäisenä turvattomuus yhdistettynä sairauteen ja vanhuus olivat syitä saada avustusta. Todellisiksi köyhiksi katsotut saivat mahdollisuuden päästä osalliseksi seurakunnan köyhäinrahoista. Seula oli hvin tiukka ja hyvin harva läpäisi sen.
Työn ylikorostunut arvostus ja sen kääntöpuoli leimaa suomalaista luterilaisuutta vielä tänäkin päivänä. Se näkyy siinä, että esimerkiksi työttömyyteen liittyy usein häpeän ja syyllisyyden tunteita.
