Kirjoittanut
Lauri ja Paula Heikkilä lentävät ensi kertaa elämässään Ugandaan joulukuun 13:ntena. Siellä he keskittyvät kielikoulutukseen ennen kuin aloittavat pakolaisleirityön Etelä-Sudanin ja Sudanin luterilaisen kirkon kutsumana.
Näinä aikoina nuoripari tyhjentää Helsingin asuntoaan. Yhteen kasaan laitetaan vaatteet ja ne vähät tavarat, jotka otetaan Ugandaan mukaan. Toiseen kasaan lajitellaan ne, jotka pistetään tuleviksi vuosiksi säilytykseen Paulan siskon luo.
Kolmannen kasan ”aineksista” olisi pitäisi luopua joko pois lahjoittamalla tai kierrätykseen viemällä.
Kirkon nuorisotyönohjaajiksi kouluttautuneet sosionomit kiertävät ennen Ugandan lentoaan myös Suomen evankelis-luterilaisissa seurakunnissa esittäytymässä.
Marraskuun puolivälissä Heikkilät ja Vanhaset vierailivat Hämeenkyrön seurakunnassa, josta Paula Heikkilällä (ent. Järvensivulla) oli lämpimiä muistoja.
– Kävin rippileirin Hämeenkyrössä Särkijärven leirikeskuksessa ja jäin mukaan seurakunnan nuorten toimintaan.
Rippileiriltä Paula muistaa saaneensa nuorisotyönohjaaja Tuomas Ukkoselta muistosanoiksi Psalmin 46:11: Lakatkaa te huolehtimasta! Tietäkää, että minä olen Jumala, kaikkia kansoja mahtavampi, korkein koko maailmassa.
– Nuo sanat ovat rohkaisevia myös tässä elämänvaiheessa, kun epäilykset välillä iskevät. Ihan varmasti Jumalalla olisi ollut lähettää matkaan meitä osaavampia ihmisiä!
Ugandassa Heikkilät eivät ole käyneet aiemmin.
– Parin ensimmäisen kuukauden ajan opiskelemme acholia, joka on alueen kieli, ja sitten Juban arabiaa, joka on yhteistyökirkkomme yhteinen kieli, Lauri kertoo.
– Sitten ryhdymme työhön, johon Etelä-Sudanin ja Sudanin luterilainen kirkko meille osoittaa.
Pauli Vanhanen tuli tänä vuonna perheensä kanssa Ugandasta Suomeen niin, ettei enää ostanut paluulippuja päiväntasaajalle. Alun perin hän lähti Sleyn lähettämänä Afrikkaan vuonna 2006.
– Sudanin pääuskonto on islam, Etelä-Sudanissa valtaosa on kristittyjä. Pohjois-Ugandassa uskonnot ovat paljolti sekoittuneet. Siellä harjoitetaan paljon luonnonuskontoja, Vanhanen summaa.
– Kristityt lähtevät kirkkoon sankoin joukoin, vaikka aamulla ei olisi köyhyyden ja ruokapulan takia edes syöty aamiaista. Tärkeää ei ole se, millaisia vaatteita ylle laitetaan, vaan se, että oikeasti lähdetään Jumalan sanan kuuloon, kertoo kenialaissyntyinen Florence Nightingale-Vanhanen.
Pauli Vanhasen kiitollisuuden aiheet ovat Afrikan vuosina kirkastuneet:
– Lähetystyössä olen kokenut toivottomuutta ja epäilyjä, kun vaikeuksia on ollut niin paljon. Mutta olen tuntenut myös sen, miten meitä on esirukouksin kannettu ja miten olemme saaneet nauttia Jumalan turvaa ja huolenpitoa.
– On ollut hyvin tärkeää rohkaista ja kuunnella niitä kristittyjä, jotka ovat paenneet kotimaansa sotia ja levottomuuksia Pohjois-Ugandaan.
