Kirjoittanut
– Rauha ei ole toivomista. Se on strategista päättäväisyyttä ja tekemistä, painottaa Mika Aaltola. Ulkopoliittisen instituutin johtaja antaa rauhantilan säilymisessä painoa kokemukselle siitä, kuinka ”Suomessa kirkko on yhä keskellä kylää.”
– Onni ei ole sattumaa vaan se on taito. Suomenniemellä on osattu se, tiivistää Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola.
Politiikan tutkijan mukaan suomalainen onni on eilaista kuin monessa muussa maassa.
– Suomenniemen onni on kivelle rakennettua. Siinä on paljon sellaista, joka nousee lohduttomuudesta. Se on vahvaa ja kestävää – kantavaa onnea, jossa on mukana myös kaitselmusta.
Aaltola painottaa Radion Dein haastattelussa, ettei hän käytä Raamatusta kumpuavaa terminologiaa sattumalta tai kristillisen radiokanavan kuuntelijoita mielistelläkseen. Sanat nousevat hänen omasta arvomaailmastaan ja taustastaan.
– Olen kasvanut uskonnollisessa perheessä, minkä peruja on se, että iltarukous on tärkeä osa omaa rutiiniani. On hyvä miettiä hetki tärkeitä asioita iltaisin. Se auttaa ymmärtämään, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää.
”Meillä ei ollut vaikea nähdä sitä tiettyä kunniavelkaa, mitä ukrainalaisia evakkoja kohtaan pitää suomalaistenkin maksaa.”
Kun Helsingissä järjestettiin kirkkojen yhteinen rukoustapahtuma rauhan puolesta ja Ukrainan tueksi, Aaltola tviittasi tukiviestejä eteenpäin ja peukutti sympatiaa somessa.
– Ajatus lähimmäisen rakkaudesta on tärkeä perinne. Sen vaaliminen on tärkeää.
Aaltolan mukaan kirkosta vieraantuneetkin ihmiset kantavat kristinuskon Suomenniemelle tuomaa arvokasta perintöä, vaikka eivät itse osaisi sille arvoa antaakaan. Ulkopoliittisen instituutin johtajan mukaan kirkon ja uskonnon vaikutus on yhä valtava, vaikka kansa ei sitä välttämättä kovin kirkaasti enää tiedostakaan.
– Kyllähän Suomessa vielä kirkko on keskellä kylää. Meillä elämään yhdistyy paljon sellaista perintöä, joka liittyy kirkkoon ja uskontoon. Meillä ei esimerkiksi ollut vaikea nähdä sitä tiettyä kunniavelkaa, mitä ukrainalaisia evakkoja kohtaan pitää suomalaistenkin maksaa. Heidän kamppailunsa vapaan Euroopan puolesta on tuonut liikutuksen monen ihmisen mieleen.
Aaltolan mukaan siitä on pitkälti kiittäminen kirkkoa ja kirkon kansan kollektiiviseen muistiin juurruttamaa arvomaailmaa.
– Kirkot ovat olleet tärkeässä roolissa, että suomalaiset ovat saaneet ilmaista joillakin tavoin sitä lohduttomuutta, mitä he ovat nähneet Ukrainassa. Tietenkin myös sitä huolta, miten tilanne tulee kehittymään jatkossa. Niitä paikkoja ja kohtaamisia täytyy olla. Tässä suhteessa kirkot ja seurakunnat ovat olleet tärkeässä roolissa, niin kuin ne Suomessa perinteisesti ovat olleet.
Lapsen syntymä rauhoitti
Lähes päivittäin sotatilannetta ja Nato-prosessin etenemistä mediassa viime viikkoina kommentoineen Aaltolan oman mielen on pitänyt tyynenä, tai ainakin arjessa kiinni, uusi elämäntilanne. Hänestä tuli äskettäin pienen pojan tuore isä.
– Perhe-elämä tuo tyyneyttä. Lapsen syntymä, isyys ja isänmaa kietoutuvat toisiinsa. Kun katsoo pojan silmiin, niin siellä näkee antiikkiset ikuisuudet – silmät, joissa on paljon geneettistä muistia. Mutta samalla: kun hän katsoo eteenpäin, hän katsoo täysin avoimin ja luottavin silmin kohti tulevaisuutta.
Mika Aaltolan mukaan vanhemmuus on sytyttänyt hänessä entistä vahvemman halun alla rakentamassa Suomea, jossa on hyvä olla ja jossa saa elää rauhassa.
– Toivoisin, että tällaista kaitselmusta on lapseni elämässä läsnä. Se ei tapahdu sattumalta, sitä täytyy rakentaa.
– Kun pojan kanssa katselee laineita meren rannalla, oma mieli rauhoittuu. Kun hän siinä nukkuu, ei tule mieleenkään vilkaista maailman uutisia. Se on hyväkin, ei niitä uutisia tuijottamalla maailma paremmaksi muutu. Töissä sitten teemme niitä asioita, mitkä ovat Suomen kannalta tärkeitä.
”Sotilasliittoja tärkeämpää on se, kuinka teemme töitä arjessa.”
Aaltolan elämänfilosofiaan kuuluu ajatus siitä, että tärkeitä ovat arkiset asiat. Sellaiset, joiden arvon usein näemme vasta, kun ne viedään meiltä pois.
– Sotilasliittoja tärkeämpää on se, kuinka teemme töitä arjessa – niin että sairaalat pysyvät toiminnassa ja radio-ohjelmia tehdään – se on Natoakin tärkeämpää Suomen vaalimista.
Tulevana viikonloppuna Ulkopoliittisen instituutin johtajan kalenterissa on matka Kirkkopäiville Ouluun. Kirkolle ja Suomen seurakunnille hänelle on yksi rukouspyyntö.
– Se on rukous rauhan puolesta. Tässä maailmanajassa on ollut monia lohduttomuuksia: ensin pandemia, nyt sota ja sen jälkeen varmasti resurssiniukkuus. Mutta rauha ei ole ainoastaan sitä, että toivomme sen tulevan. Se on myös strategista päättäväisyyttä ja tekemistä – sitä että käydään tilaisuuksissa, kokoonnutaan yhteen, lahjoitetaan ropoja, joita löytyy lompakosta. Sitä että ollaan valmiita kantamaan hintaa ja ymmärretään, että kysymyksessä ei ole mikään pieni asia.
