Kirjoittanut
Mary*, 20, oli kirkossa, kun fulaniheimoon kuuluvat militantit hyökkäsivät. Hänen kotikylässään Luoteis-Nigeriassa ihmiset joutuvat jatkuvasti elämään hyökkäysten pelossa, mutta käytännössä he eivät voi mitenkään valmistautua niihin.
”Olimme sunnuntain jumalanpalveluksessa, kun kuulimme laukauksen. Kaikki lähtivät juoksemaan, ja jotkut kaatuivat”, Mary muistelee.
Sekä Mary että hänen perheensä halusivat, että hänen tarinansa tulisi kuulluksi, sillä monet vastaavat tarinat jäävät pimentoon.
”Militantit hyökkäävät meitä vastaan, koska seuraamme Jeesusta ja he haluavat karkottaa meidät tästä maasta. He ovat vain yksi monista ryhmistä, jotka hyökkäilevät kristittyjen kimppuun eri puolilla Afrikkaa.”
Siepattu tuntee Jumalan läsnäolon
Kaaoksen keskellä asemiehet tappoivat useita ihmisiä, muun muassa Maryn sedän.
Mary oli jo juoksemassa karkuun, kun hän kuuli sisarensa huutavan häntä. Mary päätti juosta takaisin sisarensa luo, mutta yksi militanteista pysäytti hänet ja pakotti hänet ja kolme muuta naista lähtemään mukaansa.
”He sanoivat, että jos emme lähtisi heidän mukaansa, he tappaisivat meidät.”
Jumala ei kuitenkaan hylännyt Marya. Epätoivoisessa tilanteessa Mary tunsi Jumalan läsnäolon. ”En tiedä, mistä se oikein tuli – Jumala antoi minulle voimaa ja rohkeutta”, hän sanoo.
Kun naisia vietiin pois, heitä hakattiin ja pilkattiin sanomalla, ettei heidän Jumalansa ole elävä Jumala eikä pystyisi auttamaan heitä. Mutta Maryn usko pysyi lujana.
Toivon liekkinä pimeyden keskellä
Naisia marssitettiin metsässä tuntikausia. Aamulla yksi ryhmän johtajista käski Maryn luokseen. Hän näki, että Maryssa oli jotakin erityistä.
”Hän näki, etten pelännyt heitä”, Mary sanoo. ” Kerroin hänelle, että kyse on Jumalasta.” Sanat raivostuttivat johtajaa, joka uhkasi ampua Maryn.
Sieppaustaktiikan tarkoituksena on horjuttaa kristittyjen yhteisöjä ja tuhota Maryn kaltaisten nuorten tulevaisuus.
Naisia pidettiin leirissä 54 päivää. Mary pakotettiin kokkaamaan militanteille, mutta naisille annettiin eläinten ruokaa. Naiset joutuivat toistuvasti seksuaalisen väkivallan kohteeksi.
”Joinain öinä minut pakotettiin militanttien vuoteeseen”, Mary sanoo.
Naisia ei siepattu ainoastaan kristittyjen yhteisön häiritsemiseksi. Militantit halusivat myös rahaa ja vaativat lunnaita naisten vapauttamista vastaan. Summa oli kuitenkin niin suuri, ettei kyläläisillä ollut siihen varaa.
Taktiikan tarkoituksena on horjuttaa kristittyjen yhteisöjä ja tuhota Maryn kaltaisten nuorten tulevaisuus. Jos lunnaat maksetaan, rahaa ei jää koulumaksuihin, mikä rajaa merkittävästi nuorten nigerialaisten tulevaisuuden vaihtoehtoja. Köyhyydessä elävän ja tulevaisuususkonsa menettäneen nuoren voi olla vaikeaa pysyä lujana uskossaan.
Eräänä päivänä yksi militanteista tuli istumaan Maryn viereen. Mary ei voinut olla kysymättä: ”Ettekö oikeasti tiedä, että se mitä teette, on väärin?”
Ilmeisesti kukaan ei ollut aiemmin esittänyt tuota kysymystä.
”He sanoivat tietävänsä, että se on väärin mutta että heillä ei ole mitään keinoa lopettaa sitä. Sanoin, että onhan heillä keino: ‘Jos annatte elämänne Jeesukselle, hän antaa teille anteeksi – ja voitte lopettaa kaiken tämän.’”
Maryn rohkeus on hämmästyttävää. Hän kertoi evankeliumia kahdelle muullekin militantille. Äärimmäisessä hengenvaarassakin hän halusi jakaa ilosanomaa.
Sydämessäni rukoilin, että Jumala, meidän Isämme, pelastaisi meidät siitä paikasta.
MARY*
Ikävä kyllä militantit eivät olleet vastaanottavaisia. Mary jatkoi silti rukousta uskollisesti.
”Sydämessäni rukoilin, että Jumala, meidän Isämme, pelastaisi meidät siitä paikasta. Vain hänen voimansa ja armonsa voisivat päästää meidät sieltä pois.”
Mary sai rukouksiinsa vastauksen: kaikki naiset vapautettiin.
Maryn perhe sai kuin saikin kokoon lunnaiden maksamiseen vaadittavat rahat, mutta he joutuivat lainaamaan niin paljon, etteivät koskaan pysty maksamaan velkaa takaisin. Kunnian ja häpeän kulttuurissa on täysin sopimatonta elää velassa, joten häpeä ajoi Maryn vanhemmat muuttamaan pois.
Osin tästä syystä Maryn koettelemukset jatkuivat kotiinpaluun jälkeenkin. Eikä ole yllättävää, että kokemusten synnyttämä trauma jäi vaivaamaan häntä.
”Kipu ei hellittänyt. Joka yö näin unia minulle siellä tapahtuneista asioista. Mieleni ei rauhoittunut”, Mary kertoo.
Open Doorsin paikalliset kumppanit tarjosivat Marylle apua traumahoitokeskuksessa. Mary sai viettää aikaa traumahoitajien kanssa, jotka selittivät hänelle trauman käsitettä ja trauman raamatullista käsittelyä. Se auttoi Marya ymmärtämään paremmin omaa identiteettiään Jumalan rakkaana tyttärenä.
On yleistä, että seksuaalisen väkivallan uhriksi joutuneet naiset ja tytöt kärsivät traumasta pitkään yhteisöönsä palattuaankin, koska kokemukset ovat lyöneet heihin häpeäleiman. Juuri tähän militantit pyrkivätkin. Open Doorsin traumahoito on yksi keino, jota kristityt käyttävät taistelussa taktiikkaa vastaan.
Open Doorsin näky on, että kukaan ei kohtaa vainoa ja traumoja yksin.
”Tulin tänne toipumaan”, Mary sanoo.
”En tule koskaan palaamaan täysin ennalleni, mutta olen nyt niin normaali kuin mahdollista. En voi tarpeeksi kiittää Jumalaa hänen antamastaan rauhasta. Olen todella kiitollinen ihmisistä, jotka hän on suonut elämääni.”
Open Doorsin kumppanit auttoivat Marya ja hänen perhettään tarjoamalla myös hätäapua ja maksamalla Maryn koulumaksut.
Valitettavasti tämä uskollinen nuori nainen menehtyi hiljattain leikkauksen yhteydessä ilmenneisiin komplikaatioihin. Sekä Mary että hänen perheensä halusivat, että hänen tarinansa tulisi kuulluksi. Monet vastaavat tarinat jäävät pimentoon. Näkymme on, että kukaan ei kohtaa vainoa ja traumoja yksin.
Viimeisessä Open Doorsin haastattelussa Mary sanoi: “Kiitän Jumalaa rauhasta, jonka hän tuo elämääni. Kiitän häntä myös siitä, että hän käyttää teidän kaltaisianne ihmisiä auttaakseen minua.”
*Nimi muutettu turvallisuussyistä
