Myös ympäristöasioista muodostuu kiistakapuloita amerikkalaisessa kristillisyydessä. Ilmastonmuutos on yksi viime vuosien tärkeimpiä keskustelunaiheita.
Kalifornialaisen kristillisen yliopiston professori väittää, että maan evankeliset kristityt ovat aiempaa vakuuttuneempia ihmisen aiheuttamasta globaalista ilmaston lämpenemisestä. Esimerkiksi monet evankeliset järjestöt ovat viime vuosina kiinnittäneet lisääntyvää huomiota ympäristöasioihin kuten ilmaston lämpenemisen mahdollisuuteen.
– Ilmastonmuutoksen uhka on todennäköisesti kaikkein vakavin ja kiireisin haaste, joka kohtaa fyysistä maailmaamme, korostaa ympäristötieteiden apulaisprofessori Mark McReynolds Biolan yliopistosta.
Epäluulo väitettyä lämpenemistä ja ihmistekoista ilmastonmuutosta kohtaan on ollut yleistä Yhdysvaltojen evankelisissä piireissä. Vuonna 2008 vain 27 prosenttia maan evankelisista sanoi Barna-tutkimuslaitoksen selvityksessä ”lujasti uskovansa” lämpenemiseen.
– Ilmastonmuutos haittaa suhteettoman paljon köyhempiä maita, sillä juuri niissä ilmaston ääri-ilmiöt ovat ankarimpia ja niissä muutoksiin on vaikeinta sopeutua, McReynolds sanoi Christian Post -lehdelle.