Kirjoittanut
Ranskalainen juristi ja evankelinen kristitty Nancy Lefèvre on huolissaan siitä, että Ranskassa uskonnollisten mielipiteiden esittäminen julkisuudessa voi johtaa jopa oikeudenkäynteihin.
Juristi Nancy Lefèvre kertoi Evankelisen Allianssin järjestämässä Usko ja sananvapaus -seminaarissa Helsingin Lähetysseurakunnassa lauantaina, että ranskalainen yhteiskunta on hyvin sekulaari. Kirkko ja valtio on erotettu toisistaan. Muslimit ovat Ranskassa yhä näkyvämpi vähemmistö, mutta myös evankelisten kristittyjen määrä on lisääntymässä. Maallistumisen ja kansallisen indentiteetin lisäksi Ranskassa käydään paljon keskustelua terrorismista ja erilaisten uskonnollisten merkkien hyväksyttävyydestä, mistä esimerkkinä on tuorein burkini-keskustelu.
Lefèvre korosti, että on tärkeää, että kristityt voivat elää uskoaan todeksi ja levittää vapaasti evankeliumia. Evankeliset kristityt ovat huolissaan Ranskassa tällä hetkellä vallitsevasta ilmapiiristä, jossa uskonto rajataan yksityisen piiriin ja uskonnollisten mielipiteiden esittäminen julkisuudessa voi johtaa jopa oikeudenkäynteihin. Hänen mielestään valtion kuuluu olla neutraali, mutta tätä periaatetta ei voi soveltaa yksilöön, jolla tulee yksityishenkilönä olla oikeus ilmaista vapaasti mielipiteitään.
Lefèvren mukaan Ranskassa vallitsee yleinen uskomus, että kaikkien pitäisi uskoa samalla tavoin kuin enemmistö. Niiden, jotka kieltäytyvät tästä, ajatellaan muodostavan moraalittoman vähemmistön. Juristin mukaan tällainen ajattelu on vastoin moniarvoisuutta, Euroopan Inhmisoikeustuomioistuimen tunnustamaa uskonnonvapautta ja vapautta ilmaista uskoaan. Sukupuolineutraali avioliittolaki tuli voimaan Ranskassa vuonna 2013. Siinä ei myönnetty kunnanjohtajille omantunnonvapautta kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia pareja.
Juristin mielestä uskonnonvastainen mieliala on ollut Ranskassa korkealla useiden terrori-iskujen jälkeen ja maa on jatkuvassa hälytystilassa. Uskonto — ei ainoastaan islam, vaan myös evankelisten kristittyjen tiivis yhteisöllisyys — nähdään uhkana ranskalaiselle yhteiskunnalle ja sen arvoille. Lefèvre korostaa, että mikään uskonto sinänsä ei voi olla uhka ja jokaisen täytyy saada uskoa haluamallaan tavalla. Valtiolla on oikeus puuttua asioihin vasta, jos se pystyy todistamaan, että uskonnollinen toiminta muodostaa todellisen turvallisuusuhan.
Lefèvre toi esiin, että evankeliset kristityt joutuvat nykyisin miettimään monenlaisia asioita, kuten voiko antaa Raamatun naapurille, rukoilla koulussa välitunnilla tai julistaa pastorina vapaasti Raamatun sanaa ilman, että pelkona on joutuminen oikeuteen kuulusteltavaksi. Juristilla on kerrottavanaan myös esimerkkejä oikeudenkäynneistä, joihin kristityt ovat joutuneet esimerkiksi jaettuaan traktaatteja. Eräs kristitty virkamies menetti virkansa annettuaan muutamalle kollegalleen kalenterin, jonka välissä oli raamatunjae.
Ranskan Evankelinen Allianssi on pyrkinyt koulutuksen avulla lisäämään tietoutta siitä, mitä uskonnonvapaus on. Järjestön Vapaa sanomaan se -kampanjan tarkoituksena on palauttaa uskonnonvapaus täyteen asemaansa. Kampanjan aikana on painettu useita kirjasia, joissa kerrotaan kristittyjen oikeuksista esimerkiksi kouluissa, työpaikoilla, yliopistoissa ja julkisilla paikoilla. Evankelinen Allianssi tarjoaa myös oikeusapua, pyrkii vaikuttamaan valmisteilla oleviin lakeihin ja käymään avointa dialogia päätöksentekijöiden kanssa sekä kampanjoimaan mediassa uskonnonvapauden puolesta.
Omantunnonvapaus työpaikalla
Kansanedustaja Sari Tanus kertoi Usko ja sananvapaus -seminaarissa liikkeellelaittamastaan Omantunnonvapaus-kansalaisaloitteesta, jonka eduskunta äänesti kumoon joulukuussa 2015. Kansalaisaloitteen tavoitteena oli taata terveydenhuollon henkilökunnalle oikeus toimia ammatissaan ilman pakkoa suorittaa raskaudenkeskeytyksiä vastoin vakaumustaan.
Tanuksen mukaan työ- tai opiskelupaikan ovi voi Suomessa sulkeutua sen takia, ettei kätilö tai kätilöksi opiskeleva halua olla mukana tekemässä aborttia. Naistentautien erikoislääkäriksi ei voi lähteä erikoistumaan, jos ei suostu raskaudenkeskeytyksiin. Määräaikaisia työsuhteita saatetaan olla jatkamatta samasta syystä. Kansanedustaja kehottaakin pyytämään kirjallisesti syytä siihen, miksei saanut työ- tai opiskelupaikkaa tai työsuhdetta ei jatkettu.
Kansanedustaja korosti, että terveydenhuollon henkilöstön omantunnonvapauden salliminen ei ole ristiriidassa potilaan oikeuksien kanssa. Niiden toteutuminen voitaisiin varmistaa työvuorojärjestelyillä. Häntä huolettaa keskustelu eutanasiasta, joka pahentaisi entisestään terveydenhuollon henkilöstön asemaa, mikäli heille ei sallittaisi omantunnonvapautta.
Tanuksen mielestä ongelmia on muillakin suomalaisen yhteiskunnan osa-alueilla: esimerkiksi avioliittokeskustelussa perinteistä miehen ja naisen liittoa kannattavat leimataan suvaitsemattomiksi ja kouluissa keskustellaan sukupuolen asemasta uudessa opetussuunnitelmassa.
Median vapaus ja vastuu
Usko ja Sananvapaus -seminaarissa median roolia sananvapauden ja vastuullisen tiedonvälityksen rajapinnassa valotti Sana-lehden päätoimittaja Heli Karhumäki. Hänen mukaansa toimittajan työn ihanuus ja kipu syntyy juuri vapauden ja vastuun jännitteestä.
Kiireessäkin pitäisi pitää kiinni laadusta, olennaisten aiheiden valinnasta, tietojen tarkistamisesta, jutussa esiintyvien henkilöiden oikeusturvasta ja ysityisyydensuojasta. Toimittaja on aina viime kädessä vastuussa lukijoille ja kuulijoille, ei esimiehilleen. Kristittynä Karhumäki ajattelee, että viime kädessä hänen omatuntonsa on sidottu Jumalaan.
– Jokaisella toimittajalla on hetkiä, joista hän ei kerro, tarinoita, joita hän ei julkaise ja pohdintoja, joihin hän ei koskaan saa vastausta.
Karhumäki toimi 14 vuoden ajan uutistoimittajana Ilta-Sanomissa.
– Kun olin töissä Ilta-Sanomissa, yleinen kysymys minulle oli, että ”onko se kauheaa olla töissä iltapäivälehdessä? Kun te tehtailette siellä niitä lööppejä ja turhia juttuja julkkiksista.” Vastaukseni oli aina se, ettei se ollut lainkaan kauheaa, vaan ihan mahtavaa. Sai tehdä työtä, jolla oli merkitystä ja joka tähtäsi siihen, että maailma tulee paremmaksi. Erikoistuin kirkollisiin ja hengellisiin aiheisiin.
Journalistin toimintaa säätelevät sananvapauslaki ja rikoslaki sekä journalistin ohjeet eli median itsesäätely. Journalistin ohjeiden tiukkoihin säädöksiin toimittajat sitoutuvat vapaaehtoisesti.
Toimittajat ilman rajoja -järjestö on nimennyt Suomen kuusi kertaa peräkkäin ensimmäiselle sijalle sananvapaustilastossa. Suomessakin on kuitenkin Karhumäen mukaan asioita, jotka uhkaavat sananvapautta. Ensimmäinen uhka on se, että media keskittyy yhä suurempiin mediataloihin. Toimittajia myös uhkaillaan entistä enemmän ja he saavat osakseen vihapuhetta. Lisäksi tuomioistuimet asettavat päätöksissään liian herkästi yksityisyydensuojan sananvapauden edelle.
Ainoa kerta, kun Karhumäki on joutunut kieltäytymään tehtävästä journalistin ohjeisiin ja yksityisyydensuojaan vedoten, oli se, kun tuolloin oikeusministerinä toimineen Sauli Niinistön vaimo kuoli liikenneonnettomuudessa ja uutispäällikkö pyysi Karhumäkeä soittamaan ja pyytämään Niinistöltä kommenttia.
– Sanoin, että nyt saa joku muu soittaa. On päivänselvää, että en en soita miehelle, joka on puolisonsa menettänyt tänään. Meiltä ei soittanut myöskään kukaan muu. Seuraavan päivän lehdessä meillä ei Niinistön kommenttia ollut.
Heli Karhumäki kertoi, kuinka Helsingissä oli saanut surmansa 8-vuotias tyttö, kun linja-auto oli ajanut punaisia päin ja tyttö jäänyt suojatiellä sen alle ensimmäisenä koulupäivänään. He kävivät kuvaajan kanssa koulussa ja tapaamassa lapsen äitiä, kuvasivat puolessa tangossa olevan lipun koulun pihalla, juttelivat rehtorin kanssa ja kävivät myös katsomassa turmapaikalla olevaa kynttilämerta. Siinä kohtaa valokuvaajalle tuli kriisihetki. Hän kysyi: ”Minkä takia me teemme tätä? Tämä on surulla mässäilemistä. Aina kaikki tehdään saman kaavan mukaan. Eikö nämä ole jo nähty? Pitääkö aina pumpata kaikki irti näistä traagisista tapauksista?” Karhumäkikin kertoi tunteneensa siinä kohtaa huonoa omaatuntoa ja miettineensä, onko toimintatapa jotenkin väärä. Kun hän oli saanut jutun valmiiksi, soitti äidille ja luki läpi puhelimessa hänen haastattelunsa, niin äiti sanoikin: ”Kiitos tosi paljon, että teette tästä ison jutun. Toisessa lehdessä oli tästä yhden palstan juttu. Pienen lapsen kuolema ei koskaan saisi olla yhden palstan juttu.”
Karhumäki muistutti, että jokaisella toimittajalla on oma maailmankatsomuksensa, joka vaikuttaa hänen valintoihinsa tietoisesti tai tiedostamatta. Sitä paremmin he pystyvät objektiivisuuteen, mitä paremmin he tiedostavat ajattelunsa lähtökohdat ja ne pyrkimykset, joihin heidän toimitukselliset ratkaisunsa nojaavat.
– Olen ajatellut monta monta kertaa ihmisiä haastatellessani, miten kohtaan ihmisen kristittynä. Minulle on vahvistunut vuosien varrella se, että kenet tahansa kohtaan, haluan kohdella häntä arvokkaasti ja ystävällisesti, riippumatta siitä, onko hän rikoksentekijä ja mikä on hänen tilanteensa. Minulle on jäänyt rippikoulusta asti mieleen kohta laulusta: ”Herra auta aina, etten ketään paina, etten toisten taakkaa suuremmaksi tee.”
