Kirjoittanut
Kristillisen lapsuudenkodin perintö on ollut Sirkka-Liisa Anttilalle arvokas. Se antoi myös sävynsä 36 kansanedustajavuoteen, jotka päättyivät tähän kevääseen. Eduskunnassa vietettiin vaalikauden päättäjäisiä keskiviikkona.
Sirkka-Liisa Anttila, 75, varttui maatalossa, kristillisessä kodissa.
– Äitini oli ahkera kirkkokuorolainen, jonka kanssa kävin usein jumalanpalveluksessa. Hän kehotti tekemään kaikessa toiselle ihmiselle juuri niin kuin toivot hänen tekevän itsellesi.
– Sain kotoa kestävät arvot matkaevääkseni.
Sillä periaatteella tytär on elämäänsä elänyt, ja lapsuudenusko on kantanut tähän päivään.
– Mutta on sitä koeteltu! Vuonna 1970 jouduin autokolariin, jonka jälkeen makasin kahdeksan viikkoa sairaalassa lähes hievahtamatta, vaakatasossa. Sitten vielä puolisoni mursi nilkkansa niin, että päästyäni sairaalasta vapunaattona 1970 me kummatkin kävelimme kyynärsauvojen kanssa.
– Anoppini meitä kiusoitellen varoitti, ettemme vain riidan tullen alkaisi huitoa niillä toisiamme.
Kymmenen vuotta myöhemmin tulipalo teki selvää kotitilan navetasta ja uhkasi asumustakin. Mies sai pelastustöissä häkämyrkytyksen, mutta selviytyi.
– Olin vähällä jäädä leskeksi. Silloin tilan tuotantosuuntaa oli pakko muuttaa maidosta sikatalouteen.
Anttila puhuu puolisostaan hyvin lämpimästi.
– Onneksi ystävättäreni sai minut taivuteltua tanssilavalle yhtenä marraskuun sunnuntaina vuonna 1963. Oli lottovoitto, että tapasin siellä Riston! Hän ruokki äidinmaitopullolla tytärtämme, kun lähdin politiikkaan 1974.
– Nyt meillä on kohta takana 52 hyvää avioliittovuotta. Olemme pystyneet ja onnistuneet tukemaan toinen toisiamme, koska työsarkamme ovat olleet niin selkeästi erilaiset ja erillään.
Läheisten – etenkin lastenlasten – toiveet olivatkin mielessä, kun Anttila teki päätöksen jättää kansanedustajan työt tähän vuoteen.
– Mamman roolissa ehdin nyt leipoa 9-vuotiaan Sannin kanssa pullaa. 15-vuotias Aleksi on puolestaan sellainen konemies, joka traktorilla on tehnyt meidän pihalla lumityöt ja käy joka aamu mamman puurolla.
Anttilasta on surullista, että juuri koululaisten arjessa kristillisten arvojen alasajo on ollut valitettavan tuntuvaa.
– Kristillinen kasvatus on kotien varassa.
Hän toivoisi, että kristityt toisivat julki näkemyksiään yhteiskunnallisessa päätöksenteossa entistä pontevammin. Vähemmistö on päässyt liiaksi äänitorven asemaan.
– Meitä kristittyjä on sentään Suomessa 70 prosenttia.
