Kirjoittanut
Esikoiskirjailija loi pääsiäisestä narratiivin masentuneelle.
Korostuneen taitelijamainen elämäntilanne hymyilyttää Jyri-Juhani Uurtimoa. Pandemia on vienyt muusikolta keikat, mutta syksyllä hänen on toisaalta ollut mahdollista promota syksyn kristilliseksi kirjailmiöksi noussutta esikoisteostaan Kirjoituksia Getsemanesta (Aikamedia 2020).
Takana on onnistunut kiertue seurakunnissa. Uurtimo avasi tilaisuuksissa kuulijoille kirjan pääsiäiseen asetettua kehyskertomusta, johon moni masennussairas pystyy samaistumaan.
Vahvasti mukaansa tempaavan kirjan tarina alkaa ruokakaupassa, jossa Uurtimo saa ensimmäisen paniikkikohtauksensa. Palautteissa moni on sanonut, ettei ole malttanut laskea kirjaa käsistään sen aloitettuaan.
– On hämmentävää, että moni on lukenut kirjan nopeasti, yhdeltä istumalta. En tosin ole varma, onko se hyvä vai huono asia, Uurtimo sanoo.
Kirjassa kuvaillaan kenties tähänastista selväpiirteisemmin, kuinka Jeesuksen henkinen kärsimys Getsemanessa muistuttaa lamaannuttavaa paniikkikohtausta.
– En ole lääkäri, mutta selvitin kirjoitusvaiheessa, onko veren hikoilemisessa kyseessä lääketieteen tuntema ilmiö.
Veren hikoileminen kyllä tunnetaan, hematidrosiksen nimellä. Siinä äärimmäisen psyykkisen paineen alla ihmisen kasvojen pieniä verisuonia katkeilee, ja hikeen alkaa sekoittua verta.
– Olin pitkään halunnut ikään kuin vähätellä Jeesuksen kärsimystä. Ajattelin, että koska kyseessä on Jumala, hän ei ole voinut kärsiä valtavasti. Faktat paljastavat kuitenkin, että tilanne on ollut hyvin raju.
Samaistuttavaa Getsemanen tapahtumissa on myös Jeesuksen yksinäisyys. Opetuslapset eivät ymmärrä tilanteen raskautta. Vapahtaja jää yksin kipunsa kanssa.
Olin pitkään halunnut vähätellä Jeesuksen kärsimystä.
Jyri-Juhani Uurtimo, 37, kasvoi Lahdessa kolmilapsisen perheen esikoisena. Ilmapiiri kotona oli rakastava, mitä Uurtimo pitää oman myöhemmän selviytymisensä kannalta tärkeänä pohjarakenteena.
– Huoneeni oven karmissa lukee vieläkin ”rakastan sua veljeni”, siskoni kirjoittamana. Jotain se kertoo ilmapiiristä.
– Meillä oli lupa olla ihminen. Muistan, kun isä sanoi, että kotiin saa aina tulla, missä tahansa kunnossa. Se oli silloin, kun kokeilin ensimmäisiä kertoja alkoholia.
Uurtimo tuli uskoon rippikoulussa 1990-luvun lopulla. Samoina vuosina rumpujensoitto muuttui aktiiviseksi. Sosiaalinen ja iloinen nuorimies kuului monenlaisiin porukoihin. Kavereita oli seurakunnassa ja sen ulkopuolella.
– Oli aikoja, jolloin käytin reippaammin alkoholia. Välillä koin eläväni lähempänä Jumalaa, välillä kauempana.
Vuosi Kauniaisten Raamattuopiston musiikkilinjalla oli Uurtimolle kuin ”vuoden mittainen ripari”. Tuhlaajapoika sai tehdä rauhallista kotiinpaluuta. Samalla kirkastui unelma ammattimuusikkoudesta, ja ovet myös Pop & Jazz Konservatorioon avautuivat.
Uurtimo on urallaan soittanut muutamien suomalaisten eturivien artistien kanssa. Tunnetuin lienee Robin Packalén, jonka livekokoonpanoon Uurtimo kuuluu tällä hetkellä.
Todistukseni ei ole se, miten Jumala on parantanut kaikki sairauteni tai tyynnyttänyt kaikki myrskyt, vaan se, että olen vieläkin hengissä.
Muusikko-Uurtimosta kuoriutui pastori-Uurtimo, kun helsinkiläinen Suhe-seurakunta kutsui hänet nuorisopastorikseen vuonna 2012.
Uurtimo kuului Suhen 2010-luvun ”dreamteamiin” Marko Martiskaisen, Markus Lehtosen, Pietu Korpelaisen, Kirsi Rothforsin ja Juan Gomezin ohella. Seurakunta sai uudet kokoontumistilat Kalliossa, ja siitä muodostui pääkaupungin kuumin nuorten aikuisten kristillinen yhteisö.
Vuonna 2018 Uurtimo lopetti itse työsuhteensa seurakunnan talousvaikeuksien vuoksi. Pari vuotta aiemmin puhjennut masennus oli helpottamassa. Kriisi avioliitossa alkoi kuitenkin horjuttaa myös henkistä tasapainoa.
Avioeron myötä Uurtimo painui takaisin Getsemanen varjoihin, niihin, joista kirja kertoo.
Kolmosen ratikka vie Ullanlinnan kaupunginosaan. Kuvien taustaksi valitaan värikäs Huvilakatu, joka toimii muun muassa Salattujen elämien katukulissina. Ullanlinna on Uurtimolle nostalginen paikka: siellä nuoripari vietti yhteiset vuotensa.
Jos pääsiäisessä olisi kyse vain pitkäperjantaista, silloin mustankostea, pimeä marraskuu olisi sille kevättä osuvampi ajankohta.
Moni masentunut elää jatkuvassa pimeydessä, kuopassa, josta ei enää itse jaksa kurotella kohti taivasta.
Uurtimo halusi kuvata kirjassaan masennuksen raskasta vaihetta, jossa ahdistus on jatkuvaa. Kun risukasaan ei pääse pujahtamaan pienintäkään valonsädettä. Kun tuntuu, että rukouksiin ei vastata. Kun toivoa ei ole.
Juuri näissä hetkissä moni pohtii myös uskomisen mielekkyyttä. Uskonhenkisenäkin aiemmin itseään pitänyt kristitty löytää itsensä kysymästä, onko Jumala sittenkään olemassa.
Miksi Jyri-Juhani Uurtimo on yhä uskossa?
– Jos tämä olisikin minusta kiinni, en tiedä, missä olisin, Uurtimo sanoo hetken pohdittuaan.
– Onneksi Jumala pitää minusta enemmän kiinni kuin minä hänestä. Todistukseni ei ole se, miten Jumala on parantanut kaikki sairauteni tai tyynnyttänyt kaikki myrskyt, vaan se, että olen vieläkin hengissä. Hän on ollut kanssani kaiken läpi.
Toisaalta moni kaipaa juuri vapautta, jotta voisi uskoa – vapautusta ahdistuksesta. Uurtimo tunnistaa kärsimyksen ongelmaan liittyvän kivun, jota masentunut kokee.
– Helposti toiveeksi muodostuu se, että jos Jumala ilmestyy, olosuhteetkin muuttuvat ja tulee vapautus kärsimyksestä.
– Näin kuitenkin käy vain harvoin. Jumala ei tunnu pelastavan uskovaa kärsimykseltä. Miksi ei? Kukaan ei tiedä. Kärsimyksen ongelma on lopulta ratkaisematon mysteeri, Uurtimo pohtii.
Uurtimo jatkaa kuvailua tilanteeseen, jossa Jeesus seisoi hetken Lasaruksen haudalla muiden kanssa, ennen kuin herätti tämän kuolleista.
– Jeesus itki. Hän reagoi ystävänsä kuolemaan näin, vaikka tiesi, mitä tulee tapahtumaan. Tämä havainto tuntuu vapauttavalta.
– Ehkä Jumalakin haluaa itkeä minun kanssani, olla läsnä surussa. Hän ei kiirehdi osoittamaan omaa kaikkivaltiuttaan.
Pääsiäisen suru vaihtuu ylösnousemuksen aamuun. Elämä alkaa jälleen. Uurtimokin kuvaa kirjassaan toivon palautumista.
Mikä on kirjailijan oma tilanne, joko hän on lopullisesti valon puolella?
– Jossain vaiheessa oli vaikeaa kuvitella, miltä neutraali päivä tuntuu. Sellainen, jossa todellisuutta ei väritä harmaa usva, tai paine tai varjo.
– Neutraaleja päiviä on kuitenkin koko ajan enemmän. Synkkiäkin hetkiä on, mutta laaksot jäävät koko ajan lyhyemmiksi.
Keväällä Jyri Uurtimo istui mökin terassilla ja huomasi kuulevansa lintujen laulun.
– Havaitsin paremmin, että valoa on taas. Maailma tuntui värikkäämmältä kuin vielä hetkeä aiemmin.
– Silloin ymmärsin senkin, kuinka Jumala on ollut näinä vuosina kanssani aina pimeyden keskellä. Vaikka olosuhteet eivät olisikaan muuttuneet.
Kirjoituksia Getsemanesta Aikashop.fi:ssä
