Jos haluat saada muutosta aikaan, lähde itse tekemään sitä, päätteli Hanna Wass ja hakeutui kirkon luottamushenkilöksi. ”Pyrin noudattamaan raamatullista periaatetta ’kenelle on paljon annettu, häneltä paljon vaaditaan’. ”
Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan varadekaani Hanna Wass on yksi Suomen tunnetuimmista politiikan kommentaattoreista.
Politologi antaa napakasti teräviä analyysejä. Hän sai väitöskirjansa ohjaajalta aikanaan neuvon tv-esiintymisiin: ”Mieti etukäteen muutama keskeinen pointti, jotka haluat sanoa.”
Oopperalaulaja Karita Mattila asetti kuitenkin Wassin asiantuntijuuden omituiseen kehykseen presidentinvaalien alla:
”Miksi A-studio käyttää politiikkaa koskevassa ohjelmassa asiantuntijana kirkon piirissä toimivaa henkilöä? Hanna Wass. OK, on tohtori Helsingin yliopistossa. Mutta. Tarkistin profiilissaan, että toimii mm. Kirkko Helsingissä -organisaatiossa. Risti näyttävästi kaulassa. Hämmentävä tilanne. Heikentää uskottavuutta.”
– On uskonnonvapauden kannalta iso ongelma, jos kristinuskon keskeisestä sanomasta arkaillaan puhua julkisuudessa ja sen merkkien näyttämistä himmaillaan, koska joku saattaa loukkaantua vaikka kaulassa olevasta rististä, pohtii valtio-opin dosentti Hanna Wass.
– On uskonnonvapauden kannalta iso ongelma, jos kristinuskon keskeisestä sanomasta arkaillaan puhua julkisuudessa ja sen merkkien näyttämistä himmaillaan, koska joku saattaa loukkaantua vaikka kaulassa olevasta rististä, pohtii valtio-opin dosentti Hanna Wass.
Näillä sanoin laulutaiteilija tylytti politiikan tutkijaa sosiaalisessa mediassa. Mummon lahjaksi antama rippiristi ja kirkollinen luottamustehtävä riittivät perusteluksi.
Wass pitää kommentoinnin lähtökohtaa ongelmallisena. ”Uskottavalta” asiantuntijalta riistetään näin oikeus uskonnolliseen vakaumukseen, joka kuuluu jokaiselle kansalaiselle.
– Kommentista heijastui oletus siitä, että kristillinen vakaumus tekee ihmisestä jollain tarkemmin määrittämättömällä tavalla puolueellisen, Wass sanoo.
Presidentinvaaleissa puhuttiin poikkeuksellisen paljon ehdokkaiden vakaumuksesta, joka useimmilla oli kristillinen. Tämä uusi avoimuus on Wassin mielestä hyvä merkki.
– Ehkä uskonnolle tulee uudella tavalla tilaa ja löydämme tapoja puhua siitä luontevasti.
Osaammeko arvostaa perintöämme
Somemyrskyjen ja maalittamisen keskelle monesti joutunutta asiantuntijaa arvostetaan akateemisissa ja ammatillisissa piireissä. Hanna Wass valittiin Vuoden 2024 yhteiskuntatieteilijäksi.
”Tutkija on tuonut sekä yhteiskunta-alaa että alan asiantuntijuutta näkyville uudella ja virkistävällä tavalla. Hän on merkittävä yhteiskunnallinen keskustelija, vaikuttaja ja tieteen popularisoija.”
Tammikuussa myös suomalaiset yliopistoviestijät antoivat tunnustuspalkinnon aktiivisesta tiedeviestinnästä. ”Wass analysoi mediassa politiikkaa selväsanaisesti ja tuoreita näkökulmia esittäen”, palkitsijat perustelivat.
Lukutaito, instituutioiden kehitys, eettiset koodistot, ajattelutavat, ilmaisut ja kansanviisaudet – kristinuskon vaikutus on niin monisäikeinen, ettei sitä enää edes huomaa.
– Hanna Wass
Demokratiaa ja poliittisen osallistumisen edellytyksiä erityisesti eriarvoisuuden näkökulmasta tutkineen yleisen valtio-opin dosentin näkökulma yhteiskuntamme kehitykseen on laaja. Miltä kristinuskon merkitys kansallemme näyttää?
– Tunnistammeko me sen, että koko Suomen kulttuuri on kristinuskon läpäisemä, Wass esittää vastakysymyksen.
– Lukutaito, instituutioiden kehitys, eettiset koodistot, ajattelutavat, ilmaisut ja kansanviisaudet – kristinuskon vaikutus on niin monisäikeinen, ettei sitä enää edes huomaa.
Wassin mukaan kristillistä perintöä on nähtävissä melkein kaikkialla.
– Kristinusko on ollut keskeinen palikka kansakuntamme rakennusprojekteissa, arvopohjan antaja ja yhdistävä voima tiukoissa paikoissa. Kyse on vain siitä, osaammeko arvostaa perintöämme.
Hedonisti ei pitkälle pötki
Luterilaisella kirkolla on ollut vahva identiteetti.
– Sen kautta on kyetty löytämään uskonnollisuudelle ilmaus, joka sopii suomalaisille hyvin. Luterilaisuus on muokannut kulttuuriamme symbioottisessa suhteessa sen kanssa, Wass sanoo.
Luterilaisuus on ollut suhteellisen vaatimatonta ja arjen läheistä, yhteisöllisyyttä ja säällistä elämää painottavaa. Elämältä on totuttu odottamaan kohtuullisuutta, ei mitään mieletöntä yltäkylläisyyttä.
– Kirkolta kaivataan arvosyleilyä. Se ei ole automaatti, jolta tilataan valmiit vastaukset, vaan turvallinen paikka vaikeiden kysymysten pohdinnalle ja vastakkain asettuvien arvojenkin yhteensovittamiselle, Hanna Wass sanoo.
– Jos ihminen etsii onnea vain omista mielentiloistaan ja -haluistaan, sillä ei pitkälle pötkitä.
Kristinusko on ollut Wassin mukaan maamme henkinen tukirakenne ja osa suomalaisten moraalista selkärankaa. Se on yhdistänyt eri aikoina eläneitä sukupolvia toisiinsa – myös tämä on uskontomme valtava voima. Uskonnon ydintehtävä on se, jonka pyrimme vuoroin muistamaan ja unohtamaan.
– Yritämme löytää yhteyden Jumalaan, maailmaan, itseemme ja toisiimme. Tässä yrityksessä suomalaisten avaimena on ollut kristinusko.
Kahdenvälinen jumalasuhde
Kristinusko on integroitunut suomalaisten intensiiviseen luontosuhteeseen. Kansa löytää läheisen suhteen Luojaansa muuallakin kuin kirkkorakennuksissa.
– Erityinen luontosuhde on osa kansallista itseymmärrystämme. Yhteys Luojaan voi syntyä monissa eri paikoissa, ja meille luonto on ollut tärkeä.
Vahva kristillinen perintö on vaikuttanut siihen, että suomalaisilla on Wassin mielestä herkistynyt taju pysähtyä ja kokea pyhän läsnäoloa.
Onko tutkijalla pyhän kokemuksia?
– Olen sillä tavalla hyvin suomalainen, että koen niitä eniten kirkossa ja metsän keskellä.
Luterilaisuuden vahvuus ja heikkous on, ettei suhteessa Jumalaan tarvita välttämättä paljon välittävää aineistoa, kuten kirkkoa, papistoa tai muuta pyhän kokemuksen tulkkia.
– Olennaista on sydämen vuoropuhelu Jumalan kanssa. Se on kahden osapuolen välinen suhde, jonka rinnalla on yhteinen uskonnon harjoittaminen ja rukoileminen. Meillä on molemmat väylät käytössä.
Suomalainen kristillisyys ei ole tyypillisesti henkilökeskeistä.
– Me haluamme presidentistä vahvan arvojohtajan, mutta arkkipiispaa ei yritetä nostaa valtavalle jalustalle, jolla opillinen viisaus asuisi. Arkkipiispakaan ei sellaista jalustaa kaipaa, Wass sanoo.
Kansankirkon tasa-arvoa korostava luonne näkyy tässä kauniisti.
– Jo kirkon käynnistämä kansanopetus kasvatti itsenäiseen uskonnonharjoittamiseen, jossa jokainen kykenee itse lukemaan, oppimaan, kyseenalaistamaan, etsimään ja löytämään kristinuskon sisältöjä.
Peränpitäjä vai edelläkävijä
Kristinusko on ollut Suomessa niin vahvasti yhteiskuntaa rakentava voima ja sisäänrakennetun etiikan pohja, että kirkon omienkin puitteiden pitää olla kunnossa.
– Meidän on oltava kaikesta riistosta vapaita, puhutaan sitten luonnonvaroista tai toisten ihmisoikeuksista ja yhdenvertaisuudesta, Hanna Wass huomauttaa.
Kristinuskon ytimessä on hänen mielestään kaikkien ihmisten oikeus tulla kohdelluksi yhdenmukaisesti, oikeus tulla nähdyksi ja tunnustetuksi.
– Viestinä pitäisi olla, että Jumalan edessä me kaikki olemme samanarvoisia. Sitä ei voi kertoa uskottavasti, ellei tätä lähtökohtaa toteuteta käytännössä. Esimerkiksi erilaisten vähemmistöjen oikeudet ovat kristillisyyden kovassa ytimessä, Wass sanoo.
Monissa Helsingin seurakunnissa on huomattu, että kirkko on haluttu yhteistyökumppani.
– On tärkeää, että kaikille oveen koputtajille vastataan avoimin mielin. Yhteistyöhön tulee lähteä siten, että kirkko voi toimia omista lähtökohdistaan käsin eikä piilotella omaa identiteettiään, Hanna Wass toteaa.
Tasa-arvoon panostaminen on välttämätöntä, jotta kirkko kykenee olemaan etenkin nuorten näkökulmasta kestävä toimija.
– Jos kirkossa jäädään muutosvastarintaan ja reaktiiviseen moodiin, niin juna on mennyt ajat sitten. Toivon, että kirkko olisi enemmän innovaatioiden suunnannäyttäjä eikä muuttuisi vasta muiden peräsimessä roikkuen.
Vaikka kirkko on tärkeä tekijä hyvinvointivaltionkin kannalta, se ei Wassin mukaan saa olemassaolon oikeuttaan olemalla hyväntekeväisyysjärjestö. Sanoma on kyettävä ilmaisemaan nykyihmistä puhuttelevalla kielellä, mutta toisaalta se on aina johdettava kristinuskon ytimestä.
– Mikäli kirkko nolostelee omaa viestiään ja puhuu sisällöllisesti tarkemmin määrittelemättömällä tavalla esimerkiksi toivosta, se voi jäädä etäiseksi sekä hengellisille etsijöille että osalle kirkon jäsenistä.
Me teemme itse muutoksen
Hanna Wass oli aikuisiällään pitkään seurakunnan passiivinen jäsen. Toissa syksynä hän tarjoutui itse ehdokkaaksi seurakuntavaaleihin, vaikkei tuntenut kirkollisia piirejä entuudestaan, ja tuli valituksi sekä seurakuntaneuvostoon että Helsingin seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon.
Jos ihminen haluaa saada muutosta aikaan, hänen on lähdettävä itse tekemään sitä.
– Olen havainnut, että seurakunnan luottamushenkilönä toimiminen on institutionaalinen tapa ilmaista olevansa kristitty.
– Toivon, että kirkko olisi enemmän innovaatioiden suunnannäyttäjä eikä muuttuisi vasta muiden peräsimessä roikkuen, Hanna Wass sanoo.
Wass on nöyrästi liikkeellä luottamushenkilönä tiedostaen, että kirkkolaiva kääntyy usein tuskallisen hitaasti. Seurakuntaneuvostossa ei ole tullut tunnetta kumileimasimena toimimisesta, kaikkien tietopohjaa tarvitaan. Työskentely on ollut valtavan kiinnostavaa ja merkityksellistä.
– Meille on kehittynyt nopeasti ilmapiiri, jossa voidaan käydä avointa ja kunnioittavaa keskustelua hyvinkin jakavista kysymyksistä, Wass sanoo.
Lukuisissa akateemisissa ja yhteiskunnallisissa työ- ja luottamustehtävissä toiminut vaikuttaja mieltää itsensä hyvin yhteisölliseksi ihmiseksi.
– Nyt tuntuu oudolta, ettei minulla ollut aiemmin seurakuntaan liittyvää yhteisöllistä suhdetta. Omaan uskonnonharjoittamiseenikin on tullut sen myötä uusi ulottuvuus.
Jännitteisessä ristipaineessa
Kirkkoon kohdistuu monenlaisia jännitteisiä odotuksia. Iso instituutio samoin kuin yksittäiset seurakunnat taiteilevat puun ja kuoren välissä pyrkiessään sovittamaan eri näkökulmia yhteen.
Jyrkät erimielisyydet kirkon opista ja tehtävistä vaativat diplomaattisia sovittelutaitoja.
– Kirkko on kirjaimellisesti hyvin erilaisten näkemysten ristipaineessa. Se on positiivinen signaali: Kirkko on yhä ihmisille merkityksellinen! Hanna Wass sanoo.
Yhdelle kirkon keskeinen anti on tuoda tässä ajassa panos ilmastonmuutokseen kaltaisiin ongelmiin ja toiselle taas rakentaa siltaa tuonpuoleiseen. Wass pitää molempia painopistealueita tärkeinä. Kirkolla on moraalinen velvollisuus vaikuttaa maailman ongelmiin ja toimia yhteiskunnassa apua tarvitsevien puolesta.
– Vaikka olemme kiinni armossa, monella kristityllä on valtava vastuuntunne. Osa kristittynä kilvoittelusta on yrittää olla hyvä lähimmäinen, kansalainen ja yhteiskunnan jäsen.
Kirkko voisi tarjota ihmisille enemmänkin väyliä ja alustoja hyvän tekemiseen, Wass sanoo.
– Ihmisarvo ei ole kiinni töiden tekemisestä hulluna, mutta me kaikki voimme paremmin, jos mielekäs toiminta ja huomio suuntautuu itsensä kehittämisestä myös muiden hyvinvointiin.
Suhde Jumalaan kulkee myös toisten ihmisten kautta.
– Kristinusko ei ole vain kontemplatiivista rukousta tai vertikaalista suhdetta ylöspäin, vaan siinä on vahva yhteisöllinen ja horisontaalinen ulottuvuus, Wass sanoo.
Kun iankaikkinen ja ajallinen aines yhdistyvät yhteisön uskonnonharjoittamisessa, siitä muodostuu toimiva suhde Jumalaan ja toisiin ihmisiin. Tämä on kristinuskon kestävyyden yksi suuri vahvuus ja salaisuus. Yhteisö ei käänny sisäänpäin.
Kuolemantaidon erityisosaaja
Kirkko on myös ”kuoleman erityisosaaja” mikä korostuu nyt, kun kuolema on monen mielessä eikä sen kohtaamiseen ole välttämättä käsitteitä eikä taitoja.
Kun yhteiskunnassa on paljon turvattomuutta, kirkko sanoittaa tulevaisuuden ja toivon viestin.
Jo itsessään huojentava viesti on, että on olemassa ikiaikainen yhteisö, jossa ihmiset ovat pohtineet vaikeimpia kysymyksiä vuosisatojen ajan.
Tämä elämä on Jumalan hallussa, vaikkei meillä olekaan vastauksia ikiaikaisiin kysymyksiin siitä, miksi Jumala sallii kärsimyksen.
– Hanna Wass
– Sumussa voimme tähystää myös taaksepäin ja katsoa, miten samanlaiset tilanteet ovat ennen ratkenneet. Aikamme epävarmuuksista, peloista ja hädästä ei hätkähdetä. Uusia ovia avautuu aina, niin kuin aina ennenkin, Hanna Wass sanoo.
Tässä pitkässä perspektiivissä voimme olla rauhallisin ja levollisin mielin.
– Tämä liittyy myös johdatukseen luottamiseen.
Wassin mukaan vaikeina aikoina ihmisten katse kääntyy kirkkoon, jonne hakeudutaan etsimään lohtua. Siellä on turvallista tilaa pelon aiheiden käsittelylle ja etsinnälle epätietoisena.
– Vastassa ei ole vain kumisevaa tyhjyyttä, vaan ihmisen kysymykset ovat arvokkaita ja ne resonoivat johonkin suurempaan, hän sanoo.
Kristinuskon olennainen viesti on: Älä pelkää.
– Tämä elämä on Jumalan hallussa, vaikkei meillä olekaan vastauksia ikiaikaisiin kysymyksiin siitä, miksi Jumala sallii kärsimyksen.
Sanoman ydin on Wassin mielestä säilynyt muuttumattomana.
– Elämän ilossa ja surussa ja kaikessa siinä välissä voimme luottaa Jumalaan. Me emme tiedä, miksi monia asioita tapahtuu, mutta voimme luottaa, ettemme ole niissä tilanteissa yksin.
*
Teksti: Janne Villa
Artikkeli on aikaisemmin julkaistu Sana-lehdessä.
