Ihmisiä ja ilmiöitä: Professori Miikka Ruokanen: Nikean uskontunnustus on tärkein opin ilmaus ja aarre nuorten kirkkojen elämässä

Uuden sukupolven lähetystapahtumassa jaettiin hengellistä perintöä – Kutsu on voimassa, sitä ei ole peruttu, evästi Pekka Simojoki

 

Lone Jax muistutti puheessaan, että Jumala tekee koko ajan työtään ei vain meidän kauttamme vaan myös meissä. Häntä tulkkasi tapahtumassa Henri Hermunen. Kuva: Beto Núñez Luodes

Tampereen Vapaakirkkoseurakunnassa järjestettiin tammikuun ensimmäisenä viikonloppuna uutta sukupolvea varustava Legacy Launch -lähetystapahtuma. Kolmannen kerran järjestetty tapahtuma keräsi yli kolmesataa osallistujaa.

Tämän vuoden tapahtuman painotuksena oli hengellisen perinnön vastaanottaminen ja sukupolvien yhteistyö lähetystyössä. Tapahtumassa myös julkistettiin ensi kesän Legacy Projectin aktiokohteet: Kenia, Thaimaa, Ecuador ja Kreikan Samos. Kahden viikon lähetysaktiot toteutuvat elokuussa.

Lähetystapahtumassa kuultiin puhujina gospelmuusikko ja lauluntekijä Pekka Simojokea sekä lähetystyöntekijä ja Norjan YWAM Grimerud -keskuksen johtaja Lone Jaxia. Puheiden aiheet keskittyivät lähetyskutsuun vastaamisen sekä sukupolvelta toiselle siirtyvän hengellisen perinnön vastaanottamiseen.

Perheniemi neliöb. 9.-15.1.

Simojoki korosti puheessaan etenkin tavallisten ihmisten merkitystä Jumalan valtakunnan työssä.

– Aikaa on rajallisesti. Meillä on vain tämä hetki, ja tätä hetkeä voimme elää vain sinä ja minä. On hyvä kysyä, olenko sillä paikalla, jonka Jumala haluaa minulle antaa vai olenko vain hengailija?

Lone Jax painotti koko elämän antamista Jumalalle. Hän oli perheineen lähetystyössä Himalajalla 28 vuotta. Ensimmäisenä 20 vuotena hedelmää ei juuri näkynyt. Sen jälkeen syntyi herätys.

– Mitä jos olisimme luovuttaneet? Tai mitä olisi tapahtunut, jos Maria olisi antanut Jumalalle vain kaksi vuotta? Kun sanot kyllä Jeesukselle, älä peruuta siitä. Odota rauhassa lupausten kypsymistä, Jumala tulee ne täyttämään; älä menetä toivoasi.

Tapahtumatiimin johtaja Henri Hermunen rohkaisi osallistujia kuuntelemaan puhujien antia tarkalla korvalla.

– Perintö on perintö, vasta kun se otetaan vastaan, totesi Hermunen.

Kutsu on voimassa

Perinnön lisäksi nuorta sukupolvea varustettiin myös vastaamaan lähetyskutsuun ja olemaan kestäviä odottaessaan kutsun valmistumista.

– Kutsu on voimassa, sitä ei ole peruttu, Pekka Simojoki totesi ja muistutti armollisesti, että voima on kutsussa.

Lone Jax myös muistutti, että Jumala tekee koko ajan työtään ei vain meidän kauttamme vaan myös meissä.

Sinun ”kylläsi” on hänelle lupa muovata sinua hänen tehtäväänsä sopivaksi.

hettiläänä maailmassa

Alttari-ylistykoulu johti osallistujia ylistykseen ja esirukoukseen. Opetusta kuultiin myös ”träkeissä” eli kanavissa, joissa syvennyttiin lähetyskenttien käytännöllisiin näkökulmiin, kuten uusien seurakuntien perustamiseen ja kulttuurien törmäyksiin. Lisäksi osallistujilla oli mahdollisuus varata aika lähetysmentorilta itseä askarruttavista kysymyksistä keskustelemista varten.

Hengellisen perinnön merkitys korostui myös lauantaina järjestetyssä Henri ja Tata Hermusen isännöimässä ”perhepalaverissa”. Palaverissa keskusteltiin rehellisesti ajankohtaisista Jeesuksen seuraamiseen liittyvistä teemoista, kuten siitä, miten tärkeä rooli sukupolvellamme on evankeliumin leviämisessä kaikkiin kansoihin, erityisesti niihin, joilla ei ole vielä ollut mahdollisuutta kuulla Jeesuksesta. Tähän sukupolveen kuuluvat kaikki, jotka nyt ovat elossa.

-Meidän täytyy sukupolvena ottaa vastaan kutsu ja tehtävämme on olla lähettiläitä, painotti Tata Hermunen perhepalaverissa.

Innostus evankeliumin jakamiseen

Sunnuntaina Tampereen Vapaakirkkoseurakunnan lähetysteemaisen jumalanpalveluksen jälkeen tapahtuma jatkui iltapäivään saakka evankeliointitempauksella sekä siihen varustavalla koulutuksella.

Evankelioimaan kaupungille lähti yli 60 nuorta. Tempauksen jälkeen saatiin kuulla useita todistuksia kaduilla tapahtuneista ihmeistä ja hyvistä keskusteluista.

Tempauksen koonnissa kävi ilmi neljän ihmisen antaneen elämänsä Jeesukselle sekä olkapään parantuneen rukouksen yhteydessä.

Nuorten innostus evankelioinnista oli tarttuvaa ja viestii siitä, että Suomessa todella ollaan astumassa hengellisesti erityiseen aikaan.

Teksti: Veera Hietamäki