Kirjoittanut
Keijo Leppänen makasi pikkupoikana printtilehden päällä kyynärpäät mustana, lukien suosikkiseuransa maalitilastoja. Ei hän silloin ajatellut tähteyttä. Nyt hän tietää, mitä on olla suosittu. Ja mikä on uskon ja itseluottamuksen merkitys.
Koko kansan ruutukasvo Keijo Leppäsestä tuli uutisankkuri, mutta ei hän ihan sitä välttämättä havitellut. Pikku-Keijo makasi pirkanmaalaisen printtilehden päällä kyynärpäät mustana lukien suosikkiseuransa Ilveksen maalintekotilastoja ja Veikko Kankkosen mäkihyppytuloksia.
Leppänen sanoo muistavansa lapsuuden uutismaailmasta kekkosia, kotimaantapahtumia, ulkomaanuutisia ja joitain nimiä, mutta ei mitään kovin dramaattista.
– Keskieuroopan kirjeenvaihtaja Lieko Zachovalova on jäänyt nimenä mieleen, Leppänen naurahtaa.
– Mieli ei järkkynyt, vaikka olen kylmän sodan aikakauden pikkulapsi. Kyllä ne maailman menoon liittyvät pelokkaat uhkakuvat tulivat radion ja telkkarin välityksellä, mutta en muista sen erityisesti vaikuttaneen. Sirpaleita sieltä täältä tuli, mutta lapsen maailmankuvalle tärkeintä kuitenkin lähiympäristö. Etenkin jos on turvallinen. Jos vanhemmat osaavat vastata ja luoda perusturvallisuutta, se riittää.
Leppänen sanoo, ettei mieti kovinkaan suuresti lukemiensa uutisten vaikutuksia.
– Uutista tulee tuutista niin tiheään, että siinä on jonkinlainen vaisto olemassa. Se kuuluu sellaisiin asioihin, joita ei tarvitse miettiä. Ne ovat meille tuttuja juttuja, tutussa laarissa.
Oppi tulee arjen kautta
Puhutaan lapsista ja lasten kasvattamisesta. Keijo Leppänen naurahtaa, että kyllä muistini kantaa vielä kymmenen vuoden taakse. Uutismaailma, tai lapsen ahdistuminen uutiskuvista ei kantautunut aamupalapöytään, eikä jalostunut ”miksi isä” -kysymyksiksi. Osin varmaan siksi, että iltatyö toi isän kotiin puoleltaöin ja perheen normaaliarkirytmi oli erilainen.
– Ei meillä käyty tämäntyylistä keskustelua, mutta medialukutaito on varmasti hyvä asia myös lapsille. Ja jos ajatellaan kasvavaa lasta kokonaisuutena, kaikista tärkeintä on kodin vaikutus. Eikä siinä tarvita puhuvaa vaikutusta, eikä opettavaa vaikutusta, vaan kaikki imeytyy lapseen arjen kautta, uskoo Leppänen.
Laatuaika!
Se on se, mikä vanhempien pitää antaa lapsilleen.
– Viettää aikaa lasten kanssa koko perheenä. Siinä tulevat myös medialukutaitoa koskevat kysymykset ja vastaukset.
Sen sijaan koulussa uutismateriaalin liittäminen päivittäin käsiteltäviin aineisiin olisi Leppäsen mielestä suositeltava asia. Nykykoulussa oppiaineiden hämärtyneet rajat antavat helpon mahdollisuuden myös uutisaiheiden käyttämiseen.
– Jos olisin opettaja, helpottaisin omaa työtäni ottamalla päivittäisestä uutismateriaalista jotain käsiteltäviin aineisiin.
Kovin suureen debattiin Leppänen ei lähde lasten ja nuoren kännykänkäytöstä, uhkista ja mahdollisuuksista. Eikä hän usko tiukkaan kontrolliin.
– Me vanhemmat emme tietystikään tiedä, kuinka paljon dataa liikkuu. Se on meille suljettu maailman ja sisällöllisesti sitä on mahdoton kontrolloida.
Ei se saalis, vaan se jahti
Leppänen hyppää sujuvasti kirjailijan rooliin. Hänen uusin kirjansa jääkiekkoilija Eeli Tolvasesta on valmis. Tätä kautta uutisankkuri palaa hetkeksi uutisstudion parrasvaloihin arvioimaan sitä, mikä tuottaa ihmisille tunteita.
– Kiky ja sote tuskin synnyttävät samanlaista intohimoa kuin Eelin maalit, hän naurahtaa.
Ihmiset kaipaavat rankan uutismaailman sisään juuri vaikkapa kiekkotarinoita.
– Se antaa nuorille hyvän väylän tavoitella unelmia hyväksytyllä tavalla, vaikka jokainen sen tietää, että satoa saattaa tulla harvakseltaan. Ehkä vain yksi tuhannesta nousee huipulle, mutta ne 99 saavat matkalla hyviä kokemuksia. Niinkuin vanha kalamies sanoo: ei se saalis, vaan se jahti.
Leppänen on tykästynyt Tolvasen kohdalla ajatukseen ja prosessiin, minkä nuori pelaaja käy matkalla huipulle.
– Prosessi itsessään on herkullinen. Ja urheilusta kun puhutaan, niin myös hyödyllinen. Ei Eeli ole vielä unelmaansa NHL-tähtenä saavuttanut, mutta on kovan luokan kansainvälinen pelaaja. Sadat ja tuhannet ovat sillä samalla matkalla. Miten sen kerrot, siinä on haastetta.
Myllyssä jauhautuu vahvoja ihmisiä
Leppänen palaa harrastuksen kasvatukselliseen elementtiin.
– Harrastaa se lapsi mitä tahansa, jossa on kilpaurheilun elementti, sillä matkalla oppii voittamaan. Tulee mukavia, ihania tunteita. Mutta sillä matkalla oppii myös häviämään. Ja se jos mikä vahvistaa vielä enemmän. Vaikka se kirpaisee,
– Kun pelaajat tulevat tällaisen myllyn läpi ja sitten aikanaan työelämään ja muuhunkin elämään, heillä on tämä vaikeuksista oppimisen kokemus. Se on selkeästi vahvempi kuin niillä, jotka eivät ole olleet tässä myllyssä jauhautumassa. Ryhmädynamiikka opettaa,
Löydä itseluottamus ja rentous
Leppänen iskeytyy Lauri Marjamäen Eelistä antamaan kommenttiin. Se pätee sekä häneen itseensä kelpo työuran uutisankkurina tehneenä, mutta myös Tolvaseen.
– Hyvä suoritus ja tehokkuus syntyy kahdesta asiasta: itseluottamuksesta ja rentoudesta.
– Eihän tämä polku ole omalla kohdalla tällä tavoin elettynä ollut mitenkään tavoitteellista. En 60-luvulla kyynärpäät mustana sanomalehteä lukiessa ajatellut, että minäpä vielä joskus kiilaan tuonne Heikki Kahilan paikalle. En, vaan se tie on jotenkin johdattunut sinne. On syntynyt aika vahva itseluottamus ja tekemisen rentous, ja siitä syntyy monenlaista ja monella kentällä. Minun kohdallani näin on käynyt.
Sopivan ikäinen ja kivat vaatteet
Se tappio ja häviäminen työelämässä on usein kovaa sekin. Uuden Suomen kaatuminen 1990-luvun laman uhrina on Keijo Leppäsen koetinkivi, josta syntyi uusi polku. Hän tuli MTV3:n leipiin 33-vuotiaana kesätoimittajana.
– Kun Uusi Suomi kaatui, ajattelin että siinä meni minunkin urani. Ei se ollut minun syytäni, eikä tappion tuntu ollut kova, mutta näytti siltä, että työelämä on tukossa.
Leppänen sujahti runsaasti työkokemusta omaavaan porukkaan. Eikä taaskaan ensimmäisenä ollut mielessä, että Esa Tommola tai legendaarinen Urpo Martikainen pitäisi saada raivattua tieltä. Lopulta se kävi hyvin – uutiskevennysmaiseen tapaan kerrottuna.
– Siellä yläkerran käytävällä tuli toimituspäällikkö vastaan. Hän kysyi, että voisitko ruveta lukemaan, Keke noita uutisia, kun sinä olet sopivan ikäinen ja sinulla on kivoja vaatteita.
Elettyä elämää ei voi uudelleen elää, mutta siitä oppii monenlaista. Radio Dein Lapsen parhaaksi -teemaviikolla kysyttiin: Mitä sanoisit omalle 15-vuotiaalle itsellesi Jeesuksen seuraamisesta? Esimerkki löytyi Helsingin Saalemin pastori Mika Yrjölä sanoista: ota riski, se kannattaa. Ei kannata stressata, eikä tarvitse elää pelossa tai ahdistuksessa, kun asiat ovat toisissa käsissä.
– Sanoisin itselleni samalla tavalla, mutta jatkaisin: älä pelkää huomista tai tulevaisuutta, Jumala on jo siellä.
