Kirjoittanut
Perinteiset herätysliikkeet eivät enää kokoa yhtä tehokkaasti joukkojaan äänestämään seurakuntavaaleissa kuin takavuosikymmeninä. Poikkeuksen muodostaa vanhoillislestadiolainen liike, jonka ote kannattajakunnastaan koskee myös vaalikäyttäytymistä. Kirkkovaaleja läheltä seuranneet asiantuntijat arvioivat seurakuntavaalien äänestyskäyttäytymistä Radio Dein Ajankohtaistunnilla torstaina.
Seurakuntavaalien projektipäällikkö Mari Leppänen näkee muutaman päivän kestäneen vaalianalyysin jälkeen muutoksia seurakuntavaalien äänestyskäyttäytymisessä.
– Mietin, onko herätysliikkeiden rooli murroksessa. Ne eivät enää samalla tavalla kokoa [äänestäjiä omien ehdokaslistojensa taakse], Leppänen tiivistää.
Perinteisistä herätysliikkeistä ainoastaan vanhoillislestadiolaiset onnistuivat vaaleissa kokoamaan laajasti omia tukijoitaan leimallisesti oman herätysliikkeen ehdokaslistan äänestäjiksi.
– Vanhoillislestadiolaisten porukka on tavallaan niin tiivis, että heillä tämän kaltainen onnistuu.
Kirkkososiologi Kati Niemelä vahvistaa Leppäsen analyysin.
– Tämä kertoo herätysliikkeiden luonteesta. Vanhoillislestadiolaisuudesta voidaan sanoa, että ne jotka ovat liikkeessä, ovat puhtaasti ja selkeästi vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen linkittyviä. Melkein kaikkia muita liikkeitä luonnehtii se, että niihin kuuluvat kulkevat aika väljästi eri liikkeiden tilaisuuksissa ja linkittyvät väljästi useampaan liikkeeseen.
Niemelän mukaan liikkuvuus näkyy seurakuntavaaleissa liikkuvina äänestäjinä. Vanhoillislestadiolaista liikettä lukuun ottamatta herätysliikkeiden ehdokaslistat ovat myös aiempaa useammin eri herätysliikkeiden ehdokkaista koostuvia yhdistelmälistoja, joiden luokittelu tietyn herätysliikkeen ehdokaslistaksi ontuu.
Sen sijaan herätysliikkeiden yhdistelmälistat pyrkivät profiloitumaan joko liberaalia suuntausta edustavien ehdokkaiden tai puoluekenttää edustavien ehdokkaiden vaihtoehtona.
– Meillä oli paljon listoja, joissa oli taustalla tai suoraan ilmaistuna [ehdokkaita ja tavoitteita] monesta herätysliikkeistä. Selvästi haluttiin vastavoima puoluelistalle, tutkija Niemelä arvioi.
– Kokonaisuudessa näkisin, että listojen avoimuus on tullut parempaan suuntaan. Poliittiset listat erottuivat, esimerkiksi vaalikoneen kautta näitten listojen luonteet tulivat pääsääntöisesti esille erittäin hyvin. Jos vertaan aikaisempaan, niin kehitystä on tapahtunut nimenomaan parempaan suuntaan.
Puolueiden rynnistys harhaa
Mari Leppänen huomauttaa, että Kirkkohallitus kävi ennen vaaleja tietoisesti keskusteluja sekä puolueiden että muiden kirkollisten toimijoiden kanssa. Tavoitteena oli saada sekä puolueet että muut ryhmittymät julkaisemaan tunnuksensa ja vaalitavoitteensa avoimesti.
– Sen seurauksena meillä oli 45 prosenttia listoista sellaisia, joiden nimessä oli puoluetunnus. Tämä tulkittiin osittain niin, että puolueet rynnivät kirkkoon ja paheksuttiin vähän sitä, että miten nyt puoluepolitiikka ja uskonto sekoittuvat, Leppänen selvittää.
– Itse ajattelen niin, että ei tässä mitään radikaalia muutosta tapahtunut, puolueet ovat seurakuntavaaleissa ennenkin olleet, mutta esimerkiksi omassa kotiseurakunnassani oli kolme poliittista listaa, joista yksi oli kokoomuksen kunnallisjärjestön kokoama, yksi keskustan ja yksi demareitten, mutta kaikkien nimet olivat aiemmin epämääräisiä.
Kuuntele Kati Niemelän ja Mari Leppäsen seurakuntavaalianalyysi Radio Dein Ajankohtaistunnin ohjelma-arkistosta.
