Kirjoittanut
Venäjän ortodoksikirkon päätös keskeyttää viralliset oppikeskustelut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa saa varovaista ymmärrystä Suomen vähemmistökirkkojen johtajilta. Samalla luterilaisen kirkon liberalisoitumiskehitys näyttäisi lähentävän vanhoja kirkkoja ja vapaakristillisiä yhteisöjä toisiinsa.
Venäjän ortodoksikirkon päätös ottaa etäisyyttä Suomen luterilaiseen kirkkoon saa vähintäänkin varovaista ymmärrystä Ristin Voitto -lehden haastattelemilta neljältä suomalaisen vähemmistökirkon johtajalta.
Venäjän ortodoksikirkko ilmoitti syksyllä katkaisevansa 1970-luvulta jatkuneet viralliset oppikeskustelut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa. Julkisuudessa ratkaisun syyksi on mainittu erityisesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen keväällä 2011 antama pastoraalinen ohje, jossa linjataan rukoilemista rekisteröidyssä parisuhteessa elävien, samaa sukupuolta olevien henkilöiden kanssa ja heidän puolestaan.
Myös suomalaisten vähemmistökirkkojen johdossa on seurattu huolestuneena maamme suurimman kirkkokunnan kirkon horjumista seksuaali- ja perhe-etiikassaan. Samalla jokainen haastateltu kuitenkin vakuuttaa, ettei keskusteluyhteyden katkaisu ole heidän oman yhteisönsä toimintatapa.
– Meidän teologisten periaatteidemme ja Raamatun perusteella Venäjän ortodoksisen kirkon ratkaisu on täysin ymmärrettävä. Skandinavian luterilaiset kirkot ovat ortodoksikirkkojen silmissä niin sanotusti tarkkailuluokalla. Toisaalta me täällä Suomessa emme välttämättä tee samaa johtopäätöstä. Meillä ei ole periaatteena sulkea ovia. Me elämme avioliittoasiassa omaa elämäämme, olemme kanssakäymisessä niin kuin ennenkin ja ilmaisemme mielipiteemme, Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo toteaa.
Vapaakirkon kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorinen ja katolisen kirkon piispa Teemu Sippo eivät myöskään pidä luterilaisen kirkon tähänastista liberalisoitumiskehitystä sellaisena, että se estäisi kirkkojen välisen kanssakäymisen.
– Joistakin aiheista on toki aiempaa vaikeampi keskustella, Sippo sanoo.
Suomen Helluntaikirkon johtajan Pekka Havupalon mielestä pienten yhteisöjen boikottipäätöksillä ei edes olisi mitään vaikutusta.
– Joskus joidenkin asioiden vakavuus tulee esille vain, jos joku merkittävä yhteisö katkaisee yhteyden. Vähemmistökirkon edustajana pidän keskusteluyhteyden jatkumista kuitenkin erittäin tärkeänä riippumatta siitä, millaisia linjauksia luterilainen kirkko tekee. Informaatiokanava ja yhteydenpitoon perustuva pienikin vaikutusmahdollisuus kannattaa säilyttää. En myöskään itse ole tottunut siihen, että asioita voitaisiin edistää keskusteluyhteys katkaisemalla.
– Luterilaisen kirkon linjauksista toki riippuu voimakkaasti, millaista toiminnallista yhteyttä yhteisöjemme välillä voi olla.
Venäläisetkään eivät lakkauttaneet kaikkea yhteydenpitoa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa: oppikeskusteluja epävirallisempaa kanssakäymistä on tarkoitus jatkaa.
Olennaisinta on, muuttuuko kirkon virallinen kanta
Entä onko arkkipiispa Kari Mäkisen joulun alla antamilla, sukupuolineutraalia avioliittokäsitystä tukevilla kommenteilla vaikutusta kirkkojen välisiin suhteisiin?
Ekumeenisen kanssakäymisen edellytyksiä arvioidessaan haastateltavat kertovat katsovansa erityisesti muiden yhteisöjen virallisia oppilausumia.
– Pitää muistaa, että kaikissa kirkoissa esitetään hyvin monenlaisia teologisia näkemyksiä; niitä tulee ja menee. Se, että piispantalolta tulee tällaisia kannanottoja, herättää kuitenkin huolta. Pelottaa, että on syntymässä asia, joka erottaa meitä, Teemu Sippo sanoo.
Havupalon mukaan on edelleen mahdollista, ettei luterilainen kirkko esimerkiksi avioliittokäsityksessään etene arkkipiispan esittämään suuntaan.
– Se toki ihmetyttää, että piispa, saati arkkipiispa, edustaa julkisuudessa kirkon virallisen linjan vastaista kantaa.
Homoseksuaalisuuteen suhtautuminen on noussut 2000-luvun kirkkokeskustelun keskiöön. Konservatiivisten liikkeiden näkökulmasta keskustelussa on kuitenkin isommasta asiasta kuin vain seksuaalietiikasta: siitä, miten kirkoissa suhtaudutaan Raamattuun Jumalan ilmoituksena.
– Seksuaalietiikka ja erityisesti kysymys suhtautumisesta homoseksuaalisuuden harjoittamiseen on noussut aivan liian kärjistetysti esille koko yhteiskunnassa: pelkästään sen perusteella arvioidaan niin ihmisiä kuin yhteisöjäkin. Kaikkien toimijoiden täytyy varoa, että tästä yhdestä asiasta ei tehdä kaiken määrittäjää. Toisaalta kirkoissa taustalla on isompi kysymys siitä, miten niissä suhtaudutaan Raamattuun. Mikä rooli ja merkitys Raamatulle annetaan kristityn uskon ja elämän ohjeena ja määrittäjänä? Tästä me olemme luterilaisen kirkon kohdallakin eniten huolissamme, Vapaakirkon Hannu Vuorinen sanoo.
”Olemme löytäneet yhdistäviä asioita”
Kaikki neljä kuvaavat kirkkonsa ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nykyisiä välejä vähintäänkin asiallisiksi. Silti moni näkee suhteissa tapahtuneen viilenemistä vaikkapa 1990-luvun ilmapiiriin verrattuna.
Samalla kun kirkko ja ekumeeninen kenttä ovat polarisoituneet, perinteisessä raamatuntulkinnassa pitäytyminen on lähentänyt vähemmistökirkkoja luterilaisen kirkon konservatiiveihin – ja toisiinsa.
Vapaakirkkojen ja katolisen ja ortodoksisen kirkon jäsenten väliset henkilökohtaiset kontaktit ovat lisääntyneet, ja paikallinen yhteistyö on yhä tutumpaa.
Sippo nostaa yhdeksi lähentymistä vaikuttaneeksi asiaksi karismaattisen liikkeen leviämisen katolisen kirkon piirissä.
– Se on lisännyt molemminpuolista ymmärrystä meidän ja vapaakirkkojen välillä. Olemme löytäneet yhdistäviä asioita, joita emme luulleet olevan olemassa.
Haastatellut eivät sulje myöskään pois ajatusta kahdenvälisistä ekumeenisista dialogeista vapaakirkkojen ja vanhojen kirkkojen välillä. Kukaan heistä ei kuitenkaan ole juuri nyt ehdottamassa sellaisten käynnistämistä.
Aiheesta lisää tämän viikon Ristin Voitto -lehdessä.
